Kesäpäivän viettoa järvimaisemissa

Päästiinhän me sinne Kalasaareen, vaikka Suomen kesä se näytti taas surkuhupaisan humoristista puoltaan tänäänkin! Tänään puolen päivän hujakoilla katsoimme ulos ikkunasta, että onpa kaunis sää, puolipilvistä ja aurinko paistaa. Ilmakin oli lämmin ja järvi tyyni. Sääpalveluissa päiväksi oli povattukin juuri sellaista säätä, sateenuhkaa ei ollut laisinkaan ennusteiden mukaan. Kimpsut ja kampsut kasaan siispä ja naapurimme …

Mitä Jyväskylässä voi tehdä?

Äkkiseltään ajateltuna ei mitään… Jyväskylä on keskellä Suomea kaukana kiehtovasta rannikosta tai pohjoisen eksotiikasta. Meillä ei ole myöskään suuria vesipuistoja, monipuolisia eläinpuistoja tai ihmeellisiä huvipuistoja. Jyväskylässä ei ole myöskään maankuuluja monumentteja, joita tänne olisi pakko päästä ihastelemaan. Jyväskyläläinen kulttuuri on myös hyvin piilotettu, eikä sitä oikeastaan edes ole. Keskellä Suomea sijaitseva pitäjä yliopistokaupunkina on kuin …

Perinteinen suomalainen juhannus nalleperheen naapurissa!

Juhannuksemme vietimme tänä vuonna Ähtärin leirintäalueella kompaktissa tilaihmeeksikin kutsuttavassa leirintämökissä vanhempieni kanssa. Tämä leirintämökki tosin lähenteli jo luksusta, koska 12 neliön mökkiin oli neljän hengen majoituksen lisäksi mahdutettu keittiönurkkaus, jossa oli lavuaari, keittotaso ja jääkaappi ja tämän ihmeen lisäksi mökkiimme mahtui vielä toinenkin ihme, nimittäin oma wc! Viikolla juhannuksen säätiedotetta seuratessamme mietimme jo, että mitähän …

Paluu Suomen maaperälle

Eilen illalla palasimme takaisin Suomeen Ranskan reissultamme. Ranskasta on luvassa blogipostausta ihan lähiaikoina, kunhan itsekin kerkeän vähän katselemaan kuvia läpi. Reissumme Ranskassa oli kyllä aivan ihana ja ikimuistoinen! Kotiin ajellessamme illan hämärtyessä ja auringon laskiessa tuli siinä katseltua auton ikkunasta upeita maisemia myös ihan täällä Suomessa. Meksikolaisten ystäviemme kanssa juttelimme matkallamme paljon myös kotimaistamme. Me …

Anopin yllätystä

Äitienpäivänähän vietimme päivän minun vanhempieni luona, mutta ei sovi toki unohtaa anoppiakaan! Olin järjestänyt tiistaille lyhyemmän työvuoron ja Larilla oli sopivasti vapaapäivä, joten pääsimme tekemään täydellisen yllätysvisiitin Kuopioon anopin tykö. Ja mikäpä olisikaan sopivampi päivä tällaiseen maaseutumatkailuun kuin J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden liputuspäivä. Mukana veimme toki tuliaiset Egyptin matkalta ja äitienpäivälahjan. Nala muisti ”mummoa” isolla …

Paras matkakohde Suomessa: Ahvenanmaa

Ulkomailla matkailu on ihanaa, mutta upeita lomakohteita niin kesällä kuin talvellakin löytyy ihan kotosuomestakin. Kotimaan matkailu on mielestäni tärkeää jo ihan senkin takia, että on hyvä tuntea maa, jossa asuu. Olen niin perheen kuin kavereidenkin kanssa kiertänyt Suomea ristiin rastiin pienestä saakka. Talvilomia ja talvisia viikonloppuja on tullut vietettyä suurimmassa osassa Suomen laskettelukeskuksista. Kesällä on …

%d bloggaajaa tykkää tästä: