Vuoden 2016 kohokohdat

Listasin vuosi sitten odotuksia ja toiveita vuodelle 2016, jotka pääset lukemaan uudestaan täältä. Nyt, kun luin tuon vuoden takaisen postauksen uudelleen kirjoitettuani ensin tämän tekstin lähes valmiiksi, huomasin, että vuosi on ollut kutakuinkin sellainen, millaiseksi sen vuosi sitten kuvittelinkin. Mietitäänpä siispä hetki kulunutta vuotta ja mitä se toikaan tullessaan.   Tämä vuosi on ollut elämäni …

Mitä on luvassa vuodelle 2016?

Uusi vuosi pyörähti käyntiin ja tätä tulevaa vuotta odotan kyllä innokkaana ja jännittynein fiiliksin. Luvassa on niin paljon uutta ja ihmeellistä ja kevään aikana elämämme tulee muuttumaan todella paljon. Meistä tulee vanhempia esikoisellemme, eikä pelkästään tuolle rakkaalle karvalapsosellemme. Perheemme pääluvun kasvaminen tuo varmasti suuria muutoksia elämäämme, niin odotettuja kuin odottamattomiakin muutoksia. Tähän suurimpaan odotettavissa olevaan …

%d bloggaajaa tykkää tästä: