Elämä

Katse vuoteen 2019

Edessä on kokonaan uusi vuosi, jonka kalenterin sivut loistavat vielä puhtaan valkoisina. Mitä odotuksia meillä on tälle vuodelle? Mitä tänä vuonna tulee tapahtumaan? Mitä toivoisimme? Onko vuoden 2019 bucket list jo räätälöity valmiiksi vai vieläkö se odottelee kohokohtiaan? Ovatko vuoden päivät, viikot ja kuukaudet jo valmiiksi suunniteltu vai annammeko tulevien hetkien yllättää suunnittelemattomuudellaan? Meidän vuoteemme…… Jatka lukemista Katse vuoteen 2019

Elämä · Perhe · Sekalaista

Kesäloma

Kesälomaa on odotettu hartaasti ja pitkään. Erityisesti tänä kesänä on todella ollut sellainen olo, että nyt jos koskaan olen loman tarpeessa. Syksyllä ruuhkavuosien keskelle hyppääminen, mikä tarkoitti minulle samaan aikaan päiväkotiarjen aloittamista, palkkatyöhön palaamista sekä yrittäjäksi ryhtymistä, on tuntunut aika isolta haasteelta. Tekemistä on piisannut, kalenterin kanssa on harjoitettu melkoista akrobatiaa ja välillä on tuntunut,…… Jatka lukemista Kesäloma

Elämä · Sekalaista

Kesän toivelista

Kesällä 2018 haluaisin…   …uida meressä, jonka vesi ei tuntuisi pistelevän kylmältä, vaan rannan laineisiin voisi pulahtaa kuin linnunmaitoon …saunoa vanhassa parvisaunassa ja nauttia kattoa kohti kohoavista lempeistä löylyistä …ihailla merimaisemaa Turun saaristossa ja hengittää keuhkot täyteen meren tuoksuista saaristoilmaa …shoppailla vanhan tavaran kaupoissa, joista olisi kiva löytää vanhoja sisustuskankaita seuraaviin sisustusprojekteihini …syödä saaristoruokaa ja…… Jatka lukemista Kesän toivelista

Elämä

Mitä tekisi kesälomalla?

Mitä sitä tekisi kesälomalla? Lomaan ei ole kuin muutama viikko aikaa ja harvinaista, mutta totta; meillä ei ole vielä ainuttakaan lomasuunnitelmaa lyötynä lukkoon. Tällaista tilannetta ei ole ollut edessä vuosiin ja tämä suunnittelemattomuus jopa hieman ahdistaa minua. Kesän bucket listalla on hulppea määrä asioita ja tiedän, että kaikkea ei yhden loman aikana ole edes mahdollista…… Jatka lukemista Mitä tekisi kesälomalla?

Eurooppa · Matkailu ulkomailla

Lomakaupunkipohdintaa

Kerroin alkusyksystä ensi kesän lomasuunnitelmistamme. Samat suunnitelmat ovat edelleen voimassa eli vatsanpohja positiivisesta jännityksestä kutkutellen täällä odotellaan jo ensi kesänä koittavaa Kroatian matkaamme. Tässä syksyn mittaan olemme pohdiskelleet lomakaupunkivaihtoehtojamme ja kyselleet neuvoja ja vinkkejä itseämme viisaammilta Kroatian tuntijoilta. Nyt pikku hiljaa tuntien netissä seilaamisen ja monien mielenkiintoisten keskustelujen jälkeen Kroatian lomakaupunkimme alkaa hahmottumaan tai ainakin…… Jatka lukemista Lomakaupunkipohdintaa

Eurooppa · Matkailu ulkomailla

Ensi kesälle ihania suunnitelmia

Jo pari kuukautta sitten alkoi meillä ensi kesän suunnittelu ja ihanien unelmiemme toteutumisesta haaveilu. Olenkin täällä blogissa tuonut esille sitä, kuinka hirveä matkakuume minulla on. Viimeisestä ulkomaan matkasta alkaa olla nyt vuosi aikaa, koska enää raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen emme reissanneet eikä pienen vauvan kanssa olla viitsitty lähteä reissuun, vaan on keskitytty nauttimaan vauva-ajasta ihan…… Jatka lukemista Ensi kesälle ihania suunnitelmia

Elämä

Kesä ja kesäkuu!

Vihdoin päästiin päivissä kesään asti ja kesäkuu alkoikin ainakin täällä Jyväskylässä mitä upeimmalla kelillä. Lämpötila taisi lähennellä jo hellelukemia ja aurinko porotti todella lämpimästi siniseltä taivaalta. Meilläkin Nala paistatteli päivää pihan varjoissa tyytyväisenä ja koko perheemme voimin kävimme ulkoilemassa vaunulenkin muodossa. Kesälle ei ole tänä vuonna ulkomaan matkoja tiedossa, koska Alisa on vielä niin pieni,…… Jatka lukemista Kesä ja kesäkuu!