Matkakuumetta

Pakko myöntää, että tässä kohtaa elämää minulle on iskenyt aivan hirveä matkakuume. Unelmoin jatkuvasti siitä, mihin kaikkialle olisi ihana matkustaa. Mietin mitkä olisivat niitä kohteita, joihin haluaisin lähteä viettämään parisuhteen laatuaikaa ja mitkä taas ehdottomia perhekohteita. Olen pyöritellyt mielessäni lukuisia unelmia siitä, mitä kaikkea tahtoisin maailmasta näyttää Alisalle. Haluan tarjota perheelleni rakastavan ja välittävän ilmapiirin …

Kosilla aurinko ja ruoka kruunaavat loman

Kreikassa Kosin saarella vietimme yhden päivän viime syyskuussa Turkin lomallamme. Turkin puolelta Kreikan monille saarille pääsee kätevästi pikalautoilla, jotka kulkevat päivittäin eikä matka edestakaisin maksa kuin parikymmentä euroa. Sama tietysti toisin päin. Jos lomakohteena on esimerkiksi Kos, niin miksi ei samalla pyörähtäisi päivän verran vaikka Bodrumissa tai Turgutreisin markkinoilla. Muista ottaa passi mukaan, koska maata …

Kiehtova Bodrum on monipuolinen lomakohde

Turkkiin Bodrumiin matkustimme viime syyskuussa juhlimaan Larin kolmekymppisiä sekä ensimmäistä vuosipäiväämme avioparina. Lomamme ajankohta oli aivan huippu, koska olimme matkalla syyskuun puolivälin tietämillä. Säät olivat todella lämpöiset, mutta koska emme matkustaneet vilkkaimpaan sesonkiaikaan, niin saimme tuntuvat alennukset matkamme hinnasta. Suosittelen muillekin matkustamaan silloin, kun koko muu Suomi ei ole lomalla, niin säästää kyllä sievoisen summan …

%d bloggaajaa tykkää tästä: