Kolmen ruokalajin illallinen kotikeittiössä

Muistatte ehkä, kun reilu vuosi sitten kerroin paperihääpäivän lahjastani, jonka sain Larilta. Lahja oli omatekoinen lahjakortti, jossa yhtenä kohtana neljästä oli kolmen ruokalajin illallinen aviomieheni valmistamana. Lunastin lahjakortista jo heti lahjan saatuani muut kohdat, mutta illallinen on jostain syystä jäänyt lunastamatta. Nyt kuitenkin tuli ideat ruokalajeista, jotka halusin kolmen ruokalajin dinnerille ja Larihan otti sitten …

Nahkahääpäivän dinneri

Aiemmin tällä viikolla meillä tuli täyteen kolme vuotta aviossa ja oli vuorossa siis nahkahäiden juhlinta. Pienet ja vaatimattomat, mutta tarkoin harkitut hääpäivälahjat vaihdettiin jo hääpäivänä tiistaina, mutta nahkahäiden juhlinta jäi viikonlopulle. Niinpä eilen koitti kauan odotettu hetki, kun pääsimme ensimmäisen kerran esikoisemme syntymän jälkeen kahdestaan ravintolaan syömään päivällistä ja minä pääsin vihdoin tilaamaan himoitun naudan …

Ruokapöydän ääressä

Meidän ruokapöydän ääressä on istuttu monen monta hetkeä. Seurana on ollut niin oma perhe, sukulaiset kuin ystävätkin. Ruokapöytämme ääressä on herkuteltu lukuisilla herkullisilla ruuilla ja makeilla herkuilla, mutta on siinä välillä lapioitu suuhun vähän heikomminkin onnistunutta pöperöä. Ruokapöytämme ääressä on juotu välillä nopea kahvikupillinen hörpäten kuuma juoma muumimukista sen ihmeemmin kattamatta kahvipöytää ja toisinaan taas …

Tänään on Larin synttärit!

Hääpäivämme lisäksi tänään on juhlittu myös Larin synttäreitä. Meille tyypilliseen tapaan syntymäpäivän juhlinta on mennyt hyvän ruuan parissa ja aamulla homma pistettiin käyntiin onnittelulaulun hoilaamisella ja lahjan avaamisella. Lahjassa ei sinällään ollut Larille mitään yllätystä, koska itsehän hän oli lahjan netistä jo pari viikkoa sitten tilannut minun toimiessa vain maksajana, mutta sitä Lari ei tiennyt, …

Miten kesä meni?

Kesä kaksituhattakuusitoista… Se oli aurinkoinen ja lämmin, toisinaan taas sateinen ja tuulinen, välillä vedettiin lämmintä hupparia päälle ja villasukkia jalkaan, kun taas sitten toisessa hetkessä olisi voinut heittää alusvaatteisilleen. Tämä kesä oli meidän perheelle jotain ainutlaatuista, uutta ja ihmeellistä. Minulle ja Larille kaikki oli ensimmäistä vauvaperheenä. Alisalle kaikki oli taas ensimmäisiä kertoja koko hänen elämässään. …

Salsat testissä

Tänään testasimme viime viikonloppuna itse valmistamiamme salsoja. Salsareseptit löytyvät TÄÄLTÄ. Testiin pääsivät ananassalsa sekä salsa verde cocido. Paprikasalsa saa vielä jääkaapissa reilun viikon ajan tekeytyä, mutta se on jo ennestään tutulla reseptillä valmistettu ja aiempina vuosina hyväksi havaittu, joten se toimii varmasti. Sen sijaan ananassalsa ja meksikolainen salsa verde olivat meille uusia tuttavuuksia, joten niitä …

Iltapalaa

Yleensä iltapalamme eivät ole mitään kovinkaan kummoisia. Voileipä kera teekupin ja välillä tulee tehtyä smoothieita, jos kaapissa on paljon hedelmiä. Toisinaan sitten taas iltaisin tulee kasattua oikea herkkulajitelma nenän eteen, kuten eilen esimerkiksi. Iltapalalajitelmaani kuului höyryävä teekupponen, banaani-mangosmoothie, rotinoiksi saamaani kuivakakkua sulatettiin viimeiset palat pakkasesta, leipäjuustoa sekä lakkahyytelöä. Nam! Kylläpä kelpasi herkutella ja katsella samalla …

Synttärit!

Tänään on vietetty minun syntymäpäivääni. Ikävuosia on tähän mennessä kertynyt siis 28 ja nyt jo on muutamia kyselyitä tullut mahdollisesti orastavasta kolmenkympin kriisistä. Vielä tuo kriisi ei ole kuitenkaan nostellut päätään, mutta saa nähdä heräilenkö kriiseilemään tässä tulevien parin vuoden aikana, kun kolmenkympin raja lähestyy vain lähestymistään. Toisaalta ikä ei ole koskaan ollut minulle mikään …

Tekemättömät työt

Viime päivät meillä on kulunut leikkiessä ikiliikkuvaa kodinkonerobottia. Kesälle mahtuu aina kaikenlaisia kotitöitä, jotka on huomattavasti järkevämpää hoitaa pois päiväjärjestyksestä kesällä kuin talvella. Meillä tällaisia kotitöitä ovat ikkunan pesu, auton sisäsiivous ja mattojen pesu. Olisihan nuo hommat ollut aikaa tehdä pikku hiljaa kesän mittaan, mutta jotenkin emme saaneet mitään aikaiseksi, vaan keskityimme Larin lomankin aikana …

Ajatuksia ruokavaliosta

Larin kesäloma päättyi viikko sitten ja tavalliseen arkeen on siis totuteltu taas tämän viikon ajan. Mukavaahan tuota avioukkelia olisi ollut pitää kotona pidempäänkin, mutta jonkunhan se on tähän talouteen rahaakin tuotava. Ajattelin nyt kuitenkin vielä palailla lomatunnelmiin hetkeksi ruokakuvien merkeissä. Lomalla tuli herkuteltua yllin kyllin niin grilliherkuilla kuin makeilla leivonnaisillakin. Tässäpä muutamia kuvia lomaherkuistamme. Loman …

Itse tehty jäätelö

Katin ja Larin kokeilevassa keittiössä testattiin tällä kertaa omatekoista jäätelöä. Olin aina kuvitellut, että jäätelön teko olisi työlästä, vaikeaa ja vaatisi kaikenmoiset ihmevimpaimet, jotta valmistus edes olisi mahdollista. Ystävämme kuitenkin jokin aika sitten laittoi viestillä kuvan omasta jäätelökokeilustaan ja kehui, ettei tarvitse pahemmin kauppojen jäätelöitä enää ostella, koska omatekoinen jäätelö oli niin helppo valmistaa ja …

Kahvittelemassa aurinkoisessa Naissaaressa

Tänään päätimme lähteä nauttimaan auringosta Vaajakoskella sijaitsevaan Naissaareen. Ajatuksena oli tehdä pieni kävely saaren ympäri Alisan kanssa, jotta Alisa voi nukahtaa päiväunille vaunuihin ja sen jälkeen suunnata kahville Naissaaren kahvilaan. Siitä onkin jo tovi aikaa, kun viimeksi näissä maisemissa olen aikaani viettänyt ellei lasketa vierailujani Puttipajassa, joka siis myös sijaitsee Naissaaressa. Naissaaren kahvilassa ja Vaajakosken …

Mökkeilyä Konginkankaalla

Viime viikon perjantaina suuntasimme nokkamme kohti Konginkankaalla sijaitsevaa mökkiä, jonne lähdimme viettämään lomaa kummipoikamme ja hänen perheensä kanssa. Mökkielämää vietimme tiistaihin saakka ennen kuin palailimme reissulta kotiin. Viikonlopuksi oli lupailtu aika epävakaista säätä, mutta me saimme onneksi nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä muutamia sadekuuroja lukuun ottamatta. Sateen yllättäessä vetäydyimme mökkiin sisälle kuuntelemaan sateen ropinaa ja …

Pizzoja

Viime aikoina Italia on ollut niin vahvasti esillä eri yhteyksissä elämässämme, että tänään alkoi aivan hirveästi tekemään mieli pizzaa, jossa täytteenä olisi artisokan sydämiä ja oliiveja. Tämä erikoisuus on tullut tutuksi nimenomaan Italian reissuilta. Artisokka todella toimii pizzassa paremmin kuin hyvin oliiveista puhumattakaan. Konginkankaalla mökkeillessä tuli muisteltua kaikkia ihania italialaisen keittiön herkkuja, koska kummipoikamme vanhemmat …

Kesällä herkutellaan

Muutamien päivien hiljaiseloon syy löytyy siitä, että olemme siirtyneet viettämään kesälomaamme kummipoikamme ja hänen perheensä kanssa mökkimaisemiin Konginkankaalle. Vielä hetki olisi tarkoitus nauttia tästä mitä parhaimmasta seurasta ja mökkielämästä täällä ennen kotiin paluuta. Tässä välissä ajattelin kuitenkin kerätä muutaman kuvan yhteen kesän herkkuhetkistä.   Kesällä ei ainakaan minulla mitkään painonpudotusprojektit ole koskaan onnistuneet. Niin kävi …

Kirvatsissa ihmettelemässä

Eilisen päivän ohjelmaan kuului pieni kävely Porin Kirvatsissa eli Kirjurinluodossa. Kirjurinluodossa sijaitseva Pelle Hermannin leikkipuisto oli upea. Tuon puiston näin itse ensimmäistä kertaa ja pakko kyllä hieman kadehtia, että miksi Jyväskylästäkin ei löydy lapsille yhtä hienoa ja viimeisen päälle rakennettua leikkipuistoa. Me ei vielä Alisan kanssa puistoon jääty leikkimään, mutta ensi kesänä tilanne on jo …

Piknikillä

Tämän päivän agendassa meillä oli vuorossa piknik Porin Mäntyluodossa sijaitsevassa Kallossa. Itse asiassa meidän piti suunnata piknikille jo eilen, mutta koska eilinen sää Porissa oli hyvin epävakainen niin vaihdoimme suunnitelmat ympäri ja kävimme eilen Vanhalla Raumalla ja tälle päivälle siirsimme pikniksuunnitelmat. Aamu täällä Porissa valkeni pilvisenä ja sateisena ja mietimme jo, että jääkö piknik väliin …

Juhannus

Meidän Juhannus on edennyt juuri niin perinteisissä tunnelmissa kuin etukäteen haaveilinkin. Idyllisessä mökkimiljöössä keskellä Konneveden metsiä on grillattu, syöty, saunottu, vastottu, uitu, nukuttu, naurettu, kuunneltu musiikkia, pelattu korttia, nautittu auringosta ja myös läimitty hyttysiä ja paarmoja. Koiruudet nauttivat pihalla telmimisestä ja vedessä läträämisestä. Juhannusta ei totisesti ole tarvinnut nälässä viettää ja vähän väliä on herkuteltu …

Edessä kesäloma ja Juhannus!

Huomenna se koittaa! Juhannus nimittäin ja ainakin melkein yöttömän yön juhlinta. Meillähän toki juhlinta on tänä vuonna aika erilaista kuin aiemmin siinä mielessä, että meno on rauhoitettu vauva-arkeen sopivaksi. Muuten puitteet noudattelevat kyllä pitkälti samanlaista kaavaa kuin aiempinakin vuosina aina lapsuudestani saakka. Juhannuksena täräytämme hyvällä perheporukalla autot kohti metsän keskellä sijaitsevaa hirsimökkiä, jossa sauna lämpiää …

Pyrähdys jätskiautolla

Tiistaina meidän jengi suunnisti jätskiautolle. Itse olen viimeksi käynyt jäätelöautolla lähes vaahtosammuttimen kokoisena asuessamme vielä Palokassa. Tuolloin jäätelöauto ei kyllä olisi voinut pysähtyä paljoa kotiamme lähempänä. Oma lapsuusmuistoni liittyen jätskiautoon on sellainen, että tuohon aikaan jätskiautolta sai aina jonkun maistiaisjäätelön tai pienen jäätelöpuikon kotimatkalle evääksi, kun kävi ostoksilla autolla. Enää tuollaista tapaa jätskiautolla ei ole …

%d bloggaajaa tykkää tästä: