Vuoden 2016 kohokohdat

Listasin vuosi sitten odotuksia ja toiveita vuodelle 2016, jotka pääset lukemaan uudestaan täältä. Nyt, kun luin tuon vuoden takaisen postauksen uudelleen kirjoitettuani ensin tämän tekstin lähes valmiiksi, huomasin, että vuosi on ollut kutakuinkin sellainen, millaiseksi sen vuosi sitten kuvittelinkin. Mietitäänpä siispä hetki kulunutta vuotta ja mitä se toikaan tullessaan.   Tämä vuosi on ollut elämäni …

Lahjavalvojaiset

Joulupukki toi mukanaan meille hirveästi lahjoja, paljon enemmän mitä osasimme edes toivoa. Kaikkien lahjat olivat todella mieluisia ja yllätyksiäkin mahtui joukkoon. Alisakin oli kerennyt olemaan pukin salainen pikku apuri ja paketoimaan oman yllätyksensä lahjapussiin. Nala sen sijaan oli onnessaan omista lahjoistaan, sillä hänellekin oli muutaman paketin pukki tuonut mukanaan.   Alisan paketeista paljastui paljon ihania …

Joulukortit matkalla

Muutama päivä sitten lähetimme postitse joulukortit, jotka taitavat itse asiassa olla jo perillä kukin omassa osoitteessaan toivottamassa ihanaa joulunaikaa. Kortit edustivat Alisan omin pikku kätösin maalaamaa taidetta. Niinpä meidän tämän vuoden joulukorteista voi sanoa hyvällä omatunnolla, että ne ovat rehdisti lapsityövoimalla teetetty. Tällä kerralla tosin lapsi suunnattomasti nautti korttien maalaamisesta sormivärein ja olisi lätrännyt maaleilla …

Kummipoika 1v!

Ei voi olla oikeasti totta, että kummipoikani syntymästä on todella kulunut jo vuosi! Tuntuu siltä, että vastahan viime viikolla kummipoikani vanhemmat lähettivät kuvia synnäriltä, kun ensin malttamattomina odoteltiin kummipoikaa saapuvaksi tähän maailmaan juuri joulun kynnyksellä ja sitten saimme kuvia maailman suloisimmasta poikavauvasta sairaalan pienessä vauvanpetissä myssy syvällä päässä. Tuolloin emme vielä tienneet, että syntynyt nyytti …

Palasia vauvaelämästä Nalan silmin

"Moikka taas!   Mä oon meidän perheen koira ja tottelen nimeä Nala. Tai tottelen ja tottelen, ainakin silloin kun huvittaa tai jos on nameja tarjolla palkkioksi tottelemisesta, mutta välillä musta on ihan hirveen hauskaa olla tottelemattakin. Esimerkiksi joskus kun ollaan oltu meidän pihassa leikkimässä ja mäkin oon saanut olla vapaana, niin sitten kun tulee sisälle …

Isänpäivän viettoa

Ensimmäisenä haluan toivottaa ihan kaikille isukeille ihanaa isänpäivää. Erityisen rakkaat onnentoivotukset lähtevät tuolle aviomiehelleni, joka on paras isä tyttärellemme, mitä vain kuvitella saatan ja tietysti myös omalle isälleni rutkasti onnitteluja! Onnea isät!   Meillä isänpäivää on vietetty perheellemme tuttuun tapaan ruokaisissa merkeissä. Lari sai aamulla onnittelulaulun kera onnittelukortin. Lauluun Alisa ei kyllä vielä kovinkaan raikuvalla …

Lari hiusmallina

  Tänään Lari oli hiusmallina ja sainpas minä taas komean miehen tuolta reissulta takaisin. Kieltämättä Larin kuontalo olikin jo ylikasvanut melkoisen reheväksi viidakoksi, joten oli aikakin päästä parturin käsittelyyn. Aamulla ’Ennen’-kuvaa ottaessamme sain hyvät naurutkin siitä, miten tuo kuontalo voikin olla tuommoinen, että Lari on kuin sähköiskun saanut. Larillekin oli varmasti ihan kiva päästä pitkästä …

Ensimmäiset lumihiutaleet

Tänään meillä satoi ensilumi, joka osittain jäi jopa maahan. Mitään kinoksia ei vielä saatu, mutta maisema maalautui vaaleaksi kuitenkin. Koska ensilumi oli Alisalle elämänsä ensimmäinen ja Nalalle ensilumi on joka vuosi yksi vuoden parhaista hetkistä, niin lähdimme katsastamaan säätä metsälenkille. Nalakin pääsi metsään mukaan sairaslomailustaan huolimatta ja hissuksiin mentiin. Ensilumen myötä metsään oli laskeutunut rauha. …

Lapsuusmuistosta tämän päivän traditioksi

Suomalainen mieshän on siitä kuuluisa, että hän ei puhu eikä pussaa sanonnan mukaan. Lari on kuitenkin siitä harvinainen mies, että hän tykkää puhua ja myös pussata, mutta keskitytään nyt siihen puhumiseen. Joskus tuo papupata höpöttää Runebergiäkin enemmän ja juttua riittää haasteltavaksi ihan kaikkien kanssa, jotka vain Larin juttuja jaksaa kuunnella. Pääsääntöisestihän puheliaisuus on vain hyvästä …

Onnea puolivuotiaalle!

Tänään meillä on juhlittu tyttäremme tärkeää merkkipaalua nimittäin sitä, että ikää Alisalle on kertynyt jo kuusi kuukautta. Aika hurjaa, miten aika onkin mennyt niin nopeasti. Tuntuu, että vasta eilenhän jäin äitiyslomalle ja vasta tänä aamunahan tuo pienen pieni lapsonen syntyi tähän maailmaan. Nyt pieni vauvani on jo puolivuotias eikä enää lainkaan niin pieni kuin vastasyntyneenä. …

Ensi kesälle ihania suunnitelmia

Jo pari kuukautta sitten alkoi meillä ensi kesän suunnittelu ja ihanien unelmiemme toteutumisesta haaveilu. Olenkin täällä blogissa tuonut esille sitä, kuinka hirveä matkakuume minulla on. Viimeisestä ulkomaan matkasta alkaa olla nyt vuosi aikaa, koska enää raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen emme reissanneet eikä pienen vauvan kanssa olla viitsitty lähteä reissuun, vaan on keskitytty nauttimaan vauva-ajasta ihan …

Oman ajan tärkeys perhe-elämän keskellä

Aluksi tunsin jotenkin velvollisuudekseni olla hälytysvalmiudessa vauvaa varten jatkuvasti. Siis oikeasti ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa. Kai se on kaikkiin äiteihin sisään rakennettu ominaisuus, koska vauva tarvitsee hoivaa tosiaan jatkuvasti, niin äiti on hälytysvalmiudessa luonnostaan. Omien harrastusten aloittaminen tuntui aluksi siispä jotenkin hankalalta. Tunsin jopa huonoa omaatuntoa siitä, jos keskityin johonkin muuhun kuin vauvaan. Toisaalta …

Isän vinkit vauva-arkeen

Äiti on monesti se, joka viettää vauvan kanssa lähes kaiken ajan vauvan ensimmäisinä elinkuukausina. Perinteisen jaon mukaan äiti on vauvan kanssa kotona, kun isä käy töissä. Siinä samassa äidille kuuluu myös yöherätysten hoitaminen, jotta isä saa levätä seuraavaa työpäivää varten. Äidillä siis monesti on se vankin kokemus oman vauvansa hoidosta, herkin tulkintakyky oman vauvan viesteille …

Huippuhetkiä Alisan kummitätien kanssa

Tänä viikonloppuna nahkahääpäivämme juhlistamisen mahdollistivat Alisan kummitädit, jotka saapuivat lapsenvahdeiksi, jotta me vanhemmat saimme hieman vapaa-aikaa ja mahdollisuuden ravintolaillalliselle ihan vain kahdestaan. Toinen Alisan kummitädeistä ehdotti aiemmin, että kyllähän he Alisan kanssa pidempäänkin pärjäävät, joten voisimme käydä ennen dinneriä jossain muuallakin, vaikka keilaamassa. Tältä mammalta ehdotus ei kuitenkaan mennyt edes puremalla alas. Lari ehkä katkaisi …

Nahkahääpäivän dinneri

Aiemmin tällä viikolla meillä tuli täyteen kolme vuotta aviossa ja oli vuorossa siis nahkahäiden juhlinta. Pienet ja vaatimattomat, mutta tarkoin harkitut hääpäivälahjat vaihdettiin jo hääpäivänä tiistaina, mutta nahkahäiden juhlinta jäi viikonlopulle. Niinpä eilen koitti kauan odotettu hetki, kun pääsimme ensimmäisen kerran esikoisemme syntymän jälkeen kahdestaan ravintolaan syömään päivällistä ja minä pääsin vihdoin tilaamaan himoitun naudan …

Ruokapöydän ääressä

Meidän ruokapöydän ääressä on istuttu monen monta hetkeä. Seurana on ollut niin oma perhe, sukulaiset kuin ystävätkin. Ruokapöytämme ääressä on herkuteltu lukuisilla herkullisilla ruuilla ja makeilla herkuilla, mutta on siinä välillä lapioitu suuhun vähän heikomminkin onnistunutta pöperöä. Ruokapöytämme ääressä on juotu välillä nopea kahvikupillinen hörpäten kuuma juoma muumimukista sen ihmeemmin kattamatta kahvipöytää ja toisinaan taas …

Tänään on Larin synttärit!

Hääpäivämme lisäksi tänään on juhlittu myös Larin synttäreitä. Meille tyypilliseen tapaan syntymäpäivän juhlinta on mennyt hyvän ruuan parissa ja aamulla homma pistettiin käyntiin onnittelulaulun hoilaamisella ja lahjan avaamisella. Lahjassa ei sinällään ollut Larille mitään yllätystä, koska itsehän hän oli lahjan netistä jo pari viikkoa sitten tilannut minun toimiessa vain maksajana, mutta sitä Lari ei tiennyt, …

Nahkahäät

Tänään 6.9. on meidän perheessä juhlapäivä. Tänään on nimittäin Larin syntymäpäivä ja myös meidän hääpäivä. Palataan Larin synttäreihin vielä uudelleen omassa postauksessaan, mutta nyt ajattelin kirjoittaa hääpäivästämme. Vuorossa on nahkahäät eli kolme vuotta tässä on rengastettuna menty. Joskin minä en ole ihan niin rengastettu, koska herkän ihoni takia en voi pitää sormuksia kovinkaan pitkiä aikoja …

Rantakorven mailla

Tänään me lähdimme viettämään ihania, maalaisidyllisiä hetkiä Rantakorven tilalle. Vedimme villasukat ja kumpparit jalkaan ja sitten vain menoksi. Rantakorven tilan ihana emäntä on ystäväni monien vuosien takaa, mutta emme olleet moniin vuosiin vaihtaneet kuulumisia tai olleet muutenkaan yhteyksissä. Tällä viikolla tuli kuitenkin mieleeni, että mitähän hänelle mahtaa kuulua ja rohkenin laittaa viestiä ja kysyä, että …

Vauvauinti on meidän perheen juttu

Olihan meillä tiedossa jo etukäteen, että Alisa rakastaa vettä ja kylpemistä. Ensimmäinen kylpy aikanaan oli karmaiseva, kun Alisa kylpi isän ehkä jopa hieman jännityksestä vapisevilla käsivarsilla, kun olimme vielä sairaalan osastolla. Siitä asti kylvyt ovat kuitenkin olleet isän ja tyttären yhteisiä mukavia hetkiä pari kertaa viikossa ja Alisa rakastaa läpsytellä vettä jaloillaan niin, että vesi …

%d bloggaajaa tykkää tästä: