Koti

Talomme pohjapiirustus

IMG_5281

Hyppään hetkeksi Meksikon lomatunnelmistamme tänne talviseen Suomeen ja pitkästä aikaa taloaiheemme pariin. Koitan pian päivittää taas enemmänkin talokuulumisiamme, sillä projekti on ottanut viime viikkojen aikana valtavia harppauksia eteen päin. Yksi asia, mikä rakentuvassa talossamme kuitenkin kiinnostaa varmasti eniten, on pohjapiirustus. Olen tuonut monta kertaa esille täällä blogissakin, että rakennamme suht pienellä ja tiukalla budjetilla taloa ja fokuksemme on nimenomaan siinä, ettei hukkaneliöitä syntyisi, vaan jokaisella neliöllä olisi käyttötarkoitus, kun jokaisesta neliöstä kerran maksetaankin. Karkeasti voisi sanoa niin, että kun edessäsi on muuttovalmiin talopaketin tarjous ja mietit että pitäisikö pohjapiirustukseen lisätä neliöitä, niin mikäli neliöt eivät ole kaakeloitavaa ja vesieristettävää tilaa, tuo jokainen lisäneliö noin tuhat euroa lisää hintaa. Märkätilojen neliöt ovat tietysti kalliimpia. Valmista taloa tarkastellessa omakotitalon neliöhinta Suomessa keskimäärin on 2000 euron tietämissä, kun mukaan on laskettu maatyöt, tonttiliittymät, talon rakentamisen kustannukset ja sisustusvalinnat. Neliöt ovat siis todellakin arvokkaita, joten suosittelen lisäneliöiden pohtimisen ohella todella kiinnittämään huomiota myös pohjaratkaisuun ja pyörittelemään tilat sellaiseen järjestykseen, että hukkaneliöitä ei turhaan syntyisi, sillä siinä jos missä tulee heitettyä rahaa hukkaan kirjaimellisesti. Meidän talomme huoneistoala on 100m2 ja kokonaisala 114m2. Sataan asuinneliöön piti saada mahtumaan paljon toimivia tilaratkaisuja, joten pohjapiirros pyöriteltiin uuteen uskoon moneen kertaan. Talopalavereissa meitä pyydettiin heti alkuun kertomaan muutamia aivan ehdottoman tärkeitä kriteerejä talomme pohjapiirrosta ajatellen. Tärkeimmät kriteerit oli todella helppo listata.

 

1) KEITTIÖ! Nykyinen keittiömme on onneton. Vaikka asumme 73 neliöisessä rivitalokolmiossa, on keittiö suunniteltu sinkulle tai korkeintaan sellaiselle pariskunnalle, jossa vain toinen tykkää hääriä keittiössä. Työtasoja ja säilytystilaa ei ole, kuiva-aineille ei ole oikein mitään paikkaa, astiat eivät mahdu kaappiin, mitään kattila- ja patakaappia tai -laatikostoa ei ole ja kierrättäminen on tehty surkealla suunnittelulla lähinnä haaveeksi. Niinpä kriteeri numero 1 oli ehdottomasti toimiva keittiö, jonka toiminnallisuudet on suunniteltu tarpeisiimme sopivaksi.

 

2) Alisalle talon isoin huone. Alisan nykyinen huone on vain noin 7 neliön kokoinen pikkuhuone, jonka lattiapinta-alasta noin neliön verran haukkaa pois vaatekaappi ja kun huoneeseen lisää vielä lastensängyn, ei Alisan leluille ja leikille eikä säilytyskalusteille ole tilaa nykyisessä huoneessa. Tilanne muuttuu omakotitalon myötä, sillä Alisalle tulee talon isoin huone ja oma vaatehuone, jotta itse huoneesta ei tarvitse luovuttaa millimetriäkään tilaa vaatekaapeille.

 

3) Tilava sauna. Nykyinen saunamme on kuin puhelinkioski ja me kolme mahdumme juuri ja juuri lauteelle rinnakkain istumaan, mutta väljän rentoa siellä ei kyllä ole, paitsi jos saa saunoa yksin. Uuteen kotiin tämä asia korjataan, koska rakastamme saunoa ja sauna on meille tärkeä osa kotia. Saunastamme tulee isompi ja lauteen metrimäärää on lisätty selvästi. Lisäksi lauteet asetellaan L-malliin, ryhtiä saunaan tuo kivipaasikiuas ja pisteenä ii:n päälle saunan kruunaa panoramaikkuna.

 

4) Lisähuone. Nykyinen asuntomme on kolmio. Olemme kuitenkin kaivanneet ylimääräistä huonetta, johon voisi sijoittaa työpöydän ja jota voisi käyttää tarvittaessa vierashuoneena. Niinpä uuteen kotiimme tulee yksi huone lisää.

IMG_5285

Näillä spekseillä taloamme lähdettiin suunnittelemaan ja kaiken kaikkiaan ottaen huomioon tarjouskierroksenkin pohjapiirrustukset oli talomme pohja suunniteltu seitsemännen piirroksen jälkeen plus toki olin kotona hahmotellut toivottua pohjaratkaisuja ruutupaperille varmasti kymmenien kuvien verran, jotta talopalavereissa oli materiaalia ja ajatuksia, mistä lähteä taloamme työstämään.

 

Lopullisessa pohjapiirustuksessamme erottelimme pesuhuoneen omaksi erilliseksi tilakseen ja kodinhoitohuoneen omakseen, jotta molemmat tilat toimisivat paremmin omassa käyttötarkoituksessaan, sillä emme halunneet tehdä kummankaan tilan suhteen kompromisseja. Halusimme sijoitella tilat siten, että saunasta pääsisi ulos terassille kaakeloitua lattiaa pitkin suoraan.

 

Eteiseen halusimme kunnolliset, tilavat säilytystilat, joten siihen mitoitettiin 2,5 metrinen kaapisto. Muuten eteiseen emme ylimääräistä tilaa kaipaa, sillä se on kuitenkin vain kauttakulkutila, josta kuljetaan talosta sisään ja ulos. Wc:n ei myöskään tarvitse meille olla käyttötarkoitustaan isompi. Riittää, kun siellä mahtuu tarpeensa toimittamaan ja sinne mahtuu fiksut säilytysratkaisut vessassa säilytettäviä tavaroita varten. Niinpä meidän vessaan ei tosiaankaan neliöitä tuhlattu vaan päinvastoin, siitä tehtiin tilaihme.

 

Työhuoneesta ei tehty aivan minihuonetta, mutta ei mitään isoakaan. Sinne on mahdollista sijoittaa esimerkiksi vuodesohva ja kulmatyöpöytä läppäriäni ja ompelukonettani varten. Mikäli joskus olisimme tilanteessa, että Alisalla olisi pikkusisarus, olisi tälläisestä reilun kahdeksan neliön huoneesta hyvin koululaisen tai teinin huoneeksikin, kun pikkulapsiajan tavaramäärä olisi vuosien saatossa huvennut vähintäänkin puoleen. Niinpä tämä talo palvelee meitä tulevinakin vuosina, vaikka perhekokomme muuttuisikin.

 

Minun ja Larin makuuhuoneeseen pitää mahtua parisänky ja yöpöydät, mutta eipä sinne juuri muuta tarvita, joten makuuhuone mitoitettiin siten, että se palvelee meitä hyvin, mutta ei hukkaa neliöitä. Myös meidän makuuhuoneeseen haluttiin vaatehuone, kuten Alisankin huoneeseen, tuomaan säilytystilaa ja toimivia säilytysratkaisuja eikä tällöin makuuhuoneen puolelle tarvinnut varata lattiapinta-alaa vaatekaappeja varten.

 

Yhteisistä oleskelutiloista haluttiin yhtäaikaisesti yhtenäiset ja erotellut. En siis halunnut pelkästään yhtä tilaa, jonka yhdellä seinällä on keittiö, vaan halusin, että keittiö olisi kuitenkin oma selkeä rajattu alueensa, ruokailutilaksi olisi varattu omat neliönsä ja olohuoneelle omat ja samaan aikaan halusin tilojen olevan yhteydessä toisiinsa, mutta kuitenkin halusin keittiön ja olohuoneen väliin näköesteen, jotta keittiön mahdolliset sotkut eivät näkyisi olohuoneeseen asti. Niinpä keittiön ja olohuoneen väliin tilanjakajaksi sijoiteltiin korkea seinä, jota vasten sijoitetaan jääkaappi ja pakastin. Keittiön toiminnallisuudet sijoiteltiin niin, että nyt on työpisteitä ja mahtuu hääräämään useampikin kokki.

 

Takassa meillä on myös leivinuuni, joten se sijoiteltiin siten, että se olisi lähellä keittiötä, mutta samalla ehdottomasti tunnelman luojana olohuoneeseen päin. Takka onkin kotimme sydän ja yksi tärkeimmistä yksittäisistä kotimme elementeistä ja katseenvangitsijoista. Itse asiassa kotimme on varmasti ainoa talo maailmassa, joka on suunniteltu makkaranpaiston ympärille. Tämä asia oli nimittäin Larille sydämenasia, kun kiersimme talofirmoja ja kilpailutimme tarjouksia. Larin kiinnostus kohdistui lähes ensimmäisenä siihen, mikä takkaliike toimii minkäkin talofirman yhteistyökumppanina, millainen mallisto on valittavissa ja minkälaisin kustannuksin. Ensimmäisenä kurkittiin takkakatalogeihin ja Lari ilmoitti heti, että uudessa talossa pakkasessa on aina oltava pari kiloa makkaraa, jotta koska tahansa voi paistaa grillimakkarat takassa. Niinpä Larin onnen täyttymys oli, kun hiljattain muutama päivä sitten vahvistimme takkatilauksemme takkatoimittajallemme ja saimme kaupankylkiäisinä takkaan makkararitilän. Takasta viis, mutta nyt on viimeisen päälle priima ritilä, jolla sitten niitä makkaroitaan Lari voi uudessa talossamme grillailla.

IMG_5295

Talomme huoneet on sijoiteltu siten, että kun talo sommiteltiin tontillemme, antavat minun ja Larin makuuhuoneen sekä työ-/vierashuoneen ikkunat pohjoiseen ja Alisan huoneen ikkuna itään. Oleskelutilojen ikkunat puolestaan antavat etelään. Näin ollen makuuhuoneet pysyvät kesälläkin mahdollisimman viileinä, kun aurinko ei porota ikkunoihin, mutta aurinko puolestaan tuo kaivattua valoa oleskelutiloihin ja terassimme on sijoiteltu niin, että aamun ensisäteistä ilta-aurinkoon saakka se saa paistatella valonsäteissä.

 

Lisäksi välikattoon meille rakennetaan sopivankokoinen noin kymmenen neliön käyttöullakko, josta saamme tilavan varaston kuivassa säilytettäville tavaroille, kuten varastoiduille vaatteille, harrastusvälineille, matkalaukuille, muistolaatikoille ja vauvantarvikkeille, joita emme vielä Alisan jäljiltä ole myyneet.

IMG_5284

Tällaiselta näyttää siis meidän tuleva kompakti kotimme viimeisen päälle hiottuine tehoneliöineen ja meitä varten räätälöitynä. Olen niin onnellinen tästä pohjaratkaisusta, koska se tuntuu olevan meille parempi kuin hyvä. Juuri nappivalinta meidän perheelle ja toivottavasti tunne on yhtä onnellinen myös sitten, kun olemme muuttaneet uuteen kotiimme! En malta odottaa, että pääsen muuttamaan tähän ihanaan taloomme.

Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Talomme pohjapiirustus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s