Shoppailua ja ostoksia

Joululahjavinkkejä säästäväiselle kukkarolle

Meidän tämän joulun joululahjateema on ehdottomasti: ”mitä vähemmän se maksaa, sitä parempi”. Tähän syynä ihan puhtaasti on omakotitalon rakennusprojekti. Tässä kohtaa elämäämme haluamme pistää jokaisen liikenevän lantin siihen, että saisimme meille rakentuvaan taloon kaiken sen, mistä unelmoimme. Tänä vuonna siispä pihistellään joululahjoissa urakalla ja niinpä nämä säästäväisen kukkaron lahjavinkit päätin laittaa jakoon tänne blogiinkin. Eli…… Jatka lukemista Joululahjavinkkejä säästäväiselle kukkarolle

Kauneus ja hyvinvointi · Shoppailua ja ostoksia

Uudet silmälasit

Nyt viikonpäivät nenälläni ovat keikkuneet uudet silmälasit. Silmälasien uusinta tuli vastaan aika yllättäen, sillä en ollut suunnitellut silmälasien uusimista millään tapaa vielä pitkään aikaan eikä vahvuuksienkaan puolesta ollut tarvetta päivittää linssien tehoja. Rakastin edellisiä pokiani ja en oikeastaan olisi edes halunnut luopua niistä. Nykyään tosiasia kuitenkin on se, että uudet linssit pokineen päivineen saa monesti…… Jatka lukemista Uudet silmälasit

Eurooppa · Matkailu ulkomailla · Matkat · Perhe

Lapsiperheen irtiotto arjesta: mitä kaksi kuukautta Kroatiassa maksaa?

Siihen, mitä kaksi kuukautta Kroatiassa tai missä tahansa ulkomailla maksaa, on mahdotonta antaa vastausta, mikä olisi absoluuttinen totuus, sillä matkailuhan ei suinkaan ole mustavalkoista vaan sisältää aikalailla kaikki muutkin värien kirjot. Lopulliseen matkan hintalappuun vaikuttaa niin moni lukematon seikka, kuten matkaseurueen koko, matkustusajankohta, matkakohde, matkustamiseen käytettävät kulkuvälineet, matkalaisten erityistarpeet ja –toiveet, oma vaatimustaso (tyydytäänkö vaatimattomampaan…… Jatka lukemista Lapsiperheen irtiotto arjesta: mitä kaksi kuukautta Kroatiassa maksaa?

Eurooppa · Matkailu ulkomailla · Ruoka · Shoppailua ja ostoksia

Rijekan torilla ostoksilla

Ruokaostoksien tekemiseen tänne Kroatiaan saavuttuamme saimme kallisarvoisen oppitunnin täällä asuvalta suomalaiselta. Saimme vinkit hyvistä ruokakaupoista, kroatialaisista tuotteista, edullisista löydöistä sekä todella tarpeellisen briiffin Rijekan torista ja kauppahalleista. Rijekan torilta löytyy kolme kauppahallia, joista saa hankittua maitotuotteet, leipomotuotteet, oliivit, viinit, tuorepastat, naudan-, possun-, lampaan- ja kananlihat ja sisäelimet, laajan valikoiman erilaisia kuiva- ja raakamakkaroita sekä kalat…… Jatka lukemista Rijekan torilla ostoksilla

Kauneus ja hyvinvointi · Matkat · Perhe

Aurinkosuojavoide taaperolle

Minulla alkoi tänään niin sanottu kesäloma eli toinen hoitovapaajaksoni, joka kestää syksyyn. Niinpä alkavissa kesälomafiiliksissä olikin hyvä hetki syventyä miettimään aurinkoa ja auringolta suojautumista, vaikka viime päivien säät eivät olekaan antaneet syytä panikoida ihon palamisen vuoksi. Kun kesään valmistautuu pienen lapsen kanssa, tulee väistämättäkin nokatusten auringolta suojautumisen kanssa. Pienen lapsen iho on herkkä ja aurinkoon…… Jatka lukemista Aurinkosuojavoide taaperolle

Elämä · Shoppailua ja ostoksia

Joulumieli markkinoilta

  Tänä viikonloppuna Jyväskylässä järjestetään perinteiset Joulumarkkinat Paviljongilla. Me olemme perinteisesti tykänneet koluta kaikki markkinat läpi ja käydä ostamassa omat tutut suosikit ja aina testailla jotakin uutta, mitä nyt milloinkin markkinoilla vastaan tulee. Tänä vuonna vauvan syntymän vuoksi markkinahumu meiltä on kuitenkin mennyt tyystin ohi. Pienen vauvan kanssa ei tullut kesällä tai syksyllä lähdettyä markkinoille,…… Jatka lukemista Joulumieli markkinoilta

Suomalaisia valintoja

Osta työtä Suomeen -päivä 02.12.2016

Tänä vuonna 02.12.2016 vietetään historian toista Osta työtä Suomeen –päivää jatkona viime vuoden menestyksekkäälle päivälle. Viime vuonnakin nostin aihetta esille blogissani ja vuoden takaisen postauksen voit käydä lukaisemassa täältä ja toisen postaukseni jo tuota aiemmin suomalaisiin valintoihimme liittyen voit lukea täältä. Tämä päivä on mielestäni meidän suomalaisten kannalta yksi vuoden tärkeimmistä päivistä, sillä keltään ei…… Jatka lukemista Osta työtä Suomeen -päivä 02.12.2016