Perhe-elämä ja pikkulapsiarki · Piha ja luonto

Kesäretkellä Ysitien lemmikissä

IMG_3630

IMG_3622

Viime viikonloppuna teimme päiväkotiryhmän kanssa kesäretken Ysitien lemmikkiin, jonne ei meiltä hurauttele autolla kuin 15 minuuttia. Katsellessani Alisaa kävelemässä käsikädessä ystävänsä kanssa, kun he kiskoivat toisiaan innoissaan kulkemaan polkua nopeammin eteenpäin nähdessään lammessa pulikoivia ankkoja tai äänekkäästi kiekuvia kukkoja. Lasten silmät loistivat hämmästyksestä ja innosta, kun he osoittelivat pienillä sormillaan kaikkea näkemäänsä ja henkäilivät toisilleen ”katso, katso!” Tuo näky sai jonkin lämpimän läikähtämään sydämessä. Juuri tuon riemun ja aidon innostuksen sekä uteliaisuuden takia haluan viedä Alisan mahdollisimman moneen maailman kolkkaan näkemään, kokemaan ja oppimaan kaikkea uutta, sekä lähelle että kauas.

IMG_3581

IMG_3582

IMG_3616

Ysitien lemmikissä olin käynyt viimeksi vuosia sitten. Muistikuvat olivat jo osin hämärtyneet, mutta kanisaaren muistin kirkkaasti. Sinne mentiin pientä siltaa pitkin ja saari oli täynnä kaninkoloja ja loputtomia saaren sisuksissa risteileviä onkaloita muodostaen sokkelon, jossa vain kanit olisivat kuin kotonaan. Saaren päällä nökötti kanien kotitalo. Muistin myös kissanpennut. Viimeksi, kun olin käynyt Ysitien lemmikissä, oli siellä vastasyntyneitä kissanpentuja, joiden turkit olivat niin pehmeitä ja silkkisiä ja ne kokeilivat pienen pieniä kynsiään vasten massua kutittelevaa kättä. Kun kerroimme Alisalle tulossa olevasta retkestä 9-tien lemmikkiin, en siis juuri paljoakaan osannut Alisalle kertoa siitä, mitä tuleman pitää, mutta kanisaari nousi heti odotetuksi suosikiksi. Alisa halusikin tietää, että saako kaneja silittää ja ottaa syliin. No se selviäisi sitten siellä kanisaaressa…

IMG_3585

IMG_3612

Retkellämme Alisa pääsi ensimmäisen kerran ratsastamaan ponilla. Päähän aseteltiin kypärä, joka näytti niin valtavan isolta pieneen päähän. Alisa istui satulaan kuin vanha tekijä, asetti jalkaterät jalustimien nahkaremmeihin, sillä jalat eivät millään yltäneet jalustimiin asti ja käsillään Alisa nappasi napakasti kiinni satulan etuosan kaaresta. Sitten ei muuta kuin menoksi. Alisa keinui ponin rytmissä satulassa ja selvästi tykästyi hommaan saman tien. Kierros tuntui loppuvan kesken aivan liian nopeasti, sillä Alisa olisi varmasti viihtynyt ponin satulassa useammankin kierroksen. Vuoro oli kuitenkin luovutettava seuraavalle.

IMG_3596

IMG_3602

Kanisaaren kanit olivat osa uineet karkuun kotisaarestaan ja hyppelivät vastaan puistossa aivan muualla kuin kanisaaressa. Muutama kani kuitenkin kotisaaressaankin vietti päiväänsä ja Alisakin ihan pikkuriikkisen pääsi yhtä kania silittämään ennen kuin arka pupu puikkelehti piiloonsa laittaen pään koloon ja jättäen pepun pilkottamaan ulos kolostaan. Minulta jäi maailman ihanin valokuva kaneista saamatta, kun juuri tarkensin kuvaa kahteen kaniin, jotka nuuhkivat toisiaan nenät vastakkain ja sillä samaisella sekunnin sadasosalla, kun olin juuri nappaamassa tuon täydellisen kuvan, säikytti Alisa puput matkoihinsa.

IMG_3608

IMG_3615

Käden alla ihanilta, kutkuttavilta, jännittäviltä, karheilta, sileiltä, pehmeiltä ja lämpöisiltä tuntuivat ponin karvan ja pupun turkin lisäksi lampaan ja vuohen turvat ja minipossun pullea kylki. Strutsin voimakas nokka aiheutti ihmetystä ja riikinkukko esitteli upeita sulkiaan levittäen pyrstönsä valtavaksi viuhkaksi. Silkkikanat naurattivat hassulla ulkonäöllään. Aurinkoisen ja lämpimän päivän uuvuttamat porot ja lehmät nauttivat siestastaan raukeina maassa pötkötellen. Puisto tarjosi aurinkoisen sään lisäksi elämyksiä eläinten parissa, kiireettömän hetken omien eväiden parissa vastarannalla sijaitsevaan pupusaareen tuijotellen, kun grillissä paistuivat makkarat ja jano taltutettiin limpparilla ja pillimehulla. Vauhtia tarjosivat kotieläinpihan keinut ja tasapainoharjoitukset pystyyn saatiin puujaloilla. Mitä ihanin päivä ja mitä ihanin kesäretki.

IMG_3592IMG_3593DSC_0745[1]

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s