Koti · Perhe · Ruoka

Kurkistus meidän joulunviettoon

IMG_4916

On aika rauhoittua joulunviettoon. Meillä on joulusiivoukset tehty, ruokakaupassa käyty, kinkku odottaa paistoa, koti ja olohuoneeseen kannettu metsäkuusi koristeltu, joulun ruokavalmistelut on jo pitkällä, joulun menu hiottu meidän näköiseksi ja lahjat paketoitu ja rusetit pakettien päälle aseteltu.

IMG_4899

Kauempana asuville perheenjäsenille lahjat pistettiin posteljoonin matkaan ja lähellä asuville jaettiin kasvotusten. Joulukortit jätimme tänä vuonna postittamatta säästösyistä. Tämän vuoden lahjoissa korostuu paljolti käytännöllisyys ja lahjan syötävyys. Moni ystävä sai meiltä lahjan, jonka voi syödä jo vaikka joulupöydässä perheen kesken eikä se jää joulun jälkeen pölyyntymään kaappien perukoille. Näitä syötävän herkullisia joulutuliaisia olivat Larin joulusinapit, suklaat, glögit ja meneepä lahjaksi itse tehtyä immellettyä perunalaatikkoakin. Muista lahjapussukoihin ja lahjapapereihin tiensä löytäneistä lahjoista en tässä vaiheessa vielä sanokaan mitään, vaan huuleni ovat sinetöidyt sen osalta vielä hetken. Meillekin on annettu lahjoja. Paketeissaan odottavat lahjat avataan toki vasta aattoiltana, mutta ilokseni huomaan, että olemme saaneet myös paljon syötäviä lahjoja, joista saamme nauttia yhdessä jouluvieraidemme kanssa sekä vielä pitkälle joulun jälkeenkin oman perheen kesken. Jouluntienoilla jääkaappiimme tiensä ovat löytäneet niin mansikkahillot kuin -marmeladitkin, bbq-kastike ja Alisan saama herkkulajitelma oliiveja ja fetajuustoa (jep, lapsellamme on hieman erikoinen makuaisti ja näistä ruokalahjoista Alisan silmät loistivat innostuksesta kuin Pohjantähdet). Sen lisäksi olemme saaneet joulukarkkeja, joita on keretty jo hieman maistelemaankin…

IMG_4911

Rakastan viettää jouluaaton kotona ja laittaa joulun itsemme näköiseksi. Ennen lapsen syntymää emme juuri jouluja kotona olleet. Meidän joulumme sijoittui Jyväskylän, Porin ja Kuopion seutuville ja jonnekin sinne välimaastoon maantiemaisemiin. Tuolloin me ajoimme jouluisin satoja kilometrejä ja vietimme paljon aikaa autossa. Kun Alisa syntyi, päätin, että alamme rakentamaan joulun perinteitä omaan kotiimme. Reissaaminen loppui siihen ja aloimme kehitellä omanlaista tapaamme viettää joulua. Etenkin joulumenu meni remonttiin. Karsimme perinteisistä jouluruuista ne, joiden kulutus omalta osaltamme oli vähäistä. Jätimme ruokalistalle joulun perinneruokien suosikit ja täydensimme menua siten, kuten parhaaksi katsoimme. Tänä vuonna joulumenumme näyttää tältä:

 

Aamulla:
Riisipuuro
Sekahedelmäsoppa

 

Joulupäivällinen

 

Alkuruoka:
Juustokeitto
Kylmäsavulohichevice
Hapankorppua
Saaristolaisleipää
Kylmäsavuhärkäsuupalat
Tuorejuustoa
Mätiä, smetanaa ja sipulia

 

Pääruoka:
Kinkku
Kastike kinkulle
Larin sinappia
Perunalaatikko
Porkkanalaatikko
Lämminsavulohi
Vihersalaatti
Salaatinkastike
Sienisalaatti
Paahdettuja valkosipuleita
Suolakurkkua

 

Jälkiruoka:
Piparkakku-karpalojäätelöä

 

Illaksi:
Joulutortut
Juustolajitelma
Lakkahilloa
Ruissipsejä
Hapankorppuja
Viinirypäleitä

 

Joulumenussa meillä korostuvat erityisesti alkupalat. Ne ovat tärkeitä ja niihin meillä panostetaan. Erilaisia kalaherkkuja lisäisin pöytään vaikka kuinka, mutta koska meitä syöjiä on aika vähän ja Larikin on kala-allerginen, niin hieman pitää rajoittaa, jotta kalavaihtoehdot eivät karkaa käsistä aivan överiksi. Pääruoaksi puolestaan perinteisistä laatikoista joulupöytäämme valmistuvat suosikkimme peruna- ja porkkanalaatikko. Tänä vuonna poissaolollaan loistavat lanttu- ja bataattilaatikot, karjalanpaisti sekä rosolli. Sen sijaan pääruuan kinkun lisäksi kruunaa aivan tuore lämminsavulohi, jonka naapurimme meille jouluaattoaamuna savustaa, ja runsasta jouluateriaa kevittää vihersalaatti. Pienenä erikoisuutena meidän pääruoalta löytyy myös paahdettuja valkosipuleita, jotka ovat suurta herkkuamme. Jälkiruuaksi meillä ei tänä vuonna ole raskaita suklaa- tai juustokakkuja, vaan sen sijaan omatekoista kotijäätelöä maustettuna karpalolla ja piparkakun muruilla. Illalla sitten vielä tunnelmoidaan joulupukin tuomia lahjoja ja joulun tunnelmaa glögilasien äärellä ja nautitaan joulutortuista ja juustolajitelmasta. Millaiselta sinun joulupöydässäsi näyttää, tuoksuu ja maistuu?

IMG_4913

Mutta nyt kuppi kuumaa glögiä ja jalat ylös sohvalle hetkeksi. Huomenna vielä valmistelemme viimeiset jouluruuat ja jouluaattoa edeltävänä yönä keittiömme uunissa paistuu kaikessa rauhassa kinkku ylikypsäksi eli juuri sellaiseksi kuin me joulukinkkumme tykkäämme syödä. Huomenna saamme myös jouluksi rakkaan vieraan luoksemme ja sitten kaikki onkin valmista joulunviettoa varten. Näissä tunnelmissa ihanaa joulua toivottelen jokaiselle!

IMG_4914

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s