Elämä · Suomalaisia valintoja

100 syytä olla kiitollinen Suomelle

Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi päätin haastaa itseni ja kerätä sadan kohdan listan niistä asioista, joiden vuoksi minun mielestäni Suomessa on hyvä olla ja elää sekä niistä asioista, joista olen kiitollinen Suomelle sekä suomalaisille ja asioista, jotka ovat Suomessa hyvin. Monessa asiassa toki on petrattavaakin eikä Suomi mielestäni ole läheskään valmis maa, joten tekemistä ja tavoitteita…… Jatka lukemista 100 syytä olla kiitollinen Suomelle

Elämä · Suomalaisia valintoja

100-vuotisjuhlaviikko

Juhlaviikko meillä potkaistiin käyntiin vähemmän reippaissa merkeissä, kun lapsi parkaisi itkuhälyttimeen yöllä kello 02:32. Alisa päätti ilmeisesti puolestamme, että juhlaviikko tuntuu pidemmältä ja päivistä saa irti enemmän, kun aloitetaan hyvissä ajoin. Meille vanhemmille uni olisi kyllä maittanut hieman pidempään, vaikka Suomen historian kannalta tärkeästä viikosta onkin kyse, ja tänään tämän postauksen kirjoittaminenkin on tuntunut hieman…… Jatka lukemista 100-vuotisjuhlaviikko

Sisustus ja käsityöt

Itsenäisyyspäivän kranssi

Viime viikot blogissani ollaan oltu tiuhaan kiinni liimapuikoissa, siveltimissä, glitterpurnukoissa ja ties missä askartelutarvikkeissa, kun olemme valmistaneet jouluksi koristeita ja askarrelleet kortteja. Taas päästään näpertelyn ja väkertelyn pariin, mutta jouluteemasta poiketen valmistuikin tällä kertaa itsenäisyyspäivän kranssi. Toki tällaisen kranssin muuttaa helposti sitten itsenäisyyspäivän jälkeen jouluisempiin väreihin, mikäli haluaa sinivalkoisen tilalle vaikkapa punaista nauhaa, mutta kyllähän…… Jatka lukemista Itsenäisyyspäivän kranssi

Elämä · Suomalaisia valintoja

Jotain spesiaalia 100-vuotiaan Suomen kunniaksi?

Jouluisista tunnelmista hieman poiketen hyppään hetkeksi toiseen aiheeseen eli minua kiinnostaisikin seuraavaksi kysellä, että olettekos ajatelleet juhlistaa itsenäisyyspäivänä satavuotiasta Suomea jotenkin? Noudatatko omia, jokavuotisia itsenäisyyspäivän perinteitäsi tänäkin vuonna vai onko tälle vuodelle juhlavuoden kunniaksi tiedossa jotain erityistä ja hieman spesiaalimpaa? Onko joku ajatellut järjestää ihan juhlat tai onko tämän juhlavuoden kunniaksi muuten vain jotain muuta…… Jatka lukemista Jotain spesiaalia 100-vuotiaan Suomen kunniaksi?

Elämä · Ruoka

Itsenäisyyspäivän meininkiä

Itsenäisyyspäivää meillä vietettiin kotosalla oman perheen kesken hyvin perinteisissä tunnelmissa isänmaata ja itsenäisyyttä kunnioittaen. Keskustelua herätti se, mitä itsenäisyys meille merkitsee ja että elämä voisi olla aika erilaista Venäjän vallan alla. Itsenäisyys on ennen kaikkea tuonut meille vapauden, jota voi mitata niin monella eri mittapuulla. Meillä on vapaus itsenäisenä valtiona päättää omista asioistamme ja tehdä…… Jatka lukemista Itsenäisyyspäivän meininkiä

Elämä

Hyvää itsenäisyyspäivää!

On onni asua Suomessa, itsenäisessä Suomessa. Tämän upean maan, näiden vihreiden metsien, tuhansien järvien, henkeäsalpaavaan kauniiden tunturien, valkoisten kinosten, viljavien peltojen, ruokamme tuottavien maatilojen, yllämme kaartuvan sinisen taivaan ja pimeässä leiskuvien revontulien sekä tuikkivan tähtitaivaan ja ennen kaikkea vapautemme tähden isoisämme ja isoisoisämme ovat sodissa puolestamme taistelleet. He ovat taistelleet meille vapauden, itsenäisyyden. Kiitos sotiemme…… Jatka lukemista Hyvää itsenäisyyspäivää!

Suomalaisia valintoja

Hyvää itsenäisyyspäivää

Joulukuun kuudentena päivänä onkin aika juhlia itsenäistä Suomea ja muistaa kunnioittaa sotaveteraanien korvaamatonta rintamalla tehtyä työtä meidän kaikkien hyväksi, jotta saamme täällä vapaassa Suomessa tänäkin päivänä elää turvallisesti ja suhteellisen hyvissä ja vakaissa olosuhteissa. Meidän itsenäisyyspäivämme tulee vietetyksi joka vuosi aika samalla kaavalla ja niin myös tänä vuonna. Päivään on kuulunut Tuntemattoman sotilaan katsominen tv:stä,…… Jatka lukemista Hyvää itsenäisyyspäivää