Palapaistia paprikalla ja suolakurkulla

Jo pitkään on ollut aikomuksena kirjailla blogiin perinteinen palapaistiresepti, mutta jotenkin se on saanut odottaa vuoroaan näinkin pitkään, vaikka tätä herkkua meillä valmistetaan parikin kertaa talvessa. Nyt kuitenkin vuorossa on itseoikeutetusti palapaisti, joka meillä kruunataan paprika- ja suolakurkkukuutioilla.   Ennen kuin päästään reseptin kimppuun, on kuitenkin vielä annettava kastikkeen hyötykäyttöön viimeistä pisaraa myöten vinkki, sillä …

Päärynäinen lihakastike

Päärynäinen lihakastike 400g possun ulko- tai sisäfileetä 1 sipuli silputtuna 1 valkosipulin kynsi 2 rkl öljyä / margariinia 4 rkl soijaa 5 dl vettä hyppysellinen mustapippuria ½ lihaliemikuutio 1 tl suolaa 1 tl paprikajauhetta 1 tl basilikaa 1 tl thaibasilikaa 3 säilöttyä päärynän puolikasta sitruunan mehua Suurus: 3 dl ruokakermaa 6rkl vehnäjauhoja Paloittele liha ohuiksi …

Läskisoossi

Ainekset: 500g possun kylkisiivuja n. 15rkl jauhoja n. 1l vettä 1tl mustapippuria rouheena 1,5tl suolaa 1 lihaliemikuutio   Kuten ainesosaluettelosta näet, niin läskisoossiin ei todellakaan tarvita kymmeniä raaka-aineita, vaan tämä perinneherkku valmistuu vähistä ja edullisista raaka-aineista. Aloita läskisoossin teko lihojen paloittelemisella sopivan kokoisiksi paloiksi. Meillä valmiit kylkisiivut leikataan kolmeen osaan. Tämän jälkeen lihat ruskistetaan paistinpannussa. …

Läskisoossi on unohdettu herkullinen perinneruoka

Moni suomalainen ei ole koskaan elämässään syönyt läskisoossia. Jotkut taas ovat saaneet huonosti valmistettua läskisoossia. Joka tapauksessa mielipiteet läskisoossista vaihtelevat laidasta laitaan. Toisille se on kauheinta hirvitystä, mitä maa päällään kantaa ja toisille taas se on suurinta herkkua, mitä ruuaksi voi valmistaa. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Monelle läskisoossista tulee mielikuva kumisista lihapaloista, jotka jäävät …

%d bloggaajaa tykkää tästä: