Ruoka · Suomalaisia valintoja

Ei ole ihan sama mitä öljyä syö. Käykö rypsiöljy suomalaiselle paremmin kuin oliiviöljy?

IMG_3008

*yhteistyössä Alavuden öljynpuristamo sekä Vietävän hyvää

 

Olen joutunut viimeisten parin vuoden aikana kasvotusten rasvojen kanssa useammastakin eri näkökulmasta ja synnytyksen jälkeen elämä onkin ollut ajoittain yhtä rasvalisää. Nyt kuitenkin keskityn siihen rasvalisään, jota ruokavalioon on pitänyt lisätä, jotta lapsemme painon tasainen kehitys on voitu taata. Neuvolasta meitä on jatkuvasti kehotettu lisäämään hyviä rasvoja lapsen ruokavalioon ja sen vuoksi olenkin joutunut perehtymään aiheeseen, että mitkä sitten ovat niitä hyviä rasvoja. Niinpä olemmekin päätyneet lorauttelemaan lapsemme puuroihin, keittoihin ja muusiin vaihtelevasti monenlaisia eri kasviöljyjä ja yhtenä näistä öljyistä jo pitkään ovat olleet kylmäpuristetut rypsiöljyt. Siksi talven aikana saadessani mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Alavuden Öljynpuristamon sekä Vietävän hyvään kanssa olin todella iloinen. Uppoudutaanpa siis hetkeksi vanhan osuusmeijerin paksujen kiviseinien suojiin tutustumaan rypsiöljyjen sielunmaisemaan.

 

Alavuden Osuusmeijerissä viimeiset maitotuotteet valmistuivat yli 20 vuotta sitten. Sen jälkeen meijerin tilalle nousivat Alavuden Öljynpuristamon valtavat tankit, ja Pohjanmaan lakeuksilla alettiin pullottamaan suomalaista kultaa, kylmäpuristettua rypsiöljyä, jolta vaadittiin vain parasta laatua. Historian havinaa huokuvan osuusmeijerirakennuksen tarina sai jatkoa rypsiöljyjen muodossa, onneksi, ja lempeässä tuulessa keltaisenaan aaltoilevilta rypsipelloilta alettiin tuomaan rekkalastillinen kerrallaan suomalaista rypsiä tämän kultaisen eliksiirin raaka-aineeksi.

IMG_3004

Sanon onneksi siksi, että rypsiöljy on meille suomalaisille monella tapaa mitattuna ja tarkasteltuna todellinen terveystuote ja varsin erinomainen vaihtoehto kehomme oikeanlaista rasvansaantia ajatellen. Viime vuosien trendi on ollut rasvojen mustamaalaaminen ja meitä on ohjattu uskomaan rasvattomien tuotteiden kaikkivoipaisuuteen. Ihminen ei kuitenkaan pärjää ilman rasvaa ja sen sijaan, että pyrkisimme poistamaan rasvan kokonaan ruokavaliostamme, meidän tulisi miettiä millaista rasvaa kehollemme syötämme, jotta voisimme hyvin ja hyötyisimme rasvoista. Rasvojen tulee kuulua jokapäiväiseen ruokavalioon, sillä elimistö käyttää rasvaa solujen rakennusaineena sekä hermoston ja hormonitoiminnan ylläpitoon. Saamme myös rasvoista elintärkeitä rasvaliukoisia vitamiineja, kuten A-, D- ja E-vitamiineja.

 

Meidät on myös kasvatettu uskomaan oliiviöljyn kiistattomaan ykkösasemaan, mitä kasvirasvoihin tulee. Oliiviöljy ei kuitenkaan ole meille suomalaisille välttämättä se optimaalisin hyvien rasvojen lähde, vaikka herkullista onkin, vaan pidemmän tikun monien tutkimusten mukaan vetääkin rypsiöljy. Rypsiöljyssä on nimittäin enemmän ihmiselle välttämättömiä omega3- ja omega6-rasvahappoja kuin oliiviöljyssä, mutta vähemmän kertatyydyttymättömiä rasvahappoja, jotka eivät ole välttämättömiä ihmiselle. Välimeren ruokavalio sisältää paljon pähkinöitä, lehtikasviksia, viljaa sekä kalaa, mistä saa välttämättömiä rasvahappoja, joten oliiviöljy toimii erinomaisena rasvanlähteenä välimerellisessä ruokavaliossa. Suomalainen ruokavalio poikkeaa Välimeren serkkujemme ruokalautasista kuitenkin huomattavasti ja muistuttaakin enemmän Itämeren ruokavaliota, joka koostuu täysjyväviljoista (ruista, ohraa ja kauraa), metsämarjoista, kalasta, kasviksista ja pienestä määrästä punaista lihaa sekä myös vähärasvaisista maitotuotteista. Itämeren ruokavalio keskittyy myös satokausikasviksiin ja kauden raaka-aineisiin kunkin vuodenajan mukaan. Siksi rypsiöljy istuu itseasiassa suomalaiseen ruokavalioon erinomaisesti, jopa oliiviöljyä paremmin.

 

Rypsiöljy on myös oliiviöljyä huomattavasti ekologisempi vaihtoehto, sillä se tulee läheltä kotimaisilta tuottajilta, raaka-aine saadaan Suomesta omasta puhtaasta maaperästämme ja rypsiöljyn tuottaminen vaatii vähemmän vettä, sillä rypsipelloilla rypsin tuottamiseen riittää sadevesi, kun taas oliivipuita etelässä joudutaan usein sadeveden lisäksi kuivina kausina kastelemaan myös vesijohtovedellä. Näin ollen rypsin kasvattamiseen kuluu vähemmän vettä yhtä rypsiöljylitraa kohden verrattuna siihen, paljonko oliivipuiden ylläpitoon kuluu vettä, jotta niiden tuottamista oliiveista saadaan puolestaan yksi oliiviöljylitra.

IMG_3393Alavuden Öljynpuristamon tuotteita suosimalla tulee tehneeksi myös lisää ympäristöä helliviä valintoja, sillä heidän tuotannostaan ei tule oikeastaan lainkaan jätettä. Kaikki ostettu raaka-aine käytetään tarkoin hyödyksi ja jäljelle jäävä jäte, kuten maustamiseen käytetyt yrtit ja muut mausteet, kun maku on niistä otettu talteen, sekä olkijäte, jota jää rypsin käsittelystä öljyksi, poltetaan energiaksi. Puristamisesta jäljelle jäävä siemenpuriste hyödynnetään rehuna. Puristetusta rypsiöljystä elintarvikekäyttöön käytetään vain hienoin ja parhain ensipuristuksenöljy ja loppuöljy käytetään rehun rikastamiseen. Öljytankkien huuhteluun käytetty pesuvesikin kerätään talteen ja se toimitetaan läheisille karjatiloille juomavedeksi, sillä rasvainen öljyvesi on eläimille herkkua.

 

Alavuden Öljynpuristamo valikoi öljyt todella tarkoin. Vain parhaimmat öljyerät jatkojalostetaan elintarvikkeeksi ja hivenenkin korkeiden laatukriteereiden alle jäävät erät käytetään rehuksi. Myös rypsisadoissa on eroja sen mukaan, onko sato kasvanut auringon paisteessa vai sateisissa olosuhteissa tai mahdollisesti kärsinyt kuivuudesta. Öljynpuristamo käyttää ainoastaan suomalaista lähituottajien rypsiä.

 

Alavuden Öljynpuristamon rypsiöljyt valmistetaan kylmäpuristusmenetelmällä. Kylmäpuristukselle ei ole säädetty laissa tarkkoja arvoja, mutta yleensä kylmäpuristuksessa öljyn lämpötila ei nouse yli 50 celsiusasteen. Alavuden Öljynpuristamolla lämpötila ei ylitä 40 astetta missään valmistusprosessin vaiheessa, vaan lämpötila pysyy noin 37 asteessa. Kylmäpuristus takaa korkean laadun ja sen, että luontaiset vitamiinit ja antioksidantit säilyvät tuotteessa koko valmistusketjun ajan tuhoutumatta eikä lopputuotteeseen näin ollen ole tarvetta lisätä purkista keinotekoisia vitamiineja. Kylmäpuristuksessa myös rasvahapot säilyvät tyydyttymättöminä (elimistölle hyvinä) rasvahappoina, mutta koska tyydyttymättömät rasvahapot reagoivat helposti ilman, valon, hapen tai lämmön kanssa, kannattaa ne säilyttää viileässä valolta suojattuna. Tätä tarkoitusta edesauttaa Alavuden Öljynpuristamon uudet pullot, jotka on valmistettu tummasta lasista ja tässä postauksessa olevat kuvat ovatkin vielä vanhoista kirkaslasisista pulloista. Kylmäpuristetut rypsiöljyt ovatkin ominaisuuksiltaan parhaimmillaan ja terveellisimmillään juurikin kylmissä ruuissa, kuten vaikkapa salaatinkastikkeissa tai majoneeseissa.

 

Öljyjen maut tulevat aidoista oikeista raaka-aineista uutteen muodossa.  Sen myös maistaa öljyissä, sillä makuöljyissä on todella autenttiset, voimakkaat ja puhtaat maut eikä öljyn maustamiseen käytettyjä raaka-aineita tarvitse todellakaan arvailla. Öljyt sopivat siis loistavasti maustamiseen, sillä niissä on aitoa rypsin ja mausteiden makua.

IMG_3480

Alavuden Öljynpuristamon öljyt ja kuin myös öljynpuristamon tehtaanmyymälän Vietävän hyvään omat tuotemerkit Vietävän hyvää- sekä Kotitilan-tuotteet ovat tilattavissa muun muassa K-ryhmän ruokakauppoihin, joten jos tuotteita ei löydy lähimmän K-kauppasi valikoimasta, toivo sitä kauppiaalta. Myös moni muu yksittäinen toimija on lisännyt nämä ihanuudet valikoimiinsa ja myös monilta messuilta pääset ostamaan tuotteita. Vietävän hyvää -myymälä Alavudella toimii tosiaan öljynpuristamon tehtaanmyymälänä ja sieltä löydät myös monet muut paikallisten tuottajien ihanat herkut aina juustoista, liha- ja kalasäilykkeisiin, savukalat, mausteet, teet, leivonnaiset, mehut kuin pastatkin sekä tuoreet perunat ja porkkanat.

 

Mutta ei puhetta öljyistä ilman ihania reseptejä, joten tässä takuuherkulliset ja ihanan helpot reseptit kesään. Kun grillikausi on aivan starttiviivalla lämpimämpien ilmojen kynnyksellä, mikäpä sopisikaan tähän paremmin kuin upean täyteläinen valkosipuli-suolakurkkumajoneesi, jota voit käyttää niin lihalle, kanalle, kalalle, hampurilaisiin, lihapiirakoihin, tortilloihin, täytetyille leiville, dippinä ja ihan mihin vain mielesi keksiikään tätä takuuvarmaa reseptiä yhdistää. Toisena upeana grillikesän valttikorttina salaatinkastike, jolla maustat kesän värikkäiden salaattien lisäksi muutkin ruuat, testaa vaikkapa marinadina kanalle, lihalle tai katkaravuille, mausta öljyllä krutongit tai bruschettaleivät.

 

Täyteläinen valkosipuli-suolakurkkumajoneesi

(valmista majoneesia noin 3dl)

IMG_3482

  • 1 kananmuna
  • 2 tl sinappia
  • 1 dl *Alavuden Öljynpuristamon kylmäpuristettua valkosipulirypsiöljyä
  • 2 dl *Alavuden Öljynpuristamon kylmäpuristettua rypsiöljyä
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 1 suolakurkku
  • 1 rkl ranskankermaa

 

Tämän helpommaksi ei voi omatekoisen majoneesin teko mennä, mutta takaan, että maku on niin oivallinen varsinkin näillä mausteilla, että tämän jälkeen mietit, miksi en ole aina tehnyt majoneesia itse ja maustanut haluamallani ja tilanteeseen sekä muuhun ateriaan sopivalla tavalla. Tämä valkosipulinen suolakurkkumajoneesi on maultaan vähän sellainen joka paikan höylä ja ranskankerma puolestaan tuo täyteläisen pyöreän maun valkosipulin ja suolakurkun vahvojen makujen tasapainoksi. Tässä reseptissä ovat maut todella kohdallaan ja kaikki sopivat yhteen kuin nenä päähän.

IMG_3394

Aloita sillä, että nosta öljyt ja kananmuna pari tuntia ennen majoneesin valmistusta huoneenlämpöön, sillä majoneesin onnistumisen kannalta olennaista on se, että ainekset ovat huoneenlämpöisiä ja keskenään saman lämpöisiä. Jos joku kiinnitti huomiota siihen, että miksi öljyä säilytetään ylipäätään jääkaapissa, niin kylmäpuristetut rypsiöljyt kannattaa ehdottomasti säilyttää jääkaapissa, sillä öljyjen rasvat reagoivat valon ja lämmön kanssa ja alkavat hiljalleen muuttua, joten jääkaapissa öljyt pysyvät paremman makuisina pitkään ja myös makuöljyjen maut pysyvät muuttumattomina. Kylmäpuristetut rypsiöljyt eivät jähmety jääkaapissa, vaan pysyvät täysin juoksevina.

IMG_3395

Kun kananmuna ja öljy ovat lämmenneet huoneenlämpöisiksi, aloita majoneesin valmistus. Valitse valmistusastiaksi korkea ja kapea kulho. Riko kulhoon kananmuna ja mittaa joukkoon sinappi. Kaada kulhoon myös rypsiöljyt. Alavuden öljyjen maut ovat runsaat, joten ihanan valkosipulin maun, joka ei kuitenkaan ole liian vallitseva muihin mausteisiin nähden, saat käyttämällä kolmasosan maustettua öljyä ja loput maustamatonta. Aseta sauvasekoitin kulhon pohjaan kiinni ja käynnistä sauvasekoitin siten, että sekoituspää on pohjassa edelleen kiinni. Nosta sauvasekoitin hitaasti ylös kohti majoneesin pintaa laskien viiteentoista. Kun olet laskenut sekunnit viiteentoista, pitäisi sauvasekoittimen sekoitusosan olla majoneesin pinnalla ja majoneesi kokonaan sekoittunut valmiiksi. Ota sauvasekoitin kulhosta pois ja sekoita majoneesin sekaan etikka, suola, sokeri, pieneksi hienonnettu suolakurkku sekä ranskankerma. Tarkista maku ja laita majoneesi jääkaappiin ainakin tunniksi maustumaan.

IMG_3396

Takuuvarma salaatinkastike salaateille ja marinointiin

(noin 1dl salaatinkastiketta)

IMG_3479

  • 1tl *Alavuden Öljynpuristamon kylmäpuristettua valkosipulirypsiöljyä
  • 1 tl *Alavuden Öljynpuristamon kylmäpuristettua basilikarypsiöljyä
  • 2rkl *Alavuden Öljynpuristamon kylmäpuristettua rypsiöljyä (Luomu)
  • 1tl punaviinietikkaa
  • 2rkl sitruunanmehua
  • 1tl täysjyvädijon-sinappia
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl sokeria
  • ripaus mustapippuria myllystä

 

Mittaa kulhoon punaviinietikka, sitruunanmehu, sinappi, suola, sokeri ja mustapippuri ja lisää sekaan öljyt ohuena norona samalla vispaten vispilällä sekaisin. Tarkista maku ja mausta upean maistuvalla salaatinkastikkeella kesän raikkaat salaatit. Tästä salaatinkastikkeesta ei makua todellakaan puutu ja tämä kastike sopii todella hyvin myös marinointiin vahvojen makujensa ansiosta!

IMG_3481

Tarjoiluvinkki! Valmista kotitekoiset juustohampurilaiset, jossa sämpylänä toimii viipaleet vaaleaa, rapeakuorista maalaisleipää, paista väliin paksu siivu kyyttöjuustoa pihviksi ja pari pekonisiivua tuomaan rapeutta. Laita hampurilaisen väliin myös salaatinlehti, viipaloitua kirsikkatomaattia, sipulia, suolakurkkua sekä reilusti itsetehtyä majoneesia ja salaatille loraus itsetehtyä salaatinkastiketta. Täydellinen herkku vaikka grillikesän avaukseen ja tällä vinkillä et voi mennä vikaan!

IMG_3400

Muita reseptejä, joissa olen hyödyntänyt yhteistyökumppanini ihania ja monipuolisia tuotteita, löydät seuraavista postauksista blogistani:

Arjen ruokapelastajat: 3x nopeat pastat

Treffit 4/12: vappuhenkinen brunssi

Tacot chili con carnella – makutuulia Meksikosta

Superihanat browniet ja mansikkakastike

Tomaattikookoskeitto

Aamupalarakastajan unelma – Punajuuriset aamupalamuffinit

 

*tuote saatu blogin kautta

Mainokset

2 thoughts on “Ei ole ihan sama mitä öljyä syö. Käykö rypsiöljy suomalaiselle paremmin kuin oliiviöljy?

  1. Väärin. Rypsiöljy on ihmiselle myrkyllistä koska siinä on haitallista omega6 rasvahappoa moninkertaisesti omega3 verrattuna. Suhde pitäisi olla 1:1 ja rypsiöljyssä suhde on 20:1. Rypsiöljyä ei suositella lainkaan ihmisten ruoaksi monessa maassa mutta Suomessa se on maatalouspoliittisista syistä niiin hyvää että!

    Tykkää

    1. Nuo suhdeluvut taitavat olla hieman keksittyjä, sillä tuollaisiin en rypsiöljyissä itse ole törmännyt. Monet tutkimukset puhuvat myös rypsiöljyn puolesta, kannattaa tutustua erilaisiin tutkimuksiin aiheesta. Itse uskon ruokavalion monipuolisuuteen, sama pätee öljyihin. Yksipuolisuudella saa vain haittaa aikaiseksi, se on oma mielipiteeni. Siksi omaan ruokavaliooni kuuluvat niin rypsi- kuin oliiviöljykin ja myös muitakin öljyjä. Mukavaa syksyä sinulle!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s