Punkaharjun luontopolut Topeliuksen rakastamissa kansallismaisemissa

Punkaharjulla vietetyltä talvilomalta kameraan jäi komea kuvasaldo muistoksi ja mielenmaisemassa yhä vain huojuvat ja nitisevät ikihongat liitoksissaan. Harjujen monta kymmentä metriä korkeat kelohongat varoittelivat tuulessa taipuessaan nitisevistä nivelistään ja silloin tällöin kuului rasahdus ja humahdus latvustoissa, kun jokin jopa vuosisatoja vanha oksan karahka irtosi isännästään ja mätkähti metsäkankaalle maaten lepäämään. Jo Topelius aikanaan ylisti Punkaharjun …

Talviloma Punkaharjulla

Vietimme talvilomaamme muutama viikko sitten maaliskuun lopulla, jolloin lähdimme lomailemaan Punkaharjulle keskelle loputonta männikköä mökkitunnelmiin ja ainoa lomasuunnitelmamme oli sosiaalinen eristäytyminen. Talvilomasuunnitelmiemme kanssa meillä oli itse asiassa onni matkassa. Kun teimme mökkivarausta viime marraskuussa, oli alun perin suunnitelmissamme luminen talviloma Lapin keväthangilla vaikkapa Kuusamossa, Pelkosennimellä tai Sallassa. Koska mökkien varaustilanne oli siinä kohtaa kuitenkin jo …

Kesälomareissu Suomen suvessa

Palailimme reissultamme jo keskiviikkona, mutta vasta nyt alkaa tuntua siltä, että reissusta saisi aikaiseksi kirjoitettua matkakokemuksia tekstinkin muotoon järkeviksi lauseiksi. Oletko huomannut, että mieli matkustaa hieman perässä, hitaan verkkaisesti ja joutilaasti pitämättä turhaa kiirettä ja hötkyilemättä? Mieltä tai sielua, miten sen nyt haluaakin ajatella, saa aina odotella perille. Kun auton renkaat kirskuvat viimeisessä mutkassa, auto …

Miten kesä meni?

Kesä kaksituhattakuusitoista… Se oli aurinkoinen ja lämmin, toisinaan taas sateinen ja tuulinen, välillä vedettiin lämmintä hupparia päälle ja villasukkia jalkaan, kun taas sitten toisessa hetkessä olisi voinut heittää alusvaatteisilleen. Tämä kesä oli meidän perheelle jotain ainutlaatuista, uutta ja ihmeellistä. Minulle ja Larille kaikki oli ensimmäistä vauvaperheenä. Alisalle kaikki oli taas ensimmäisiä kertoja koko hänen elämässään. …

Mökkeilyä Konginkankaalla

Viime viikon perjantaina suuntasimme nokkamme kohti Konginkankaalla sijaitsevaa mökkiä, jonne lähdimme viettämään lomaa kummipoikamme ja hänen perheensä kanssa. Mökkielämää vietimme tiistaihin saakka ennen kuin palailimme reissulta kotiin. Viikonlopuksi oli lupailtu aika epävakaista säätä, mutta me saimme onneksi nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä muutamia sadekuuroja lukuun ottamatta. Sateen yllättäessä vetäydyimme mökkiin sisälle kuuntelemaan sateen ropinaa ja …

Edessä kesäloma ja Juhannus!

Huomenna se koittaa! Juhannus nimittäin ja ainakin melkein yöttömän yön juhlinta. Meillähän toki juhlinta on tänä vuonna aika erilaista kuin aiemmin siinä mielessä, että meno on rauhoitettu vauva-arkeen sopivaksi. Muuten puitteet noudattelevat kyllä pitkälti samanlaista kaavaa kuin aiempinakin vuosina aina lapsuudestani saakka. Juhannuksena täräytämme hyvällä perheporukalla autot kohti metsän keskellä sijaitsevaa hirsimökkiä, jossa sauna lämpiää …

Kesä ja kesäkuu!

Vihdoin päästiin päivissä kesään asti ja kesäkuu alkoikin ainakin täällä Jyväskylässä mitä upeimmalla kelillä. Lämpötila taisi lähennellä jo hellelukemia ja aurinko porotti todella lämpimästi siniseltä taivaalta. Meilläkin Nala paistatteli päivää pihan varjoissa tyytyväisenä ja koko perheemme voimin kävimme ulkoilemassa vaunulenkin muodossa. Kesälle ei ole tänä vuonna ulkomaan matkoja tiedossa, koska Alisa on vielä niin pieni, …

%d bloggaajaa tykkää tästä: