Äidin ja tyttären aamupalahetki – Amerikkalaiset pannukakut

Siinä missä edellisessä tekstissä mentiin syvemmissä vesissä ja maalailin pikkulapsiarjesta kuvaa tummemmin siveltimen vedoin, on tässä postauksessa aivan toisenlainen fiilis, onneksi. Palataan taas niihin iloisempiin aiheisiin, joista sitä energiaa elämään juurikin ammennetaan. Vaikka kalenteri näytti päiväksi lauantaita, oli meillä Alisan kanssa kahdenkeskeinen päivä ja paljon äiti-tytäraikaa Larin ollessa töissä. Niinpä homman nimi olikin vähän sen …

Lasagne itsetehdyistä pastalevyistä

Blogistani löytyy Karvisen lasagneresepti, pastataikinan teko-ohjeet sekä vinkit pastan tekoon aloittelijalta aloittelijalle. Nyt vuorossa on kuitenkin resepti, joka yhdistää nämä kaikki eli Karvisen lasagnea omatekoisista pastalevyistä tehtynä. Nyt nimittäin on lasagne niin taivaallisen hyvää, että tämän parempaa me emme ole aiemmin tehneet. Kun lasagnen tekee aivan alusta saakka itse pastalevyjä myöten, ei tämä resepti sovi …

Tacot chili con carnella – makutuulia Meksikosta

Thaimaan matkaltamme jäi ässänä hihaan yksi ruokaidea, mikä piti ehdottomasti päästä testaamaan kotioloissa omaan tapaan valmistettuna. Sen lisäksi, että rakastan italialaisen keittiön herkkuja, rakastan myös texmexruokaa. Olin ruokataivaassa häämatkallamme Meksikossa neljä vuotta sitten ja siitä asti tietyt makuyhdistelmät, mausteet ja tietyn tyyppinen ruoka ovat vieneet minut aina makujen mukana mielikuvamatkalle takaisin Meksikoon. Näin tapahtui myös …

Palapaistia paprikalla ja suolakurkulla

Jo pitkään on ollut aikomuksena kirjailla blogiin perinteinen palapaistiresepti, mutta jotenkin se on saanut odottaa vuoroaan näinkin pitkään, vaikka tätä herkkua meillä valmistetaan parikin kertaa talvessa. Nyt kuitenkin vuorossa on itseoikeutetusti palapaisti, joka meillä kruunataan paprika- ja suolakurkkukuutioilla.   Ennen kuin päästään reseptin kimppuun, on kuitenkin vielä annettava kastikkeen hyötykäyttöön viimeistä pisaraa myöten vinkki, sillä …

Helppo ja nopea arkiruoka: timjamimarinoidut kanaleikkeet ja korianteritabbouleh

Tämän ruuan inspiraationa olivat kaapissa nahistuvat kasvikset, sillä mikään ei ole inhottavampaa kuin heittää ruokaa eli suomeksi sanottuna rahaa roskiin! Tabbouleh on ihan loistavaa arkiruokaa, johon saa upotettua nuupahtavat tuoreyrtit ja ylimääräiset tomaatit ja näin helposti voi pienentää ruokahävikkiä. Ruokaidea on peräisin libanonilaisesta keittiöstä ja perinteisesti tabbouleh on maustettu persiljalla ja mintulla, mutta meillä ruukkuihin …

Mitä pääsiäisenä syötäisiin? Karitsanviulua, olutperunoita ja kurkkuraitaa

Meidän pääsiäispöytään valikoitui perinteisesti karitsaa ja tällä kertaa ruoan innoittajana toimi itseasiassa perinteinen naudan lihasta valmistettu merimiespihvi, jonka reseptin löydät myös blogistani täältä. Tuon perinneruuan makujen ympärille aloimme kehittelemään pääsiäispöydän herkkuja, vaikka lopputulos onkin kaukana merimiespihvistä, sillä lihamestarilta kaupan lihatiskiltä paperikääreissä mukaamme lähti 900 gramman pieni karitsanviulu. Ruuaksi valmistui makunystyrät sijoiltaan nyrjäyttävän herkullista karitsanviulua timjamilla …

Superihanat browniet ja mansikkakastike

Mitä pääsiäispöytään jälkiruuaksi? Tässä yksi superhelppo jälkkärivinkki, josta paremmaksi on vaikea pistää, sillä melkeinpä parasta, mitä tummasta suklaasta voi valmistaa, ovat browniet; ne tiiviit, tahmaiset, täyteläiset ja täynnä makua olevat jälkkäriherkut, jotka kaiken lisäksi ovat niin helpot valmistaa, ettei onnistumistakaan tarvitse stressata. Onnistuu takuulla, kun vain muutamasta pikku yksityiskohdasta pitää huolen. Tällä reseptillä loihdit jälkkärin, …

Kinkkuvoileipäkakku – juhlapöydän suosikki

Kevät tuo mukanaan juhlapöytien kattaukset ja pähkäilyn tarjottavista sekä hyvistä resepteistä. Kevään ja kesän juhliin kahvipöydät katetaan koreaksi ja tarjolle nostetaan ihanat herkut. Mutta pitäisikö tarjolla olla lämmintä ruokaa vai saadaanko juhlavieraiden nälkä taltutettua kahvipöydän antimilla? Mikäli päätös on kattaa tarjolle vain kahvipöytä, voi olla hyvä idea tarjota myös makeiden herkkujen lisäksi jotain suolaista purtavaa. …

Hirvikäristystä ja lohicevicheä – ruokapöydässä maistuu suomalainen luonto

Tänään meillä on herkuteltu syntisen hyvällä ruualla ja kotimaisilla herkuilla, missä maistuu Suomen puhdas luonto. Päivällisemme pääraaka-aineina toimivat pakkasesta sulatettu palanen kotimaista kylmäsavulohta, joka jäi yli joululta ja pakastettiin tuolloin myöhempää käyttöä varten sekä Larin sukulaismieheltä saatu itse metsästetty hirven käristysliha syksyn saaliista. Mitä muuta täydelliseen päivälliseen muka tarvitaan, sillä raaka-aineet eivät olisi voineet enää …

Tomaattikookoskeitto

Siinä missä edellisen postauksen Tom Yum-keitto sulatti talven keskellä jäätyneen sydämeni ja jokaisen elossa olevan solun kropastani lempeällä tulisuudellaan ja ihanalla mausteisuudellaan, niin saman tekee myös tämä lämmin tomaattikeitto, johon kookoksen aromit tuovat tropiikista tuulen henkäyksen mukanaan ja chili antaa lämpöä pakkaslukemien keskelle. Tämä keitto kuuluu siis ehdottomasti myös niiden talviklassikoiden joukkoon, joka onnistuu herättämään …

Porkkanasämpylät

Tänään meillä leivottiin. Pakkaseen oli jäänyt laatikollinen porkkanalaatikkoa yli joululta ja nyt oli aika käyttää se pois. Niinpä sulatimme porkkanalaatikon, käärimme hihat ylös ja aloimme koko porukka leipomaan. Alisa rakastaa leipomista niin, että samantien kun sanookin Alisan kuullen sanan ’leipominen’, niin jo alkaa touhu, kun Alisa hakee naulasta oman essunsa, sillä joulupukkihan toi juuri uuden, …

Aamupalarakastajan unelma – Punajuuriset aamupalamuffinit

Syksystä asti olen miettinyt, miten valmistaisin niin sanotut täyden aamiaisen muffinssit. Tiedättehän, kun on näitä täyden palvelun tuotepaketteja, mihin kuuluu samaan settiin kaikki mahdollinen, niin halusin luoda aamiaisen, jossa olisi kaikki herkkuaamiaisen elementit samassa paketissa, sillä minä jos kuka rakastan rakkaudella valmistettuja lämpimiä aamiaisia. Rakastan toki kaikkea ruokaa eikä sillä ruokailuajankohdalla tälle herkkusuulle niin merkitystä …

Mustikka-valkosuklaakakku

Seuraavaksi suut saa makiaksi tällä ihanalla juhlapöydän herkulla, joka meillä koristi itsenäisyyspäivänä jälkiruokakattausta, mutta sopisi Suomen juhlavuonna ihan sellaisenaan joulupöydän kuningattareksikin, nimittäin valkosuklainen juustokakku mustikkasydämellä ja kaurakeksipohjalla. Tässäpä siis helppo ohje, mikä keräsi kehut ja kiitokset myös ”kriittisiltä” ruokavierailtamme, sillä pöydässä istui useampikin sellainen vieras, jotka eivät ole kakkufaneja tai muutenkaan jälkkäri-ihmisiä. Tällä kakulla keräsin …

Ideat joulupöytään: kylmäsavulohiceviche ja kylmäsavuporokeitto

Itsenäisyyspäivän myöhäisellä brunssillamme pöytään katettiin jos jonkinmoisia herkkuja. Oli minitoasteja, voileipäkakkua, minihirviburgereita ja mustikkaista juustokakkua, mutta sen lisäksi oli myös isäni kokkaillut pöytään kylmäsavulohesta herkullisia suupaloja, joissa cevichen tyylinen lohitäyte tarjoiltiin ruisleipäpalalla, ja lisäksi alkuruokana herkuttelimme maistuvalla kylmäsavuporokeitolla. Kylmäsavulohesta tehty täyte oli niin herkkua, että valmistimme samaa ihanuutta heti viime viikonloppuna jo uudelleen ja tällä …

Chilikastike

Kun palasimme Kroatiasta syyskuun puolivälissä takaisin kotiin, oli vihannespenkkiin alkukesästä istuttamamme chilipuska täynnä puolikypsiä chilejä, jotka eivät kerenneet Suomen kolean kesän vuoksi kypsäksi asti tällä kasvukaudella. Niinpä piti keksiä käyttöä näille hieman raaoille chileille ja Larin toimesta ne päätyivätkin makeahkoon ehkä kaukaisesti tabascoa muistuttavaan chilikastikkeeseen, josta saa syksyn ja talven tullen hieman tulisuutta ja potkua …

Pinaattipiirakka ja nokkoskeitto

Siirrytäänpä välillä taas hetkeksi ruoka-aiheiden pariin. Kesällä ainakin minulle maistuvat erityisesti kasvisruuat, jotka tuntuvat lihaversioitaan kevyemmiltä vaihtoehdoilta ainakin ajatuksen tasolla, vaikka eiväthän ne välttämättä linjoja ajatellen yhtään sen kevyempiä ole. Riippuu toki mitä ja miten valmistaa. Viikonloppuna grillattujen tuhtien hampparien jälkeen teki mieli maanantaina jättää liha hetkeksi pois lautaselta ja herkutella kasviksilla. Niinpä uuniin tiensä …

Maailman paras perunasalaatti

Perunasalaatin ohje on peräisin ystävältämme ja se on niin tajuttoman hyvä ja maailman paras ohje, etten lähde sitä mitenkään muokkaamaan omannäköisekseni enkä kilpailemaan tämän ohjeen kanssa. Ohje sisältää kapriksia ja en voi sietää kapristen makua, mutta tähän ne sopivat kuin nenä päähän ja minäkään kapristen ikivihollisena en taatusti jättäisi niitä reseptistä pois. Siis jos kaprikset …

Kokonaisena grillattu yrttinen broileri

Kokonaisena grillattu yrttinen broileri   Ainekset Kokonainen broileri ½ - 1dl rypsiöljyä ruukullinen tuoretta timjamia ruukullinen tuoretta korianteria 1rkl soijaa 1 rkl sokeria 5 valkosipulinkynttä 1 tl suolaa mustapippuria hyppysellinen ½ sitruunan mehu ½ sitruuna viipaloituna   Jos broileri on pakasteena, ota se sulamaan 2 vuorokautta ennen kuin broileri on tarkoitus tarjota nälkäisille ruokailijoille ja …

Jääkahvijuoma

Eilen ja tänään meillä on hörpitty ihanan virkistävää, kylmää jääkahvijuomaa, mikä kruunaisi kyllä aurinkoisen kesäpäivän mennen tullen ja toimisi pisteenä ii:n päällä. Siihen asti, kun helteitä vielä täällä odotellaan, pitää plusasteet kuvitella mielessään, mutta odotellessakin voi ehdottomasti nauttia erilaisista kahvijuomista.   Jääkahvijuoma 3/4dl kahvia 1rkl sokeria 2tl raakakaakaojauhetta 1tl vaniljasokeria Pari desiä maitoa Jääpaloja Mittaa …

Kotitekoinen ravioli

Äitienpäivän päivällisellä pääruokana komeilivat ravioliannokset. Ravioli oli tietysti itse tehtyä ja maistui superhyvälle. Tällä kertaa onnistuimme sata kertaa paremmin kuin ensimmäisellä kerralla alkuvuonna, jolloin testailimme pastan valmistusta eikä aikaakaan kulunut puolta päivää. Opit ja tekniikka olivat painuneet muistiin ja muodostimme tehokkaan kahden hengen pastalinjaston, jossa raviolit valmistuivat yksi kerrallaan suit sukkelaan. Lisäksi ensimmäisestä kerrasta viisastuimme …

%d bloggaajaa tykkää tästä: