Hei, me rakennetaan!

Kuukausien pohdinta sen osalta, että rakennammeko uuden vai ostammeko valmiin talon, on vihdoin päättynyt. Jo jonkin aikaa olemme tienneet, että meidän perheelle ainoa, oikea ratkaisu loppujen lopuksi oli päätyä rakentamaan. Tai jos nyt tarkkoja ollaan, niin me itsehän emme tule rakentamaan puuvajaa ja roskakatosta monimutkaisempia rakennelmia, eli siis tilaamme talomme muuttovalmiina talopakettina ja yritämme toimia …

Olenko talon ostaja vai rakennuttaja?

Postauksen otsikkoon tiivistyy viime viikkojen pohdinnat hyvinkin olennaisesti. Me pohdimme siispä omakotitalojuttuja. Hinku pois pienehköstä rivitaloasunnostamme on suuri ja toivomme löytävämme meille sopivan kodin mahdollisimman pian. Vaikka ostohousut kutakuinkin jo pyörivät jaloissa, emme kuitenkaan ole tekemässä hätäisiä ratkaisuja kiireen takoessa takaraivoon, sillä kiire meillä ei ole nykyisestä asunnostamme pois ainakaan minkään pakottavan syyn vuoksi. Meillä …

Lapselle sänkyyn oma futon ja luonnonmateriaaleja päästä varpaisiin – nukkuuko lapsesi muovissa?

Yhteistyössä Futonnetti   Raskausaikana tein paljon hankintoja lapsen omaan huoneeseen. Hankimme lipaston, verhot, nojatuolin, jonka päällystin uudelleen itse, lelukopan, pinnasängyn, patjan ja sänkytekstiilejä. Kunnostimme myös Larin lapsuudesta nykypäivään matkanneen vanhan savolaisen perinnekehdon ja hankimme siihen toki myös patjan ja muut tykötarpeet vauvaa varten. Tuolloin olin vielä autuaan ajattelematon ja tietämätön siitä, että tulin hankkineeksi lapselleni …

Talo unelmaminälle vai todelliselle minälle?

Viimeiset viikot ovat vierähtäneet aivan supernopeasti ja ne ovat olleet henkisesti kuluttavia, sillä samalla kun kesäloma tuli päätökseensä ja alkoi taas työarki rullaamaan, on kalenteri täyttynyt myös lainaneuvotteluista. Laitoimme lainahakemuksen yhteentoista pankkiin kartoittaaksemme tilanteemme oman talon ostamisen tai rakennuttamisen kannalta. Kuljemme määrätietoisesti kohti omaa unelmaamme ja käytettävissä oleva rahamäärä on nyt aikalailla tiedossa. Nyt sitten …

Viikonlopun ekoteko

Tämä viikonloppu starttasi ihanalla hetkellä omenatarhan kukkivien hedelmäpuiden keskellä jäätelöä nautiskellen ja jatkui kyllä yhtä ihanana loppuun saakka, joskin ihan samanlaista piknikhetkemme kaltaista ajasta irtaantunutta toimettomuutta viikonloppu ei ollut pullollaan. Ennemminkin tämä viikonloppu muistutti työleiriä, vaikka kivaa puuhaa olikin. Auringon porottaessa taivaalla meillä ei todellakaan ole homehduttu sisätiloissa, vaan nimenomaan ulkohommia ja pihan sekä parvekkeen …

Makuuhuoneemme kruununjalokivi – uusi sänky! + alennuskoodi!

Yhteistyössä Huonekalutehdas Pentti Talvitie Oy   Kaikessa yksinkertaisuudessaan meidän oli aika hankkia uusi sänky ja tähän liittyen postaussarjan ensimmäisen osan, joka käsitteli suomalaista huonekalualaa, voit käydä lukemassa täältä. Tämän postaussarjan toisen osan on tarkoitus nyt seuraavaksi kurkata makuuhuoneemme uuden uutukaiseen kruununjalokiveen ja syventyä hieman meidän tekemäämme sänkyvalintaan sekä sisustusaiheeseen. Postauksen lopussa on myös alennuskoodi yhteistyökumppanini …

