Liharuuat · Ruoka · Ruokareseptikirjasto

Palapaistia paprikalla ja suolakurkulla

Jo pitkään on ollut aikomuksena kirjailla blogiin perinteinen palapaistiresepti, mutta jotenkin se on saanut odottaa vuoroaan näinkin pitkään, vaikka tätä herkkua meillä valmistetaan parikin kertaa talvessa. Nyt kuitenkin vuorossa on itseoikeutetusti palapaisti, joka meillä kruunataan paprika- ja suolakurkkukuutioilla.   Ennen kuin päästään reseptin kimppuun, on kuitenkin vielä annettava kastikkeen hyötykäyttöön viimeistä pisaraa myöten vinkki, sillä…… Jatka lukemista Palapaistia paprikalla ja suolakurkulla

Piristystä arkeen · Suomalaisia valintoja

Jotain spesiaalia 100-vuotiaan Suomen kunniaksi?

Jouluisista tunnelmista hieman poiketen hyppään hetkeksi toiseen aiheeseen eli minua kiinnostaisikin seuraavaksi kysellä, että olettekos ajatelleet juhlistaa itsenäisyyspäivänä satavuotiasta Suomea jotenkin? Noudatatko omia, jokavuotisia itsenäisyyspäivän perinteitäsi tänäkin vuonna vai onko tälle vuodelle juhlavuoden kunniaksi tiedossa jotain erityistä ja hieman spesiaalimpaa? Onko joku ajatellut järjestää ihan juhlat tai onko tämän juhlavuoden kunniaksi muuten vain jotain muuta…… Jatka lukemista Jotain spesiaalia 100-vuotiaan Suomen kunniaksi?

Perhe-elämä ja pikkulapsiarki · Piristystä arkeen

Pikkujoulutonttuko toi kalenterin?

Pikkujoulutonttuihin liittyvä perinne pomppasi silmieni eteen ensimmäistä kertaa vasta tänä jouluna. Onko tuo perinne sinulle tuttu entuudestaan? Moisesta perinteestä en siis itse ollut aiemmin kuullutkaan, mutta sosiaalisen median jouluryhmistä kävi selväksi, että monen perheessä Pikkujoulutonttuperinne elää vahvasti ja joka vuosi se vierailee monessa suomalaisessa torpassa. Huomasin monen kommentista, että kyseessä todellakin on aito, vanha perinne…… Jatka lukemista Pikkujoulutonttuko toi kalenterin?

Piristystä arkeen · Ruoka

Hyvää pullapäivää!

Huomenna neljäs lokakuuta vietetään jälleen kansallista korvapuustipäivää tai tarkemmin sanottuna kanelipullan päivää, sillä päivähän on alkujaan Ruotsista ja kantaa alkuperäisnimeä Kanelbullens dag. Niinpä huomista varten meillä jälleen pistettiin jauhot pöllyämään, ostettiin kaupasta hiivat, sokerit, kananmunat ja kanelit kaveriksi ja upotettiin kädet pehmeään taikinaan. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa minulla on kaverina leipomassa pikkuapulainen, joka auttamisen sijaan…… Jatka lukemista Hyvää pullapäivää!

Kasvisruuat · Ruoka · Ruokareseptikirjasto

Pinaattipiirakka ja nokkoskeitto

Siirrytäänpä välillä taas hetkeksi ruoka-aiheiden pariin. Kesällä ainakin minulle maistuvat erityisesti kasvisruuat, jotka tuntuvat lihaversioitaan kevyemmiltä vaihtoehdoilta ainakin ajatuksen tasolla, vaikka eiväthän ne välttämättä linjoja ajatellen yhtään sen kevyempiä ole. Riippuu toki mitä ja miten valmistaa. Viikonloppuna grillattujen tuhtien hampparien jälkeen teki mieli maanantaina jättää liha hetkeksi pois lautaselta ja herkutella kasviksilla. Niinpä uuniin tiensä…… Jatka lukemista Pinaattipiirakka ja nokkoskeitto

Perhe-elämä ja pikkulapsiarki · Piristystä arkeen · Sekalaista

Juhannus Lehtisaaressa

Juhannusaatto meillä aloitettiin kukkien keruulla. Tosin vielä ei kierretty seitsemää niittyä etsien seitsemää erilaista kukkaa, jotka voisi juhannusyöksi laittaa Alisan tyynyn alle, jotta hän uneksisi tulevasta puolisostaan. Sen sijaan kukat kerättiin kauniiseen kukkaseppeleeseen, jonka minä vuosien letitystauon jälkeen letitin seppeleeksi Alisan pieneen päähän. Vaikka viimeksi olen seppeleitä letittänyt joskus itse ollessani vielä pikkutyttö, niin hyvinhän…… Jatka lukemista Juhannus Lehtisaaressa

Perhe-elämä ja pikkulapsiarki · Piristystä arkeen

Tivolissa

Ennätimme tivoliin eilen juuri ennen kuin tivoli pakkaa taas näillä main kimpsut ja kampsut kapsäkkeihin ja ajaa rekkoineen ja kuljetusvaunuineen seuraavaan kaupunkiin hauskuuttamaan uutta tivolikansaa. Meillä tosiaan oli aikomuksena mennä tivoliin jo viikko sitten, mutta kevätflunssa tuli pistämään kapuloita rattaisiin. Tervehdyttyänikään emme loppuviikosta viitsineet tivoliin mennä säiden vuoksi. Tivoli vaatisi kuitenkin aurinkoisen lämpimän sään ja…… Jatka lukemista Tivolissa