Liharuuat · Muut ruoka-ohjeet · Ruoka · Ruokareseptikirjasto

Voileipäkakkua Big Mac-kastikkeella

Kevään juhlat, valmistujaiset ja muut kissanristiäiset, ovat jo aivan nurkan takana ja klassinen juhlien perinneherkku, joka komistaa kahvipöydän, on tietysti voileipäkakku. Meillä ei ole hetkeen mitään sellaisia juhlia ollut, missä olisi päässyt herkuttelemaan voileipäkakulla, eikä tiedossakaan taida olla kevään perinnejuhlia tälle vuodelle, mutta mieleni alkoi tehdä kuitenkin voileipäkakkua, joten niinpä sellainen valmistettiin meillä sunnuntain päivälliseksi.…… Jatka lukemista Voileipäkakkua Big Mac-kastikkeella

Muut ruoka-ohjeet · Ruokareseptikirjasto

Kolmioleivät

Kolmioleivät rosvopaisti-punajuuripestotäytteellä Täyte: 8 siivua possun rosvopaistileikkelettä 100g ruohosipulituorejuustoa 2rkl ranskankermaa ½ prk *Alavuden Öljynpuristamon punajuuripestoa ripaus pippuria ½ tl suolaa Lisäksi: paahtoleipää sinappia sulatejuustoa rapeita salaatinlehtiä   Lisää korkeaan, kapeaan kulhoon kaikki täytteen ainekset ja surauta samettisen tasaiseksi sauvasekoittimella. Paahda paahtoleivät ja anna leipäsiivujen jäähtyä ennen täyttöä. Leikkaa leivät halki kulmasta kulmaan kolmioiksi. Voitele…… Jatka lukemista Kolmioleivät

Muut ruoka-ohjeet · Ruokareseptikirjasto

Punajuurihummus

Helppo ja nopea punajuurihummus punajuuripestosta 1prk *Alavuden Öljynpuristamon punajuuripestoa ½ tlk kikherneitä ½ sitruunan mehu ¼ dl *Alavuden Öljynpuristamon kylmäpuristettua rypsiöljyä 2rkl tahinia ½ tl juustokuminaa (jeera) ½ tl suolaa   Huuhtele ja valuta kikherneet. Lisää kaikki ainekset korkeaan kapeaan kulhoon ja surauttele tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella. Tätä saa surautella jonkin aikaa, jotta koostumus ei jää…… Jatka lukemista Punajuurihummus

Liharuuat · Muut ruoka-ohjeet · Ruoka · Ruokareseptikirjasto

Lasagne itsetehdyistä pastalevyistä

Blogistani löytyy Karvisen lasagneresepti, pastataikinan teko-ohjeet sekä vinkit pastan tekoon aloittelijalta aloittelijalle. Nyt vuorossa on kuitenkin resepti, joka yhdistää nämä kaikki eli Karvisen lasagnea omatekoisista pastalevyistä tehtynä. Nyt nimittäin on lasagne niin taivaallisen hyvää, että tämän parempaa me emme ole aiemmin tehneet. Kun lasagnen tekee aivan alusta saakka itse pastalevyjä myöten, ei tämä resepti sovi…… Jatka lukemista Lasagne itsetehdyistä pastalevyistä

Liharuuat · Muut ruoka-ohjeet · Ruoka · Ruokareseptikirjasto

Mitä pääsiäisenä syötäisiin? Karitsanviulua, olutperunoita ja kurkkuraitaa

Meidän pääsiäispöytään valikoitui perinteisesti karitsaa ja tällä kertaa ruoan innoittajana toimi itseasiassa perinteinen naudan lihasta valmistettu merimiespihvi, jonka reseptin löydät myös blogistani täältä. Tuon perinneruuan makujen ympärille aloimme kehittelemään pääsiäispöydän herkkuja, vaikka lopputulos onkin kaukana merimiespihvistä, sillä lihamestarilta kaupan lihatiskiltä paperikääreissä mukaamme lähti 900 gramman pieni karitsanviulu. Ruuaksi valmistui makunystyrät sijoiltaan nyrjäyttävän herkullista karitsanviulua timjamilla…… Jatka lukemista Mitä pääsiäisenä syötäisiin? Karitsanviulua, olutperunoita ja kurkkuraitaa

Liharuuat · Muut ruoka-ohjeet · Ruoka · Ruokareseptikirjasto

Kinkkuvoileipäkakku – juhlapöydän suosikki

Kevät tuo mukanaan juhlapöytien kattaukset ja pähkäilyn tarjottavista sekä hyvistä resepteistä. Kevään ja kesän juhliin kahvipöydät katetaan koreaksi ja tarjolle nostetaan ihanat herkut. Mutta pitäisikö tarjolla olla lämmintä ruokaa vai saadaanko juhlavieraiden nälkä taltutettua kahvipöydän antimilla? Mikäli päätös on kattaa tarjolle vain kahvipöytä, voi olla hyvä idea tarjota myös makeiden herkkujen lisäksi jotain suolaista purtavaa.…… Jatka lukemista Kinkkuvoileipäkakku – juhlapöydän suosikki

Jälkiruuat ja leivonnaiset · Muut ruoka-ohjeet · Perhe · Ruoka

Porkkanasämpylät

Tänään meillä leivottiin. Pakkaseen oli jäänyt laatikollinen porkkanalaatikkoa yli joululta ja nyt oli aika käyttää se pois. Niinpä sulatimme porkkanalaatikon, käärimme hihat ylös ja aloimme koko porukka leipomaan. Alisa rakastaa leipomista niin, että samantien kun sanookin Alisan kuullen sanan ’leipominen’, niin jo alkaa touhu, kun Alisa hakee naulasta oman essunsa, sillä joulupukkihan toi juuri uuden,…… Jatka lukemista Porkkanasämpylät

Jälkiruuat ja leivonnaiset · Muut ruoka-ohjeet · Ruoka · Suomalaisia valintoja

Aamupalarakastajan unelma – Punajuuriset aamupalamuffinit

Syksystä asti olen miettinyt, miten valmistaisin niin sanotut täyden aamiaisen muffinssit. Tiedättehän, kun on näitä täyden palvelun tuotepaketteja, mihin kuuluu samaan settiin kaikki mahdollinen, niin halusin luoda aamiaisen, jossa olisi kaikki herkkuaamiaisen elementit samassa paketissa, sillä minä jos kuka rakastan rakkaudella valmistettuja lämpimiä aamiaisia. Rakastan toki kaikkea ruokaa eikä sillä ruokailuajankohdalla tälle herkkusuulle niin merkitystä…… Jatka lukemista Aamupalarakastajan unelma – Punajuuriset aamupalamuffinit

Muut ruoka-ohjeet · Ruoka · Ruokareseptikirjasto

Chilikastike

Kun palasimme Kroatiasta syyskuun puolivälissä takaisin kotiin, oli vihannespenkkiin alkukesästä istuttamamme chilipuska täynnä puolikypsiä chilejä, jotka eivät kerenneet Suomen kolean kesän vuoksi kypsäksi asti tällä kasvukaudella. Niinpä piti keksiä käyttöä näille hieman raaoille chileille ja Larin toimesta ne päätyivätkin makeahkoon ehkä kaukaisesti tabascoa muistuttavaan chilikastikkeeseen, josta saa syksyn ja talven tullen hieman tulisuutta ja potkua…… Jatka lukemista Chilikastike

Muut ruoka-ohjeet · Ruoka

Kuivatut tomaatit

Aurinkokuivatut tomaatit ovat minulle kuin karkkia. Niitä voisin napsia loputtomasti suoraan purkista, ne sopivat täytteeksi pitoihin, tortilloihin, tacoihin, salaatteihin, piirakoihin, wrappeihin ja pastan kaveriksi. Kaikkien herkkujen valmistusta on hauska myös testata itse. Osaisinko tehdä parempaa kuin mitä kaupan purkista saa? Tuolloin reseptiin voi muokata juuri ne maut ja mausteet, mitä itse haluaa. Huomaan ainakin monesti…… Jatka lukemista Kuivatut tomaatit

Muut ruoka-ohjeet

Kreikkalainen tsatsiki

Kreikkalainen tsatsiki Noin 2dl paksua, rasvaista jogurttia 1 kurkku 3-6 valkosipulin kynttä 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä pieni tilkka valkoviinietikkaa suolaa hyppysellinen mustapippuria tuoretta tilliä koristeeksi pari oliivia   Kreikkalaiset käyttävät tsatsikiinsa varmasti kreikkalaista jogurttia, mutta meillä oli käytössä turkkilainen jogurtti, joka toimii aivan yhtä hyvin. Tsatsikiin ei kannata valita mitään vähärasvaista kevytversiota jogurtista, koska ne vain…… Jatka lukemista Kreikkalainen tsatsiki

Muut ruoka-ohjeet · Ruoka

Pastavinkit aloittelijalta aloittelijalle

Lauantaina aloitimme ensimmäisen kerran pastan valmistuksen opettelun. Kokemuksestamme voit lukea täältä. Onnistuimme saamaan kasaan herkullisen aterian, vaikka kaikki ei mennytkään ihan putkeen ja paljon petrattavaakin jäi. Raviolin ja ylipäätään pastan valmistuksesta opimme kuitenkin aivan hurjan paljon. Voi kun joku olisi antanut minulle tällaisen vinkkilistan ennen kuin aloitimme pastan valmistuksen. Kokosin siis listaksi ensimmäiset huomioni, joiden…… Jatka lukemista Pastavinkit aloittelijalta aloittelijalle

Muut ruoka-ohjeet

Teeleivät

Teeleivät   4 dl vehnäjauhoja 2tl leivinjauhetta 1tl sokeria ½ tl suolaa 2-3 rkl ruokaöljyä 1 ½ dl kylmää maitoa 2-3 valkosipulin kynttä 1 dl juustoraastetta     Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, öljy, valkosipulin kynnet murskattuna sekä juustoraaste. Sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina pellille leivinpaperin päälle kahdeksi keoksi ja taputtele noin sentin paksuisiksi pyöreiksi leiviksi.…… Jatka lukemista Teeleivät

Muut ruoka-ohjeet

Paprikasalsa, ananassalsa ja meksikolainen salsa verde cocido

Paprikasalsa   2dl vettä 2dl sokeria ½ dl hunajaa 1dl etikkaa 10kpl maustepippuria 1tl valkopippuria ripaus suolaa ½ punainen paprika ½ keltainen paprika ½ vihreä paprika 3 tomaattia 1 punainen chili 1 jalapeno 1 punasipuli 4-5 valkosipulin kynttä   Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja hunaja. Lisää etikka, maustepippurit, valkopippuri ja suola. Keitä 5-10 minuuttia ja…… Jatka lukemista Paprikasalsa, ananassalsa ja meksikolainen salsa verde cocido

Muut ruoka-ohjeet

Omenainen sinappi

Omenainen sinappi   1 purkki omenasosetta (esim. Piltti) ¾ dl sinappijauhetta 1dl sokeria 1rkl hunajaa tai siirappia 1rkl balsamiviinietikkaa ½ dl kermaa pieni hyppysellinen suolaa   Sekoita kuivat aineet kattilassa ja lisää nesteet paitsi etikka. Kiehauta, mutta älä keitä. Ota kattila pois levyltä ja lisää etikka. Jäähdytä ja purkita puhtaisiin lasipurkkeihin. Tästä ohjeesta tulee noin…… Jatka lukemista Omenainen sinappi

Jälkiruuat ja leivonnaiset · Muut ruoka-ohjeet

Itsetehty daim

Herkuttelijan daim   3rkl voita 3rkl tummaa siirappia 1dl sokeria 1dl mantelijauhetta 1rkl kaakaojauhetta 150g maitosuklaata   Sulata voi kattilassa. Lisää muut aineet paitsi suklaa. Sekoita seosta koko ajan miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia kunnes se irtoaa reunoilta ja on muuttunut yhtenäiseksi massaksi. Kaada massa leivinpaperille ja laita päälle toinen leivinpaperi. Kaulitse ohueksi levyksi. Ole nopea…… Jatka lukemista Itsetehty daim

Muut ruoka-ohjeet

Tuorejuusto

Tuorejuusto   400g turkkilaista jugurttia 150g ranskankermaa ½-1dl tuoretta tilliä 1 valkosipulin kynsi ½-1tl suolaa mustapippuria   Aloita jugurtin valuttamisella. Me laitoimme jugurtin tiheään siivilään, joka oli vuorattu nukkaamattomalla kankaalla. Tämän jälkeen kelmu päälle ja jääkaappiin. Jugurtti laitettiin valumaan aamulla ja iltapäivällä valmistimme tuorejuuston. Siirrä jugurtti valuttamisen jälkeen kulhoon ja sekoita sekaan ranskankerma, silputtu tilli,…… Jatka lukemista Tuorejuusto

Muut ruoka-ohjeet · Salaatit

Salaatinkastikkeita

Salaatinkastike nro 1: 3 rkl sinappia 3 rkl ketsuppia yhden sitruunan mehu ½ sitruunan kuori raastettuna (raasta vain keltainen pinta) 3 rkl balsamiviinietikkaa 1 rkl hunajaa 1 rkl sokeria ½ tl chilijauhetta ½ tl aromisuolaa 1 tl mustapippuria rouheena ½ tl suolaa 1 tl oreganoa ½ tl sitruunamelissaa 1 tl paprikajauhetta 1 valkosipulinkynsi murskattuna/raastettuna 2…… Jatka lukemista Salaatinkastikkeita