Itsenäisyyspäivän kranssi

Viime viikot blogissani ollaan oltu tiuhaan kiinni liimapuikoissa, siveltimissä, glitterpurnukoissa ja ties missä askartelutarvikkeissa, kun olemme valmistaneet jouluksi koristeita ja askarrelleet kortteja. Taas päästään näpertelyn ja väkertelyn pariin, mutta jouluteemasta poiketen valmistuikin tällä kertaa itsenäisyyspäivän kranssi. Toki tällaisen kranssin muuttaa helposti sitten itsenäisyyspäivän jälkeen jouluisempiin väreihin, mikäli haluaa sinivalkoisen tilalle vaikkapa punaista nauhaa, mutta kyllähän …

Ideoita joulukortteihin

Jouluaskartelut saavat jatkoa seuraavaksi joulukorttien muodossa ja edelleen on pysytty sormivärien parissa. Meillä isänpäivänä papoille lähetettiin Suomi100-teeman innoittamat onnittelukortit, jotka askarreltiin tietenkin yhdessä lapsen kanssa. Tämä askartelu sopii niin aikuisille kuin aivan pienille lapsillekin, joilla vain vanulappu kädessä pysyy. Vaikka kortit toimittivatkin nyt isänpäiväkortin virkaa, sopivat nämä kortit hyvin myös jouluntoivotuksiin, erityisesti Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Korttiin …

Käpykoristeita jouluksi

Kerroin teille aiemmin syksyllä retkestämme, kun kävimme pyörähtämässä käpymetsässä. Metsämaasta keräilimme ison kasan käpyjä mukaamme ja laitoimme kävyt kotonamme saunomaan, jotta ne saivat kuivaa kunnolla. Kuivaessaan kävyt myös aukeavat kauniisti ja saavat niille ominaisen veikeän ulkomuodon. Tarkoituksemme oli askarrella kävyistä samantyyppisiä joulukoristeita kuin lapsuudessani veljeni ja vanhempieni kanssa askartelimme. Tuolloin kävyt maalattiin kirkkaan värikkäiksi ja …

Suomalaista sänkyä etsimässä + alennuskoodi!

Yhteistyössä Huonekalutehdas Pentti Talvitie Oy   Viime viikot meidän arkeamme ovat värittäneet sänkyostokset. Kuten moni blogini lukija on varmasti huomannut, niin olen aika kova näpertämään itse ja tuunaamaan vanhasta uutta. Tykkään jättää kädenjälkeni sisustukseemme ja pienimuotoinen nikkarointi ja askartelu on minulle aika ominaista puuhaa. Niinpä saatoin myös Larillekin lausua ääneen ajatukseni siitä, kun uuden sängyn …

Lumiukkoja

Jouluaskartelujen parissa jatketaan ja vuorossa ovat ihanan symppikset lumiukot, joita askartelimme kartongista. Idea näihin joulukoristeisiin tuli itse asiassa viime jouluna kummipoikamme perheeltä saamastamme joulukortista, johon oli liimattu vaaleansiniselle kartongille painettu kummilapsemme jalanjälki, kartonki oli leikattu lumiukon malliseksi ja sille oli lisätty erivärisistä kartongeista silinterihattu, hiilisilmät ja rinnukseen hiilinapit, porkkananenä, hymyilevä suu sekä oksakädet. Kortti oli ihana …

Ovesta tonttu kurkistaa…

Joulu on vuoden ihanin juhla minun mielestäni ja nyt uskallan alkaa hömpöttämään joulusta jo täällä blogissakin ihan urakalla. Kuulun siihen porukkaan joka aloittaa joulun miettimisen ja joulusuunnitelmien tekemisen viimeistään juhannuksena ja joulukinkun varausta aletaan pohtimaan jo elokuussa. Blogissa yritän kuitenkin hieman hillitä itseäni ja tänäkään syksynä en ole joulua vielä montaa kertaa täällä maininnutkaan. Nyt …

Olohuoneen muodonmuutos

Aiemmin esitellessäni 50-lukulaista lipastoamme, joka on saanut uuden ilmeen, mainitsinkin jo, että olohuoneemme alkaa olla aivan viimeisiä silauksia vaille valmis. Onkin siis aika laittaa tästä muodonmuutoksesta kuvia jakoon blogiinkin. Olohuoneestamme tuli mielestäni todella ihana. Aiemmin suuri, tummanharmaa divaanisohva hallitsi koko olohuoneemme ilmettä. Istumaominaisuuksiltaan sohva alkoi olla jo parhaat päivänsä nähnyt ja napakka istumatuntuma oli hävinnyt. …

Sympaattinen lipasto

  Olohuoneemme sisustus alkaa olla valmis. Muutaman puukorin ja siron rahin olohuone tulee ehkä saamaan vielä myöhemmin täydentämään sisustuksen, mutta muuten kaikki alkaa olla paikallaan. Aiemmin esittelin teille olohuoneemme uudet tulokkaat eli ison linnunpesäksi ristimäni rottinkituolin sekä uuden elämän saaneen jalkalampun. Nyt olohuoneeseemme on muuttanut myös uusi, pieni, sympaattinen pikkulipasto, jossa on ajan havinaa 50-luvulta …

Joulukortit matkalla

Muutama päivä sitten lähetimme postitse joulukortit, jotka taitavat itse asiassa olla jo perillä kukin omassa osoitteessaan toivottamassa ihanaa joulunaikaa. Kortit edustivat Alisan omin pikku kätösin maalaamaa taidetta. Niinpä meidän tämän vuoden joulukorteista voi sanoa hyvällä omatunnolla, että ne ovat rehdisti lapsityövoimalla teetetty. Tällä kerralla tosin lapsi suunnattomasti nautti korttien maalaamisesta sormivärein ja olisi lätrännyt maaleilla …

Lampun uusi elämä

Jouluvalmistelujen lomassa olen ennättänyt välillä paneutumaan hiukan keskeneräiseen sisustusprojektiinkin ja työn alla viime aikoina ovat olleet olohuoneen uudet kalusteet. Ensimmäisenä projektinani tuunasin käytettynä ostamani vanhan jalkalampun, joka sai uuden varjostimen ja maalipinnan myötä aivan uuden elämän.   Käytettyä tavaraa ostaessa olen pitänyt aika tarkoin huolen siitä, mitä mistäkin asiasta kannattaa maksaa. Myyjäthän nettikirppiksillä pyytävät tuotteistaan …

Geelisormivärit perheen pikkuiselle

Tänään perhepiiriimme mahtui kahdetkin syntymäpäivät. Oli siispä aika taas askarrella syntymäpäiväkortti ja tällä kertaa Alisa pääsi toimimaan ihan itse taiteilijana. Alisa tuppaa vähintäänkin maistamaan aivan kaikkea, mitä käsiinsä saa. Vauvalle tyypilliseen tapaan Alisakin tutustuu maailmaan suun kautta, jolla tunnustellaan erilaisia koostumuksia, makuja, lämpötiloja ja hajuja. Ensin kosketaan käsin, tutkitaan ja sitten sujautetaan pieneen suukkuun kaikki …

Sisustussuunnitelmia

Kun lumet sitten ottivat ja lähtivät kuten toki oli odotettavissakin tähän aikaan vuodesta, niin minun piristyksenä tähän mustaan ja sateiseen syksyn vaiheeseen on ollut kotimme sisustusprojekti. Sisustaminen minulle on aika hidasta ja aikaa vievää puuhaa. Pohdin nimittäin tarkasti jokaista hankintaani ja mittailen moneen kertaan, että minkä kokoinen kaluste mihinkin kohtaan sopii. Pohdin moneen kertaan, mitä …

Olohuoneemme uusin asukas

Kun keittiön järjestystä oli muutettu ja uudella seinähyllyllä saatu juuri sopivasti lisää säilytystilaa, jotta keittiössä ei tarvitse enää kiristellä hampaita ruokaa laittaessaan, kun millekään työvälineelle ei ole laskutilaa missään, niin oli aika siirtyä olohuoneen sisustuksen kimppuun. Olohuone on vielä kesken ja muutamat hankinnat on vielä tekemättä, mutta yhden uuden hankintamme haluan tuoda jo nyt sieltä …

Keittiöön uutta ilmettä

Kerkesinkin jo mainitsemaan, että minuun on iskenyt tässä syksyn mittaan sisustusvimma. Kodin sisustaminen meidän näköiseksemme ja säilytysratkaisuiltaan toimivaksi on ollut pitkään jäähyllä vauvan huonetta lukuun ottamatta, mikä sisustettiin viime keväänä. Tosin käytössä huomasimme, että hieman erilainen huonekalujen järjestely osoittautuikin toimivammaksi vauvan huoneessa, joten nykyisin sänky ja lipasto ovat sielläkin vaihtaneet päikseen paikkaa keskenään, mutta vauvan …

%d bloggaajaa tykkää tästä: