Perhe-elämä ja pikkulapsiarki · Piristystä arkeen

Treffit 5/12: Väsyneet leffassa

DSC_2274[2]

Toukokuunkin treffit venähtivät aivan kuun viimeisille päiville, mutta eipä tuo haittaa, sillä toukokuutahan se niin pitkään on ennen kuin kesäkuuksi vaihtuu. Toukokuun treffitekemistä ei tarvinnut kauaa pohtia, kun huomasimme, että jääkaapin ovessa magneetilla kiinni olevat joululahjaliput leffaan menevät vanhaksi viimeinen päivä toukokuuta. Toukokuussa leffaan siispä! Sovimme jo muutama päivä sitten lapsenvahdin Alisalle ja katsoimme leffaohjelmistosta aikatauluumme sopivan, meitä kiinnostavan leffan. Alkuiltaan kevyttä ”aivotnarikkaan” komediaa, täydellistä! Ajattelin, että eipä sitä tiistai-illan leffaan tarvitse lippuja varailla, mutta Lari oli toista mieltä ja ihan hyvä niin, sillä näytti olevan leffassa liikkeellä muitakin, jotka olivat huomanneet joululahjalippujen viimeisen käyttöpäivän olevan käsillä.

 

Lapsenvahtia alkuviikolle kysellessämme emme osanneet arvata, kuinka täydellinen valinta leffatreffit olisivatkaan juuri tälle tiistaille. Edellisenä yönä nimittäin lapsi heräsi sängystään huutamaan äitiä ja mennessäni klo 01:57 hänen huoneeseensa kysymään, mikä on hätänä, tarrautui lapsi minuun kuin simpanssin poikanen emoonsa tehden selväksi, että hän tahtoo nyt äidin viereen nukkumaan, piste. Sen jälkeen yöunia rytmittivät mytyksi pyörityt lakanat, selkään tepsuttavat pienet jalat, kainaloon kiehnäytyvä lapsi sekä kuumuus, kun lapsi painautui ihoani vasten lopulta nukahtaen onnellisena ja autuaan tietämättömänä siitä, että äiti valvoo yhä. Aamu oli juuri niin väsynyt kuin kuvitella saattaa ja työpäivä pyristeltiin käyntiin kahvikupposten voimalla. Mietinkin, että käyköhän tässä nyt niin, että leffatreffien sijaan näistä tulevatkin päiväunitreffit ja menemme elokuvateatterin turvalliseen hämärään nukkumaan päät toisiinsa nojaten, kuola poskella valuen ja hiljaa tasaiseen tahtiin tuhisten. Näille treffeille jännitysmomenttia oli siis ihan tarpeeksi siinä, kun jännitimme pysyvätkö silmät auki lopputeksteihin saakka.

 

Treffeille lähtiessämme katsahdin itseäni. Kasvot olivat meikittömät ja ihoni tyypilliseen tyyliin punoitti, hiuksille en ollut tehnyt mitään hiustenharjausta kummempaa, jalassa olivat peruskollarit ja työpäivän jälkeen ainoa muutos olemukseeni oli se, että eteisen naulakkoon jätin kaulassani päivät roikkuvan työpaikan kuvallisen kulkukortin eikä mistään treffiehostuksesta ollut tietoakaan. Kun lapsi oli jäänyt veljeni turvalliseen huomaan ja istuimme autoon hurauttaaksemme leffateatterille, nauroin väsymyksen sekaista hekotustani miettien ääneen, että nyt osui passelit treffit juuri tämän päiväiseen olotilaan, sillä leffassa ei tarvitse puhua mitään. Mitä mainioimmat treffit! Mutta mikä parasta, kumpikaan meistä ei nukahtanut leffateatterin pehmeille penkeille ja kaiken lisäksi leffakin oli odotettua parempi.

 

Elokuva oli tarina itsevarmuudesta ja siitä, miten kauneutemme ja viehätysvoimamme on kiinni vain korviemme välistä eikä suinkaan ulkoisista meriiteistä. Sisältä kumpuava itsevarmuus tekee ihmisestä kauniin ja charmantin eikä suinkaan täydellinen iho ja valtavan pitkät ripset. Tarina onnistui kaikessa yksinkertaisuudessaan, kliseisyydessään ja ennalta-arvattavuudessaan olemaan kuitenkin kosketuksissa niin arkipäiväisten asioiden kanssa ja tekemään konstailematonta huumoria juuri siitä, mitä jokaiselle meistä voi sattua milloin tahansa ihan siinä tavallisessa elämässämme, kuten että kaivamme nenäämme tietämättämme, että olemme ovikamerassa ja joku katsoo toilailujamme. Leffa sai minut aidosti nauramaan ja samaistumaan.

 

Tarina oli omiaan minulle. Tunnistin tarinan epävarmasta naisesta itseni. Minä olen monesti se, joka hakeutuu seinäruusuksi ja lysäyttää ryhtinsä kasaan ja päänsä painuksiin, jotta tekisin itsestäni vähän näkymättömämmän. Olemukseni ei suinkaan aina uhku itsevarmuutta ja helposti vähättelen ja solvaan itseäni ja omia taitojani. Aivan syyttä, sillä ainakin toivon, etteivät muut näe minua ihan niin kriittisin silmin kuin minä näen itseni. Elokuvan viesti oli, että aina on syytä unelmoida isosti, tavoitella suuria, hymyillä leveästi, nostaa pää pystyyn ja uskoa itseensä. Loppujen lopuksi vain sillä on väliä, jahtaatko itse omia unelmiasi, sillä eihän sitä kukaan muukaan puolestasi tee ja silloin kun uskoo omaan asiaansa ja ennen kaikkea uskoo itseensä, asioilla on mahdollisuus tapahtua. Ja siinä minä niissä kollareissani ja väsyneessä mutsiluukissani mietin, että näinhän on just hyvä, vaikka ehkä kaikkia raskauskilojani en ole vieläkään karistanut ja tavallisessa arjessani näytän paljon enemmän mutsilta kuin missiltä.

 

Voivathan ne treffit siis tällaisetkin olla: väsymyksen kautta itsetuntobuustiin ja sieltä rättiväsyneenä jahtaamaan parempia yöunia punkan pohjalle. Uskon, että tänä yönä nukun kuin tukki. Hyvää yötä ja treffitunnelmissa sitten jälleen kesäkuussa.

 

Aiemmat tämän vuoden treffipostaukseni löydät alla olevista linkeistä:

Treffit 3/12: Tuuritreffit

Mainokset

One thought on “Treffit 5/12: Väsyneet leffassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s