Perhe

Onko lapseni alipainoinen?

Kun makasin ensimmäistä kertaa Gravidan tutkimushuoneen lavetilla ultraäänigeelit vatsalla ihmetellen näytöllä näkyvää pikkuruista otusta, jolla oli villit sirkustreenit menossa vatsassani, eikä tuolla pienellä elämänalulla taivalta takanaan ollut vielä kolmea kuukauttakaan, sain kuulla ensimmäisen kerran, että vatsassani kasvaa sirorakenteinen, pikkuruinen vauva. Tuosta hetkestä lähtien sain kuulla joka kerta äitiysneuvolan lavetilla maatessani ja terveydenhoitajan tutkiessa vauvan vointia…… Jatka lukemista Onko lapseni alipainoinen?

Perhe

Syksy tuo meille mukanaan ruuhkavuodet

Niin se vain on syksy ihan oikeasti saapunut. Kuulin kylläkin monestakin suusta, että lomammekaan aikana kesä ei Suomeen saapunut ollenkaan tänä vuonna, vaan päätti ilmeisesti sitten hypätä suoraan ensi vuoteen. Ja nyt sitä kesää sitten saakin odotella, kun kesäkuukaudetkin ovat vaihtuneet jo hyvä tovi sitten syksyyn ja ulkona maisemakin on alkanut värittyä ruskan ihaniin sävyihin.…… Jatka lukemista Syksy tuo meille mukanaan ruuhkavuodet

Perhe · Shoppailua ja ostoksia · Suomalaisia valintoja

Lastenvaatehankintojen sekavassa viidakossa (sekä alennuskoodi lastenvaatekauppaan)

Syksy meillä on edennyt siihen pisteeseen, että nyt on postista viimeisetkin syysvaatteet ja –kengät saapuneet, kun tänään saapui postipaketissa muun muassa uudet välikauden kengät Alisalle ja kylmempiä kelejä silmällä pitäen muun muassa uudet topparukkaset sekä merinovillainen aluskerrasto toppavaatteiden alle. Talvea varten kuitenkin kaikenlaista hankittavaa vielä on, kuten talvikengät ja toppapuku eli ne ihanasti ja varmasti…… Jatka lukemista Lastenvaatehankintojen sekavassa viidakossa (sekä alennuskoodi lastenvaatekauppaan)

Perhe

Ensimmäisiä tunnelmia isyyslomalta

Alisalla ja Larilla yhteistä aikaa kotona Larin isyysloman merkeissä on nyt takana 1 ½ viikkoa. Kaksikko tuntuu viihtyvän keskenään valtavan hyvin ja kuten etukäteen ounastelinkin, niin eipä heillä mitään hätää kotona ole minun ollessa töissä. Kaikki sujuu niin kuin pitääkin ja pakko tunnustaa, että se suunnittelemani tehtävälistakin jäi Larille kirjoittamatta. Eipä hän sillä mitään olisi…… Jatka lukemista Ensimmäisiä tunnelmia isyyslomalta

Perhe

Tunnelmat Alisan 1-vuotissynttäreiltä

Eilinen päivä alkoi onnentoivotuksilla, kun hieman kukonlaulun jälkeen heräsimme Alisan syntymäpäivään. Sängyssä silmät sippurassa ja rähmät vielä silmäkulmissa pusuteltiin päivänsankaria 1-vuotissyntymäpäivän johdosta. Ajatella… Minun iso pieni tyttöni. Ensimmäiset kyyneleet karkasivat poskille aamupalapöydässä ja vetistelijä ei ollut lapsi vaan äiti. Päivän päätteeksi nukutin Alisan yöunille myös silmät kyynelissä ja päivän aikana muutenkin silmät kostuivat monta kertaa.…… Jatka lukemista Tunnelmat Alisan 1-vuotissynttäreiltä

Perhe

Äidin tuntoja esikoisen 1-vuotissynttäreiden kynnyksellä

En voi käsittää, miten vuosi on kulunut näin nopeasti. Koskaan aiemmin elämässäni aika ei ole juossut eteenpäin tällaista kiitolaukkaa. Matka on ollut toisinaan kuoppainen ja olen tuntenut oloni välillä aivan holtittomasti mukana pomppivaksi perunasäkiksi tämän ratsun armottomassa kyydissä, mutta toisinaan taas elämä on sujunut niin pehmeästi ja soljuvasti, että oloni on kuin istuisin rattailla, jotka rullaavat eteenpäin…… Jatka lukemista Äidin tuntoja esikoisen 1-vuotissynttäreiden kynnyksellä

Perhe

Äiti töihin, isi kotiin

Äitiysloma, vanhempainvapaa sekä ensimmäinen pätkä hoitovapaatani on aivan kohta vietetty. Töihin paluu siintää vain viikon päässä. Viikon päästä on Larin vuoro viettää hetki kotona, kun hän pääsee pitämään kuuden viikon mittaisen isyysvapaansa. Lari varmasti odottaa edessä siintävää vapaataan innoissaan, mutta minä en niinkään. Minun rinnassani tuntuu möykky ja kurkkua kuristaa. Mielen valtaa ikävä, huoli, kaiho,…… Jatka lukemista Äiti töihin, isi kotiin

Perhe

Vuosi lasketusta ajasta

Toden totta vuosi lasketusta ajasta on jo ehtinyt kulumaan! Uskomatonta, miten aika on rientänyt. Vuosi sitten tänä samaisena päivänä pohdiskelin sitä, millainen vauva meille syntyy. Tiesimme jo, että horoskooppimerkiltään esikoisemme tulisi olemaan oinas. Tänä päivänä voin sanoa jo kokemuksen syvällä rintaäänellä, että oinaan me todella saimmekin. Ihanan, rakkaan jukuripään, joka pursuaa iloa, energiaa ja uteliaisuutta.…… Jatka lukemista Vuosi lasketusta ajasta

Perhe

Tuholaisen jäljillä ;)

Välillä tunnen oloni hermoraunioksi. Tunnen myös olevani ikiliikkuja, jonka toimenkuvaan kuuluu ainoastaan kodin siivous. Sen jälkeen, kun Alisa oppi nousemaan seisaalleen ja konttaamaan, yksikään alle metrin korkeudella oleva tavara ei ole jäänyt Alisalta huomaamatta ja tuo lapsi kiinnostuu aivan kaikesta eteensä osuvasta. Kaikki tavarat on tutkittava, maisteltava, käänneltävä ja heiteltävä. Yksikään tavara ei myöskään jää…… Jatka lukemista Tuholaisen jäljillä 😉

Perhe

Unille omaan petiin

Alkuperäinen suunnitelmani perheemme nukkumisjärjestyksestä heitti härän pyllyä vauvan synnyttyä. Etukäteen ajattelin nimittäin, että vauva nukkuisi kanssamme makuuhuoneessa kehdossaan ehkä pari kuukautta, mutta sitten siirtyisi pinnasänkyyn omaan huoneeseensa nukkumaan. Syy tähän oli se, että uskoin näin kaikkien nukkuvan paremmin ja saavan siten pidemmät ja virkistävämmät yöunet. Minä olen hyvin herkkä reagoimaan huonoihin yöuniin. Ensimmäisenä jo yhdestäkin…… Jatka lukemista Unille omaan petiin

Elämä · Perhe · Sekalaista

Vuoden 2016 kohokohdat

Listasin vuosi sitten odotuksia ja toiveita vuodelle 2016, jotka pääset lukemaan uudestaan täältä. Nyt, kun luin tuon vuoden takaisen postauksen uudelleen kirjoitettuani ensin tämän tekstin lähes valmiiksi, huomasin, että vuosi on ollut kutakuinkin sellainen, millaiseksi sen vuosi sitten kuvittelinkin. Mietitäänpä siispä hetki kulunutta vuotta ja mitä se toikaan tullessaan.   Tämä vuosi on ollut elämäni…… Jatka lukemista Vuoden 2016 kohokohdat

Perhe

Viimeinen vanhempainvapaapäivä

Joulu alkaa olla tältä vuodelta taas taakse jäänyttä elämää. Ihanat joulukuusen koristeet saavat vielä hetken ilahduttaa, mutta muuten tässä arkeen jo palaillaan. Minä vietän tänään viimeistä vanhempainvapaapäivääni ja huomenna olenkin sitten tuuliajolla. Töihin en itse ihan vielä ole palaamassa, vaan ensin kesälomailen tammikuun ja sitten talvilomailen päälle vielä viikon ja kun pitämättömät lomat on lusittu,…… Jatka lukemista Viimeinen vanhempainvapaapäivä

Perhe

Kahdeksankuisen vauvan äitinä

Meillä on opittu tämän viikon aikana liikkumaan muutenkin kuin pyörimällä. Alisa on alkanut opettelemaan siispä ryömimisen alkeita ja hakee konttausasentoa vimmatusti. Sekös onkin antanut meille vanhemmille vipinää kinttuihin, sillä nykyään meillä on vauva sekunneissa joka nurkassa, sähköjohdoilla, pistorasialla ja aivan kaikkialla, missä pieni vauva vain jotain kiinnostavaa näkee. Aiemmin siirtymiseen paikasta toiseen Alisalla on mennyt…… Jatka lukemista Kahdeksankuisen vauvan äitinä

Nala · Perhe

Palasia vauvaelämästä Nalan silmin

”Moikka taas!   Mä oon meidän perheen koira ja tottelen nimeä Nala. Tai tottelen ja tottelen, ainakin silloin kun huvittaa tai jos on nameja tarjolla palkkioksi tottelemisesta, mutta välillä musta on ihan hirveen hauskaa olla tottelemattakin. Esimerkiksi joskus kun ollaan oltu meidän pihassa leikkimässä ja mäkin oon saanut olla vapaana, niin sitten kun tulee sisälle…… Jatka lukemista Palasia vauvaelämästä Nalan silmin

Kauneus ja hyvinvointi · Perhe · Ruoka

Larin ruokaremontti

Tultuamme vanhemmiksi ja jo paljon ennen sitäkin silloin, kun Alisa oli vasta pilkkeenä isänsä silmäkulmassa, aloimme kiinnittää yhä enemmän huomiota elämäntapoihimme ja terveellisempään elämään, jonka tavoitteena oli ei enempää eikä vähempää kuin terveys ja hyvinvointi. Sen lisäksi, että itse voi hyvin ja saisi elää mahdollisimman hyvää ja täyttä elämää, niin mieleen hiipi ajatus myös siitä,…… Jatka lukemista Larin ruokaremontti

Perhe

Imetysviikon ajatuksia

Tällä viikolla Suomessa vietetään imetysviikkoa ja tieto siitä on nostanut entistäkin enemmän minulle mielen päälle haikeita muistoja omasta imetystaipaleestani, joka ei ollut kovinkaan onnistunut jos omiin tavoitteisiini verrataan ja tyssäsi kuin kanan lento ylitsepääsemättömiin ongelmiin pari kuukautta sitten. Jos imetystarinani on mennyt sinulta ohitse, niin juttua vaikeasta imetystaistelustani löytyy täältä, täältä ja täältä. Imetyksen päätyttyä…… Jatka lukemista Imetysviikon ajatuksia

Perhe

Äidin ja isän erilaiset roolit

Ennen vauvan syntymää ajattelin, että isän ja äidin roolit lapsen näkökulmasta ovat aivan samat. Ajattelin, että äidille ja isälle kuuluvat samat tehtävät ja vauva toimii samalla tavalla oli hän sitten kumman vanhemman seurassa tahansa. Se on kyllä totta, että samat vanhemmuuden tehtävät kuuluvat niin isälle kuin äidillekin ja molemmat vaihtavat vauvalle vaipan yhtä näppärästi. Toki…… Jatka lukemista Äidin ja isän erilaiset roolit

Perhe · Piha ja luonto · Ruoka

Onnea puolivuotiaalle!

Tänään meillä on juhlittu tyttäremme tärkeää merkkipaalua nimittäin sitä, että ikää Alisalle on kertynyt jo kuusi kuukautta. Aika hurjaa, miten aika onkin mennyt niin nopeasti. Tuntuu, että vasta eilenhän jäin äitiyslomalle ja vasta tänä aamunahan tuo pienen pieni lapsonen syntyi tähän maailmaan. Nyt pieni vauvani on jo puolivuotias eikä enää lainkaan niin pieni kuin vastasyntyneenä.…… Jatka lukemista Onnea puolivuotiaalle!

Perhe

Isän vinkit vauva-arkeen

Äiti on monesti se, joka viettää vauvan kanssa lähes kaiken ajan vauvan ensimmäisinä elinkuukausina. Perinteisen jaon mukaan äiti on vauvan kanssa kotona, kun isä käy töissä. Siinä samassa äidille kuuluu myös yöherätysten hoitaminen, jotta isä saa levätä seuraavaa työpäivää varten. Äidillä siis monesti on se vankin kokemus oman vauvansa hoidosta, herkin tulkintakyky oman vauvan viesteille…… Jatka lukemista Isän vinkit vauva-arkeen

Perhe · Ulkoilma

Vauvauinti on meidän perheen juttu

Olihan meillä tiedossa jo etukäteen, että Alisa rakastaa vettä ja kylpemistä. Ensimmäinen kylpy aikanaan oli karmaiseva, kun Alisa kylpi isän ehkä jopa hieman jännityksestä vapisevilla käsivarsilla, kun olimme vielä sairaalan osastolla. Siitä asti kylvyt ovat kuitenkin olleet isän ja tyttären yhteisiä mukavia hetkiä pari kertaa viikossa ja Alisa rakastaa läpsytellä vettä jaloillaan niin, että vesi…… Jatka lukemista Vauvauinti on meidän perheen juttu