Joulun soinnut

Joulu soi korvissa, sillä joulumusiikkia kuulee näin joulunaikaan joka paikassa. Toisille joulumusiikki on yhtä kuin päänsärky, mutta minulle se on yhtä kuin joulumieli. Meillä kuunnellaan joka päivä musiikkia ja harvemmin kotona on ihan hiljaista. Yleensä aina radio on päällä. Joulunaikaan radiosta kuunnellaan jouluradiota ja joulu soi korvissa todellakin koko joulukuun. Joulunpyhien jälkeen palataan sitten taas …

Joulumieli markkinoilta

  Tänä viikonloppuna Jyväskylässä järjestetään perinteiset Joulumarkkinat Paviljongilla. Me olemme perinteisesti tykänneet koluta kaikki markkinat läpi ja käydä ostamassa omat tutut suosikit ja aina testailla jotakin uutta, mitä nyt milloinkin markkinoilla vastaan tulee. Tänä vuonna vauvan syntymän vuoksi markkinahumu meiltä on kuitenkin mennyt tyystin ohi. Pienen vauvan kanssa ei tullut kesällä tai syksyllä lähdettyä markkinoille, …

%d bloggaajaa tykkää tästä: