Poropeukalon puutarhavinkit!

Me laitoimme viime viikolla pihaa ja parveketta kesäkuntoon. Aiemmassa postauksessani viime viikolla kerroinkin jo visiitistämme ystäviemme omakotitalon rakennus- ja remonttijätekasalle ja sieltä poimimme matkaan ainekset takapihamme porttiin sekä parvekelaatikkoon, jotka nikkaroimme Larin kanssa yhteistuumin iltahämärässä toimien samalla hyttysten iltapalana lapsen nukkuessa jo yöuniaan. Kun nikkaroinnit oli nikkaroitu, olivat vuorossa istutukset. Viime kesänä emme laittaneet pihaamme …

Pieni puutarhuri

Tänä vuonna loppukevät ja alkukesä ei ole paljoa lämpöasteilla hellinyt. Joukkoon on mahtunut vain pari lämmintä päivää ja siinä se. Muuten onkin sitten hytisty viileissä viimoissa. Talvi verotti ja kevät oli niin hyinen, että ruusumantelistammekin tähän kesään päätti elpyä vain kolme oksaa. Tänään kesäkuu kuitenkin jopa tuntui ihan oikeasti kesältä. Pihalla sai tepastella paljain varpain …

Omatekoinen salaatinkastike kruunaa kesäisen ruokapöydän

Koska kesä tekee tuloaan kovaa vauhtia, niin päätinpä paneutua taas vaihteeksi ruokapostauksen pariin. Kesäiseen ruokapöytäänhän kuuluvat ehdottomasti kaiken kirjavat kasvikset ja kesällä kaupasta saa monin verroin runsaammasta suomalaisten vihannesten valikoimasta valikoida ne omaan ruokapöytään parhaiten sopivat herkut. Tämän lisäksi jokainen vähänkään viherpeukaloisuudesta innostunut istuttaa toki omaan puutarhaan hyötykasvit tuottamaan satoa suoraan omasta kotipihasta. Meillä ainakin …