Jurahevari perheessämme!

Perheessämme asuu jurahevari. Vai asuuko niitä oikeastaan meillä kolme? Perinteiset Muumit ja Fröbelin palikat ovat nimittäin saaneet rinnalleen kilpailijan heviä soittavista dinosauruksista. Alisa on viime aikoina ihastunut Hevisaurusten kappaleeseen Viimeinen mammutti ja tulipa viime viikolla loppuviikosta sitten mieleen, että milloinkohan Hevisaurukset keikkailevat seuraavan kerran Jyväskylässä, sillä olisihan se nyt hieno kokemus pienelle jurahevarille päästä näkemään …

Queen ja Adam Lambert!

Elämäni keikka! Tarvitseeko tästä muuta sanoakaan? No ei varmaankaan tarvitsisi, mutta sanonpa silti. 😀 Kun kuulin, että Queen solistinaan Adam Lambert olisi saapumassa Suomeen keikalle mietin, että tuo on juuri se konsertti, mikä minun tulisi päästä näkemään ja kokemaan. Keikan ajankohta osoittautui kuitenkin haastavaksi, samoin liput tulivat myyntiin todella huonoon aikaan. Keikka olisi vain pari …

Ikkunoiden pesu voi näyttää vaikkapa tältä

Kuten eilen mainitsin, niin kesälomamme alkoi työosuudella ennen kuin voi vetäistä totaalisen lomavaihteen päälle. Pesimme siispä ikkunat. Perinteisiin kesän kotitöihinhän kuuluu myös mattojen pesu, mutta se jää meillä vasta myöhemmälle kesään. Tänään kävimme ostamassa myös ikkunanpesuaineen, joka oli päässyt loppumaan ja ensimmäistä kertaa laadun ja ekologisuuden lisäksi kiinnitin tämänkin tuotteen valinnassa huomiota tuotteen suomalaisuuteen, joten …