Päivän hyvä työ

Monesti pyrin toteuttamaan sitä ajatusmaailmaa, että joka päivä olisi hyvä tehdä jokin hyvä teko. Meille se on voinut olla vaikkapa se, että veneilemässä olemme keränneet tiellemme sattuneet muovipussit ja muut vastaavat roskat pois vedestä kellumasta ja roskaamasta kaunista luontoamme. Eilen teimme kuitenkin hieman isomman hyvän työn ja nyt on todella hyvä fiilis sen vuoksi! Veneilemästä …

Musiikki <3

En ole millään tavalla musikaalinen ihminen. En osaa laulaa kovin häävisti ja instrumenttien soittaminen sujuu vielä huonommin. Suutani tosin olen satunnaisesti hyvä soittamaan! 😀 Musiikki on silti lähellä sydäntäni ja rakastan musiikkia. Meillä kotona musiikki soi joka päivä. Puhelimesta soittolista pyörimään ja pieni bluetooth-kaiutin soimaan. Musiikkimakuni on todella laaja. Kuuntelen niin suomalaista kuin ulkomaistakin musiikkia. …

Kivoja juttuja tiedossa tälle viikolle

Siitä huolimatta, että tämä viikko alkoi surullisten uutisten saattelemana ja tänään sää Jyväskylässä on ollut sateinen, kolea ja harmaa, tämä viikko tuo tullessaan monia kivojakin juttuja. Kuten aiemmin kesälomasuunnitelmiamme kertoessani mainitsinkin, että kesälle on luvassa mukavia juttuja varsinkin viikonlopuiksi, niin tämä viikko edellisen viikon tapaan on taas täynnä odottamisen arvoisia juttuja. Harmaasta säästä huolimatta kotimme …

Elämyksiä ja töihin paluu

Kahden viikon mittainen kesälomamme on tullut päätökseensä. Kaksi viikkoa kului kyllä aivan hurjan nopeasti. Eihän sitä edes huomannut! Vaikka toisaalta kun alkaa miettimään, niin mahtuihan tähänkin kahteen viikkoon melkoisesti taas muistoja ja elämyksiä. Unelmien herkutteluloma Ranskassa Vichyssä ystävien kanssa, pikavisiitti romanttiseen Pariisiin, jossa näimme uskomattoman upeat Eiffel-tornin ja Notre Damen katedraalin, nauruntäyteinen juhannus Ähtärissä… Harvoin …

Arkista lomailua

Ennen matkaamme hammastahna pääsi loppumaan, joten suuntasimme kauppaan ostamaan uuden. Taas olimme valintojen äärellä, koska aiemmin olemme pesseet hampaamme ulkomaisilla merkeillä, mutta nyt taas aloimmekin koluamaan kaupan hyllyä lävitse, että millaisia vaihtoehtoja Suomesta löytyy. Joku mies oli siinä vieressämme katselemassa hammastahnoja myös ja kuuli keskustelumme, kun hyllystä käteemme osui suomalainen vaihtoehto hammastahnasta ja totesimme ääneen, …

Blogilla on oma Facebook-sivu!

Kerroinkin jo aiemmin vaihtoehdoista, miten blogiani voi seurata, mikäli mielestäsi blogissani on hyvä meininki ja haluat tiedon aina uusista postauksista. Tuolloin lupailin, että seuraavaksi voisin tehdä blogilleni oman Facebook-sivuston, jotta ilmoitukset uusista postauksista on mahdollista saada myös Facebookin uutisvirran mukana. No nyt tuo sivusto on olemassa ja sitä pääset katsomaan TÄÄLTÄ. Muistathan samalla tykätä sivusta …

Loma-arkeamme

Kisahuumasta on pikku hiljaa palailtu takaisin arkisemman lomailun pariin, mutta pikkuisen Larille tuo kokkailuinto taisi jäädä päälle, koska aika herkullisella aamupalalla minua tänään hemmoteltiin. Kisasta jääneistä ruuan rippeistä ja mukaan saamistamme ruokatarvikkeista Lari oli kokkaillut aamupalalautaselle salaattia ja yrttistä kana-vuohenjuustomunakasta. Lisäksi aamupalalla oli tuoretta ananasta. Kyllä kelpaa! Grillauskisasta meille kertyi siis kotiin viemisiksi vaikka ja …

Ikkunoiden pesu voi näyttää vaikkapa tältä

Kuten eilen mainitsin, niin kesälomamme alkoi työosuudella ennen kuin voi vetäistä totaalisen lomavaihteen päälle. Pesimme siispä ikkunat. Perinteisiin kesän kotitöihinhän kuuluu myös mattojen pesu, mutta se jää meillä vasta myöhemmälle kesään. Tänään kävimme ostamassa myös ikkunanpesuaineen, joka oli päässyt loppumaan ja ensimmäistä kertaa laadun ja ekologisuuden lisäksi kiinnitin tämänkin tuotteen valinnassa huomiota tuotteen suomalaisuuteen, joten …

Kesäloma alkoi!

Kesäloman alkaminen on aina se vuoden 13. odotetuin hetki mitä työelämään tulee, koska itsellänihän palkkapäiviä on vuodessa 12! Meidän ensimmäinen kesäloman pätkämme alkoi siis tänään ja kun pääsimme töistä, niin lähdimme hippulat vinkuen aloittamaan lomamme kunnon hampurilaismätöillä pehmisten kera! Kyllä siinä kaloritaivaassa unohtui kaikki dieetit ja painonhallintalupaukset, mutta eipä sitä turhan usein pääse kesälomalle kirmaamaan! …

Valmistujaisviikonloppu!

Tämä viikonloppu menikin perinteisten valmistujaisten merkeissä, kuten varmasti hyvin monella muullakin. Me olimme mukana pienessä ”Valmistelutoimikunnaksi” ristityssä porukassa myös laittamassa tarjottavia esille ennen juhlien alkua ja tulihan siinä porukalla koristeltua pari voileipäkakkua ja yksi kermakakkukin. Hauskaa kyllä riitti niin keittiössä kuin juhlissakin, kun nauroimme välillä vedet silmissä. Larin sukulaistyttö sai siis lauantaina lakin päähänsä ja …

Miten seuraat blogiani

Tekniikka tulee edellä ja minä aina selvästi jälkijunassa. En todellakaan ole mikään tekniikan ihmelapsi, enkä ole aina ihan ajantasalla uusimmissa villityksissä. Blogin onnistuin kuitenkin jotenkin listaamaan blogilistalle silloin, kun aloitin blogini kirjoittamisen pari kuukautta sitten. Muissa listauksissa blogini ei ole ollut tähän asti mukana. Kuten moni on varmasti huomannut niin blogilista.fi lopettaa toimintansa touko-kesäkuun vaihteessa, …

Bloggaamista ja nettishoppailijan säästövinkkejä

Olen aina rakastanut kirjoittamista ja mielestäni olenkin parhaimmillani kirjoittaessani. Vanhemmat ja sukulaiset ristivät minut jo pienenä Räpätätiksi ja serkku antoi mairittelevan lempinimen Pitkäpuhuja. Pahoin pelkään, että olen vieläkin tuolla nimellä hänen puhelimessaan. No… Tottahan se on, että aina sitä juttua on riittänyt eikä aiheet ole loppuneet kesken mitä minuun tulee. Toisaalta vaikka aiheet loppuisivatkin kesken, niin …

%d bloggaajaa tykkää tästä: