Hirvikäristystä ja lohicevicheä – ruokapöydässä maistuu suomalainen luonto

Tänään meillä on herkuteltu syntisen hyvällä ruualla ja kotimaisilla herkuilla, missä maistuu Suomen puhdas luonto. Päivällisemme pääraaka-aineina toimivat pakkasesta sulatettu palanen kotimaista kylmäsavulohta, joka jäi yli joululta ja pakastettiin tuolloin myöhempää käyttöä varten sekä Larin sukulaismieheltä saatu itse metsästetty hirven käristysliha syksyn saaliista. Mitä muuta täydelliseen päivälliseen muka tarvitaan, sillä raaka-aineet eivät olisi voineet enää …

Ideat joulupöytään: kylmäsavulohiceviche ja kylmäsavuporokeitto

Itsenäisyyspäivän myöhäisellä brunssillamme pöytään katettiin jos jonkinmoisia herkkuja. Oli minitoasteja, voileipäkakkua, minihirviburgereita ja mustikkaista juustokakkua, mutta sen lisäksi oli myös isäni kokkaillut pöytään kylmäsavulohesta herkullisia suupaloja, joissa cevichen tyylinen lohitäyte tarjoiltiin ruisleipäpalalla, ja lisäksi alkuruokana herkuttelimme maistuvalla kylmäsavuporokeitolla. Kylmäsavulohesta tehty täyte oli niin herkkua, että valmistimme samaa ihanuutta heti viime viikonloppuna jo uudelleen ja tällä …

Lohikiusaus

Lohikiusaus syntyy kädenkäänteessä yksinkertaisista raaka-aineista ja on superhelppo valmistaa. Yksinkertaisuudestaan huolimatta tämä ruoka on niin hyvää, että syömistä on vaikea lopettaa, sillä vaikka täpötäysi vatsa huutaa jo armoa ääriään myöten pullistellen, niin silti vielä tekisi mieli yhtä haarukallista... ja vielä yhtä...     Lohikiusaus 400g lohta 1kg perunasipulisekoitusta pakasteena 5dl juustokermaa tilkka öljyä suolaa valkopippuria …

Lohikeitto

Lohikeitto 400g lohta 7 perunaa 2 porkkanaa 2 kevätsipulia varsineen / 1 sipuli ½ kukkakaali ½ pussia pakasteherneitä tai vastaava määrä tuoreita 1 litra vettä 1 tl suolaa 3 tl kasvisliemijauhetta ½ lihaliemikuutio 10 mustapippuria 5 maustepippuria hyppysellinen sitruunapippuria 1 laakerinlehti 3 tl kuivattua tilliä tai reilusti tuoretta reilusti tuoretta persiljaa 2,5dl juustolla maustettua ruokakermaa …

Lohta ja ohrasuurimoita

  Ohrasuurimot Me käytimme kokonaisia esikypsytettyjä suurimoita, joiden keittoaika lisäkkeeksi on 35 minuuttia. Suurimot lisätään kiehuvaan veteen, mikä on maustettu suolalla. Vettä saa olla reilusti suurimoiden määrään nähden. Sekoitetaan välillä ja kun suurimot ovat kypsiä, ne valutetaan lävikössä. Kermakastike Laita kattilaan noin 1rkl öljyä ja kuullota siinä sipulisilppua pikku hiljaa siten, että väri muuttuu kullan …

Keittoja <3

Keitot ovat herkullisia ja sopivat jokaiseen vuodenaikaan. Eilen meillä olikin soppasunnuntai! Minä rakastan kalaa ja mieli alkoi tehdä lohikeittoa pitkästä aikaa. Lari taas ei allergiansa vuoksi voi syödä kalaa, joten hänelle tehtiin makkarakeitto. Näin meillä siis; minun kalapäivinä meillä tehdään kahta eri ruokaa. Tässäpä siis meidän luottoreseptit näistä keitoista. Ja keitoista tulikin mieleeni, että tänä …

Kesäilta <3

Vaikka eilen emme epävakaisen sään vuoksi Kalasaareen päässeetkään lähtemään, niin silti ei siitä sitten hullumpi päivä tullutkaan. Pahimmilta sateilta ja ukkosilta vältyttiin ja naapurimme tykönä iltapäivämme ja ilta näyttikin sitten seuraavan laiselta. Ilta kului siis mukavassa seurassa hyvästä ruuasta nauttien. Josko tänään sitten päästäisiin sinne Kalasaareen? 🙂

Hyvää äitienpäivää!

Onnea kaikille äideille ja omasta näkökulmastani toki ensisijaisesti onnittelut omalle äidille, anopille sekä mummoilleni! Me juhlistimme äitienpäivää vanhempieni luona äitienpäivän brunssilla. Brunssille valmistimme kaikkia äitini lempiherkkuja ja odotti pöydässä pieni lahjakin kortin kera. Pöytä katettiin koreaksi ja jälleen meille tyypilliseen tyyliin ruokaa oli niin paljon, että olisi näistä pöperöistä useammankin äidin juhlabrunssille syötävää riittänyt. Pöydästä …

Grillikausi avattu ja yksi talviturkki heitetty!

Lomamme jälkeen paluu Suomeen on kulunut erityisesti hyvän ruuan merkeissä. Vapun brunssin jälkeen herkuttelimme isäni valmistamaa vapunpäivän illallista vanhempieni luona. Ruuaksi oli naudan pihviä, valkosipuli-kermaperunoita, kermakastiketta, parsakaalia, ruusukaalia, sienisalaattia sekä vihersalaattia.   Seuraavana päivänä olikin sitten aika palata kotiin. Kevät on pihassamme jo pitkällä. Lähtiessämme krookukset vasta aloittelivat kukintaansa ja nyt kun palasimme kotiin, oli …

Perinteisten raaka-aineiden äärellä keittiössä: Lohta ja ohrasuurimoita

Muutama päivä sitten tuli muisteltua Tallinnaa käsittelevässä kirjoituksessani Tallinnan vanhassa kaupungissa sijainnutta keskiaikaishenkistä Olde Hansa -ravintolaa ja kun selasin koneelta kuvia reissusta, niin saimme Larin kanssa inspiraation kokeilla ruuan laitossa muutamia meille uusia raaka-aineita, jotka eivät ole aiemmin keittiössämme esiintyneet. Tällä kertaa syntyi uunissa paistettua lohta, lisäkkeeksi ohrasuurimoita sekä salaattia ja kastikkeeksi kermakastike, jossa oli isoja …