Elämä · Ruoka

Hyvää pullapäivää!

Huomenna neljäs lokakuuta vietetään jälleen kansallista korvapuustipäivää tai tarkemmin sanottuna kanelipullan päivää, sillä päivähän on alkujaan Ruotsista ja kantaa alkuperäisnimeä Kanelbullens dag. Niinpä huomista varten meillä jälleen pistettiin jauhot pöllyämään, ostettiin kaupasta hiivat, sokerit, kananmunat ja kanelit kaveriksi ja upotettiin kädet pehmeään taikinaan. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa minulla on kaverina leipomassa pikkuapulainen, joka auttamisen sijaan…… Jatka lukemista Hyvää pullapäivää!

Elämä · Ruoka

Kanelipullan päivä

Tänään 4.10. on vietetty kansallista kanelipullan päivää, joten tietysti meilläkin on leivottu herkullisia korvapuusteja. Korvapuusteja olen leiponut ison satsin vuosittain aina kanelipullan päivänä, mutta itse asiassa viime vuonna kanelipullan päivä pääsi unohtumaan, joten sulatimme sitten päivän kunniaksi pakkasesta tavalliset pullat, joista teimme laskiaispullat. Maistuivat nekin taivaallisen hyvälle tuolloin, mutta tänä vuonna virhe on siis korjattu…… Jatka lukemista Kanelipullan päivä

Ruoka · Sekalaista

Pulla kuin pulla

Olin unohtanut vuosittaisen Ruotsista alkunsa saaneen kanelipullan päivän tyystin. Kanelipullan päivää juhlitaan perinteisesti 4.10. ja olen armottomana pullien ystävänä leiponut jo monena vuonna korvapuusteja aina kanelipullan päivänä ja laittanut pakkaseen talven kahvitteluja varten säilöön. Tänä vuonna tosiaan tämän unohdin tyystin ja asia muistui mieleen vasta, kun Lari tämän asian tajusi tänä aamuna. Korvapuusteja en kuitenkaan…… Jatka lukemista Pulla kuin pulla