Kesälomareissu Suomen suvessa

Palailimme reissultamme jo keskiviikkona, mutta vasta nyt alkaa tuntua siltä, että reissusta saisi aikaiseksi kirjoitettua matkakokemuksia tekstinkin muotoon järkeviksi lauseiksi. Oletko huomannut, että mieli matkustaa hieman perässä, hitaan verkkaisesti ja joutilaasti pitämättä turhaa kiirettä ja hötkyilemättä? Mieltä tai sielua, miten sen nyt haluaakin ajatella, saa aina odotella perille. Kun auton renkaat kirskuvat viimeisessä mutkassa, auto …

Mökkeilyä Konginkankaalla

Viime viikon perjantaina suuntasimme nokkamme kohti Konginkankaalla sijaitsevaa mökkiä, jonne lähdimme viettämään lomaa kummipoikamme ja hänen perheensä kanssa. Mökkielämää vietimme tiistaihin saakka ennen kuin palailimme reissulta kotiin. Viikonlopuksi oli lupailtu aika epävakaista säätä, mutta me saimme onneksi nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä muutamia sadekuuroja lukuun ottamatta. Sateen yllättäessä vetäydyimme mökkiin sisälle kuuntelemaan sateen ropinaa ja …

Edessä kesäloma ja Juhannus!

Huomenna se koittaa! Juhannus nimittäin ja ainakin melkein yöttömän yön juhlinta. Meillähän toki juhlinta on tänä vuonna aika erilaista kuin aiemmin siinä mielessä, että meno on rauhoitettu vauva-arkeen sopivaksi. Muuten puitteet noudattelevat kyllä pitkälti samanlaista kaavaa kuin aiempinakin vuosina aina lapsuudestani saakka. Juhannuksena täräytämme hyvällä perheporukalla autot kohti metsän keskellä sijaitsevaa hirsimökkiä, jossa sauna lämpiää …

Kesä ja kesäkuu!

Vihdoin päästiin päivissä kesään asti ja kesäkuu alkoikin ainakin täällä Jyväskylässä mitä upeimmalla kelillä. Lämpötila taisi lähennellä jo hellelukemia ja aurinko porotti todella lämpimästi siniseltä taivaalta. Meilläkin Nala paistatteli päivää pihan varjoissa tyytyväisenä ja koko perheemme voimin kävimme ulkoilemassa vaunulenkin muodossa. Kesälle ei ole tänä vuonna ulkomaan matkoja tiedossa, koska Alisa on vielä niin pieni, …

Mökkielämää Hauholla <3

Viikonlopun vietimme Hauholla Larin sukumökillä Larin serkun ja hänen puolisonsa kanssa. Sää ei olisi voinut olla täydellisempi mökkielämää ajatellen. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta koko viikonlopun ja lämpöä riitti. Minulle ja Nalalle tämä oli ensimmäinen kerta Hauholla, mutta Larikaan ei sukumökilleen ollut ennättänyt 11 vuoteen, joten jo oli aikakin käydä tutustumassa tähän ihastuttavaan mökkiin ja …

%d bloggaajaa tykkää tästä: