Ihana Rooma

Vietimme Roomassa ihanan viiden päivän loman, johon sisältyi aurinkoista säätä, nähtävyyksiä, virkistäviä taukoja kahviloissa, romanttisia illallisia, 13 kiloa shoppailua, 85 000 askelta ja 64 käveltyä kilometriä. Yhtenä päivänä Lari jopa yllätti minut ihanalla punaisella ruusulla, kun minä jäin päiväunille Larin lähtiessä käymään kaupassa. Melkoisen kattava loma siispä! Aikaisemmin kerroinkin jo päivästämme Vatikaanissa ja nyt olisi sitten …

Vatikaanin ihmeet

Italiasta palasimme jo viime viikon lopulla, mutta tämä toinenkin lomaviikkomme on mennyt touhutessa, vaikkakin paljon arkisemmissa merkeissä, mutta siksi ei ole jäänyt edes aikaa kirjoitella matkan hienoja muistoja ja kokemuksia tänne blogiin. Reissusta kertyi paljon kuvia, joten laittelenpa tähän ensimmäiseen postaukseen juttua päivästämme Vatikaanissa ja myöhemmin sitten luvassa postaus muun reissun osalta. Vatikaaniin suuntasimme heti …

Tärkeitä päiviä <3

Kesälomaamme on viikko aikaa ja se pitäisi vielä töissä jaksaa joten kuten pinnistää. Sen jälkeen pääsemme kahdeksi viikoksi viettämään ansaittua lomamme toista puoliskoa, nauttimaan Roomasta ja ulkoilemaan Nalan kanssa metsään ja mitäs kaikkea kivaa se loma sitten sisältääkään. Sain työkaveriltani alkuviikosta Rooman matkaoppaan lainaan, jota olenkin lueskellut tällä viikolla mielenkiinnolla. Oppaasta olemme löytäneet monta hyvää …

Sadepäivän piristys!

Nyt olisi seuraavaa lomaamme varten hotelli ja lennot varattuna! Sitten vain jalat pöydälle ja lomaa odottelemaan! No ei kai…   Lentojen varaaminen on aina niin helppoa. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan niin kauheasti ole, varsinkin jos haluaa lentää suorilla lennoilla matkakohteeseen ilman välilaskuja, jotta matka taittuisi mahdollisimman rivakasti. Nytkin halvimpia lentoja metsästäessämme ei jäänyt kuin pari lentoyhtiötä …

%d bloggaajaa tykkää tästä: