Joulun tuoksua

Tänä viikonloppuna kotimme on vallannut joulun tuoksu ja joulua on saatu tuoksutella muuallakin, kun vanhempieni luona hörpittiin kupposet lämmintä, perinteistä glögiä ja joulumarkkinoilla joulun tuoksua riittikin vaikka muille jakaa erilaisten lihojen, juustojen, mehujen, glögien, karamellien, leipomusten, havukranssien, tervanarusta valmistettujen käsitöiden ja tuoksukynttilöiden muodossa. Kotona joulun tuoksusta ovat vastanneet ihanat joululaatikot. Melkein tekisi mieli jo ottaa …

Imelletty perunalaatikko

Imelletty perunalaatikko   1kg jauhoisia perunoita 3rkl vehnäjauhoja 3dl täysmaitoa 2tl suolaa 2rkl siirappia 2-3rkl voita   Keitä perunat kuorineen ja kuori perunat kuumana. Muussaa perunoita hieman ja sekoita mukaan jauhot. Anna imeltyä kannen tai liinan alla yön yli hieman yli 50 asteessa (esim uunissa tai saunan jälkilämmöissä). Sekoita mukaan loput ainekset ja vatkaa sileäksi …

Joululahjaostoksia ja jouluruokien valmistusta

Tälle päivälle meillä oli myös aika kunnianhimoinen tehtävälista jouluaskareita, mutta kerkesimme kuitenkin kaiken suunnitellun tekemään. Hyvä me! Tänään molempia on tainnut vähän väsyttää eilinen aherrus eikä tämänkään päivän aikataulu ole väsymystä helpottanut, joten pikkaisen on oltu napitkin vastakkain jouluaskareiden lomassa. Nyt kun kaikki on tältä päivältä kuitenkin saatu tehtyä, niin hyvillä mielin voidaan lyödä yläfemmat …

%d bloggaajaa tykkää tästä: