Linssikeitto

Linssikeitto   3 dl punaisia linssejä 2 pienehköä sipulia 3 isoa tai 5 pientä valkosipulinkynttä 2-3 rkl margariinia ½ tl valkopippuria ½ tl cayennea 1 ½ tl paprikajauhetta ½ tl valkosipulijauhetta ½ tl oreganoa ½ tl timjamia ripaus sahramia 1 ½ - 2 rkl suolaa 500g tomaattimurskaa 400g chili-tomaattimurskaa reilu litra vettä 2 dl kermaa …

Syksy

Kesä on taittunut jo syksyn puolelle hyvän matkaa, mutta se ei ole minua haitannut. Yksi täällä pohjolassa asumisen parhaista puolista ovat mielestäni vuodenajat. Vaikka kesä on ehdoton suosikkini, niin jokaisella vuodenajalla on paljon annettavaa ja joka vuosi on aivan yhtä ihanaa nauttia eri vuodenaikoihin liittyvistä ominaispiirteistä ja aktiviteeteista. Nyt on siis vuorossa syksy, joka huikaisee …

Lämmittävä linssikeitto talveen

Tämä viikko alkoi meillä aivan uuden kokeilulla keittiössä nimittäin linssikeitolla. Meistä kumpikaan ei aiemmin ollut linssikeittoa valmistanut, mutta olin jo pitkään miettinyt, että tämä meille mystiseksi jäänyt keitto pitäisi ehdottomasti testata. Netistä erilaisia ohjeita selailemalla päädyin siispä seuraavanlaiseen reseptiin itse ja pakko kyllä sanoa, että keitto yllätti oikein positiivisesti. Tulee varmasti tehtyä toistekin ja keiton …

%d bloggaajaa tykkää tästä: