Shepherd’s Pie

Shepherd’s Pie   1-2 sipulia 3 porkkanaa 2 valkosipulinkynttä 1-2 tl kuivattua rosmariinia 7 tuoreesta timjamin oksasta lehdet oliiviöljyä 400g lampaan jauhelihaa 400g tomaattimurskaa 70g tomaattipyreetä 2 dl vettä 1 lihaliemikuutio 1rkl Worcester-kastiketta 1 dl punaviiniä suolaa mustapippuria 1,5 kg jauhoisia perunoita 1 dl maitoa 2 dl raastettua cheddar-juustoa iso nokare voita   Kuori ja …

Nyhtölammashampurilaiset

Nyt saadaan viimein ihan kunnolla lammasruokareseptiäkin esille tänne blogiin! Kerroinkin, kun kävimme aiemmin Rantakorven tilalla vähän lampaanlihaostoksilla ja ensimmäisenä herkuttelimme savuleikkeleellä ja lammaswurstilla, mutta varsinaisista lihoista testiin tänä viikonloppuna ensimmäisenä pääsi ostamamme lampaan niska. Koska olemme suuria nyhtölihan ystäviä, mutta aiemmin olemme tehneet sitä vain possusta, niin päätimme, että lampaan niska olisi juuri sopivan tyyppistä …

Nyhtölammas

Nyhtölammas   Lampaan lapaa, niskaa, paistia tms.   Marinadi 1dl oliiviliöljyä 1dl balsamiviinietikkaa 4 valkosipulin kynttä 1 tl kuivattua basilikaa 1 rkl tuoretta timjamia ½ tl sitruunapippuria 2 tl suolaa 2 tl hunajaa 1 tl sokeria   Pataan reilu nokare voita 1 sipuli 3 valkosipulin kynttä ½ litraa vettä marinointiliemi   Sekoita kaikki marinadin ainekset …

Suklaavanukas (sisältää myös vauvalle sopivan version)

Suklaavanukas Sopii vauvallekin sellaisenaan, kunhan ei joka päivä syödä tällaisia herkkuja   12 taatelia 2 pehmeää, kypsää avokadoa 1 banaani 3 rkl raakakaakaojauhetta ½ dl kaurakermaa (valmiiksi vaniljalla maustettua)   Alkuperäinen resepti löytyy täältä, mutta me olemme muokanneet sitä hiukan omassa käytössämme. Ei uskoisi, että näistä aineksista syntyy herkullinen koko perheen vanukas, joka sopii vauvasta …

Hirvipata ja juuresmuusi (sisältää myös vauvalle sopivan version)

Hirvipata   600g hirven paistilihaa 2 sipulia 5 porkkanaa 5 valkosipulinkynttä 2rkl soijaa 3 ½ dl tummaa olutta 5 dl lihalientä 1 tl savusuolaa muutama oksa tuoretta timjamia 2 dl omenamehua 1-2 laakerinlehteä mustapippuria suolaa   Kuullota kattilassa pitkään ja hartaasti (noin puoli tuntia) miedolla lämmöllä silputtu sipuli ja valkosipuli rypsiöljyssä. Puolessa välissä lisää soija …

Marokkolainen kukkakaalikeitto (sisältää myös vauvalle sopivan version)

Marokkolainen kukkakaalikeitto Resepti Vauva (elokuu/2016)-lehdestä   1 iso kukkakaali tai 2 pientä 2 isoa palsternakkaa 1 sipuli 2 rkl rypsiöljyä 2 dl kaurakermaa 2 tl ras-el-hanout-mausteseosta 1 ½ tl suolaa 1 siivu pekonia yhtä annosta kohden   Pese ja paloittele kukkakaali, kuori ja pilko palsternakka sekä silppua kuorittu sipuli. Kuullota sipulia kattilassa tilkassa rypsiöljyä parin …

Isänpäivän viettoa

Ensimmäisenä haluan toivottaa ihan kaikille isukeille ihanaa isänpäivää. Erityisen rakkaat onnentoivotukset lähtevät tuolle aviomiehelleni, joka on paras isä tyttärellemme, mitä vain kuvitella saatan ja tietysti myös omalle isälleni rutkasti onnitteluja! Onnea isät!   Meillä isänpäivää on vietetty perheellemme tuttuun tapaan ruokaisissa merkeissä. Lari sai aamulla onnittelulaulun kera onnittelukortin. Lauluun Alisa ei kyllä vielä kovinkaan raikuvalla …

Lauantaifiiliksissä

Lauantaiaamuisin meillä herätään aikaisin. Ulkona on vielä aivan pilkkopimeää ja ikkunasta ulos kurkistaessa pihalla ei liiku yhtikäs ketään. Meillä kuitenkin ollaan jo lauantaitouhujen parissa, sillä vauvauinti alkaa kahdeksalta aamulla ja jotta vahingoilta altaassa vältytään, niin ohjeistus on, että vauva tulee syöttää vähintään puolitoista tuntia ennen uintia. Niinpä meillä noustaan aamumaidolle kuudelta, jonka jälkeen nukutamme Alisan …

Kurpitsakeitto ja kasvisliekkipiirakka

Kurpitsakeitto   7,5dl vettä 2 kasvis- tai kanaliemikuutiota 2,5dl täysmaitoa noin 1 kilon kokoinen myskikurpitsa 1 sipuli 6-8 valkosipulinkynttä 3rkl vehnäjauhoja 2rkl margariinia pieni pätkä tuoretta chiliä peukalonpään kokoinen pala inkivääriä 2 rkl smetanaa suolaa mustapippuria ½ tl sokeria   Puolita kurpitsa ja poista siemenet sekä rihmastot. Jätä siemenet talteen kuitenkin. Kuori kurpitsa ja paloittele. …

Kaalikääryleet

Viimeistä viedään eli kaaliruokien kolmas perinneherkku valmistui meidän keittiössämme eilen. Kaaliruokien pyhän kolminaisuuden viimeisteli siis nyt vielä kaalikääryleet, kun aiemmin sinne olivat jo tiensä löytäneet kaalikeitto ja kaalilaatikko. Ensimmäinen kerta meille, kun valmistimme itse kaalikääryleitä, mutta ei nämä meidän kääryleet yhtään häpeä mummon tekemille kääryleille! Koska kokemusta kääryleiden valmistuksesta ei aiemmin ollut, niin netistä selailtiin …

Larin ruokaremontti

Tultuamme vanhemmiksi ja jo paljon ennen sitäkin silloin, kun Alisa oli vasta pilkkeenä isänsä silmäkulmassa, aloimme kiinnittää yhä enemmän huomiota elämäntapoihimme ja terveellisempään elämään, jonka tavoitteena oli ei enempää eikä vähempää kuin terveys ja hyvinvointi. Sen lisäksi, että itse voi hyvin ja saisi elää mahdollisimman hyvää ja täyttä elämää, niin mieleen hiipi ajatus myös siitä, …

Smoothieita

Trooppinen iltapalasmoothie (2 isoa lasillista) 2 ½ banaania ½ tuore ananas ½ litraa mansikoita reilu loraus maitoa loraus maustamatonta jogurttia 1dl kaurahiutaleita Surauta ainekset sekaisin blenderissä ja nautiskele hedelmäinen smoothie yksinään tai muun iltapalan ohessa. Banaani-kaurasmoothie (2 isoa lasillista) 3 banaania 1dl kaurahiutaleita reilu loraus maitoa halutessasi mausteeksi ripaus kanelia tai kardemummaa Surauta ainekset sekaisin …

Punajuuren ja vuohenjuuston lyömätön kombinaatio

Syksyn satoon kuuluvat kaalien lisäksi myös juurekset ja sienet. Juureksista ja sienistä syntyi meidän tämän päiväinen ja samalla tämän viikon kasvisruokamme, jotta nyt ei ihan saada yliannostusta kaalista. Lautasella yhdistyivät klassinen parivaljakko eli punajuuret ja vuohenjuusto. Tämän lyömättömän kombinaation seuraksi valmistui perunamuusi ja kermainen tattimuhennos. Punajuurta ja vuohenjuustoa yhdessä en ollut syönyt pitkään aikaan, vaikka …

Uuniomenat

Uuniomenat   omenoita nokare margariinia siirappia kanelia vaniljajäätelöä   Kuori omenat ja omenaporalla poista siemenkota. Voitele sopivan kokoisen uunivuoan pohja margariinilla ja asettele omenat vuoalle. Valuta päälle reilu loraus siirappia ja ripottele pinnalle kanelia. Paista uunin keskitasossa 175-200 asteessa noin 45 minuuttia. Lusikoi pehmeiden omenoiden päälle vuoan pohjalle valunutta siirappia ja tarjoa vaniljajäätelön kera.   …

Tattimuhennos

Tattimuhennos   200g herkkutatteja 1 sipuli nokare voita 1 rkl soijaa 1 tl suolaa 1 tl valkopippuria 1 tl paprikajauhetta 1 dl ruokakermaa   Käsittele tatit sen mukaan onko käytössäsi tuoreita, kuivattuja vai pakastettuja tatteja. Tuoreet puhdistetaan ja paloitellaan, kuivatut liotetaan vedessä ja pakkasesta tatit voi sulattaa paistinpannulla, mikäli ne ovat jo valmiiksi pilkottu sopivan …

Punajuuripihvit ja paistettua vuohenjuustoa sekä punajuurihampurilaiset

Punajuuripihvit ja paistettua vuohenjuustoa (10 isohkoa pihviä)   4 punajuurta 4 perunaa 4 porkkanaa 2dl emmental-raastetta 2 tl mustapippurirouhetta 2 tl suolaa 1 tl chilijauhetta 1 tl kuivattua timjamia 1 tl kuivattua thai-basilikaa 4 kananmunaa ¾ dl vehnäjauhoja vuohenjuustoa   Kuori punajuuret, perunat ja porkkanat. Raasta perunat ja porkkanat raastimen hienoimmalla raastinosalla ja punajuuret hieman …

Seuraava syksyinen kaaliruoka hauduteltu!

Olen jo tainnut moneenkin kertaan hehkuttaa syksyn ihania ruokia ja syksyn vihanneksia, joista saa loihdittua vaikka mitä perinneherkkuja. Tänään Chef’s kitchenissä porisi ja hautui perinteinen kaalikeitto, jota ei sen enempää päivitelty tähän päivään vaan vanhaa perinneherkkua arvostaen tehtiin keitosta mahdollisimman perinteisen makuinen; sellainen jollaisena sen on tottunut nenän eteen saamaan ihan lapsuudesta alkaen. Tuore kaali …

Kaalikeitto

Kaalikeitto   700g naudan jauhelihaa 2 kiloa keräkaalia 4 porkkanaa 2 sipulia 2 litraa vahvaa lihalientä 2tl mustapippuria rouheena 3 rkl soijaa 3 tl meiramia 3 rkl siirappia   Pilko kaali ja porkkana sopivan kokoisiksi paloiksi ja laita kattilaan. Lisää lihaliemi, soija, meirami, pippurit sekä siirappi ja kuumenna kiehuvaksi. Jätä kannen alle hautumaan. Sillä välin …

Juustoinen kasvissosekeitto

Juustoinen kasvissosekeitto (6 annosta)   8 keskikokoista perunaa 6 keskikokoista porkkanaa ½ bataatti 10 cm pätkä purjoa 4 valkosipulinkynttä 200g maissia (esim pakastepussi) 2 ½ tl suolaa 5 tl kasvisliemijauhetta (vähäsuolaista) vettä cayennepippuria valkosipulijauhetta mustapippuria 2 ½ dl juustokermaa   Tarjoiluun pinnalle: raejuustoa   Kuori ja pilko perunat, porkkanat ja bataatti kattilaan. Huuhdo purjo ja …

Syksy keittiössä

Syksy ei näyttäydy pelkästään pihamaan punertuvissa vaahteroissa ja tuulen kirpsakkuutena. Se ei ole pelkästään luonnon upeaa väriloistoa ruskan kaikissa väreissä eikä se ole vain tuulen mukana leijailevia lehtiä ja ajoittain ikkunaa piiskaavia pisaroita. Syksy on nimittäin ainakin meillä myös kodissa sisällä ja etenkin keittiössä. Syysruoka on aivan eri juttu kuin kesäruoka ja syksyn pystyy maistamaan …

%d bloggaajaa tykkää tästä: