Matkailu Suomessa · Piha ja luonto · Ulkoilma

Leivonmäen upeissa maisemissa sunnuntaina

Noloa myöntää, mutta vaikka asun Jyväskylässä ja vain 50 minuutin ajomatkan päässä täältä on upea Leivonmäen kansallispuisto, niin en ollut ikinä käynyt siellä tähän mennessä. Ohi olin ajanut useasti, mutta en ollut koskaan pysähtynyt. Moni tuttu oli kehunut Leivonmäen upeita maisemia ja ulkoilureittejä, mutta silti omat reittini eivät olleet koskaan siihen suuntaan vieneet. Toki onhan…… Jatka lukemista Leivonmäen upeissa maisemissa sunnuntaina

Elämä · Ulkoilma

Valon kaupunki

Viime perjantaina työpäivän päätteeksi suuntasimme koko poppoo ihastelemaan Jyväskylän keskustaa, joka muuttui viikonlopun ajaksi valon kaupungiksi. Perinteinen jokavuotinen tapahtuma valaisee Jyväskylän värikkäisiin valotaideteoksiin juuri tässä pimeyden kynnyksellä, kun kesä on jäänyt taakse ja edessä on pitkä, pimeä syksy sekä talvi. Aikaisempina vuosina en ole syystä tai toisesta koskaan päässyt piipahtamaan Jyväskylän keskustaan ihastelemaan näitä valoteoksia…… Jatka lukemista Valon kaupunki

Piha ja luonto · Ulkoilma

Lapsuuden käpymetsässä

Tänään päivällä suuntasimme lapsuusmaisemiini käpymetsään. Sain joitakin päiviä sitten ajatuksen askarrella jouluksi Alisan kanssa ihania joulun tunnelmallisissa valoissa ja kynttilän lepattavan liekin välkkeessä kimaltelevia käpykoristeita ja askartelua vartenhan tarvitsisimme ehdottomasti käpyjä. Paljon käpyjä. Hetken mietiskelin, että mistä me käpyjä löytäisimme niin paljon kuin tarvitsemme. Tietysti metsästä, mutta millaisesta metsästä? Lehtipuiden valtaamissa metsissä maa on täynnä…… Jatka lukemista Lapsuuden käpymetsässä

Perhe · Shoppailua ja ostoksia · Suomalaisia valintoja

Lastenvaatehankintojen sekavassa viidakossa (sekä alennuskoodi lastenvaatekauppaan)

Syksy meillä on edennyt siihen pisteeseen, että nyt on postista viimeisetkin syysvaatteet ja –kengät saapuneet, kun tänään saapui postipaketissa muun muassa uudet välikauden kengät Alisalle ja kylmempiä kelejä silmällä pitäen muun muassa uudet topparukkaset sekä merinovillainen aluskerrasto toppavaatteiden alle. Talvea varten kuitenkin kaikenlaista hankittavaa vielä on, kuten talvikengät ja toppapuku eli ne ihanasti ja varmasti…… Jatka lukemista Lastenvaatehankintojen sekavassa viidakossa (sekä alennuskoodi lastenvaatekauppaan)

Perhe

Arkeen asettuminen kotimaisemissa

Olemme nyt kerenneet tässä viikon elelemään taas tavallista kotielämää täällä Jyväskylässä ja mitenkäs se arkeen paluu on sujunutkaan? Päällimmäisenä tulee mieleen syksy, sillä se tuli päälle aikamoisella vyöryllä. En ollut osannut varautua ennen reissuamme syksyyn tai oikeammin sanottuna siihen, että palaamme reissusta todellakin aivan keskelle syksyä. Olin ajatellut, että kyllä sitä syksyä kerkeää sitten miettimään…… Jatka lukemista Arkeen asettuminen kotimaisemissa

Piha ja luonto

Ihanan kaunis syksy

Tämä syksy on ollut henkeäsalpaavan upea. Kaikkihan tietävät kuinka perso olen hyvälle ruualle, mutta toinen asia, minkä ihastelemiseen en koskaan kyllästy, on luonnon mykistävä kauneus. En muista tällaista syksyä olleen ihan hetkeen. Lähinnä muistan sateiset, kuraiset ja loskaiset syksyt ja mustat alkutalvet, kun lunta on odoteltu vielä tammikuussakin. Valkeat lumikinokset jouluaattona liittyvät lähinnä lapsuuden joulumuistoihin…… Jatka lukemista Ihanan kaunis syksy

Nala · Sisustus ja käsityöt

Nalan uusi takki

Nyt kun Nalalla on viime aikoina ollut näitä jalkavaivoja, niin olemme heränneet entistä enemmän kiinnittämään huomiota myös Nalan hyvinvointiin ja tosiaan saaneet tähän aiheeseen aivan uuden näkökulman mahdollisesti alkavan nivelrikon pelossa. Kun Nalalta lähti alkusyksystä pitkä turkki lämmittämästä ja suojaamasta syksyn tuulilta ja tuiskuilta ja nyt kun vielä nivelissä tai lihaksissa jotakin toimintaongelmaakin on, niin…… Jatka lukemista Nalan uusi takki

Ruoka

Seuraava syksyinen kaaliruoka hauduteltu!

Olen jo tainnut moneenkin kertaan hehkuttaa syksyn ihania ruokia ja syksyn vihanneksia, joista saa loihdittua vaikka mitä perinneherkkuja. Tänään Chef’s kitchenissä porisi ja hautui perinteinen kaalikeitto, jota ei sen enempää päivitelty tähän päivään vaan vanhaa perinneherkkua arvostaen tehtiin keitosta mahdollisimman perinteisen makuinen; sellainen jollaisena sen on tottunut nenän eteen saamaan ihan lapsuudesta alkaen. Tuore kaali…… Jatka lukemista Seuraava syksyinen kaaliruoka hauduteltu!

Ruoka

Syksy keittiössä

Syksy ei näyttäydy pelkästään pihamaan punertuvissa vaahteroissa ja tuulen kirpsakkuutena. Se ei ole pelkästään luonnon upeaa väriloistoa ruskan kaikissa väreissä eikä se ole vain tuulen mukana leijailevia lehtiä ja ajoittain ikkunaa piiskaavia pisaroita. Syksy on nimittäin ainakin meillä myös kodissa sisällä ja etenkin keittiössä. Syysruoka on aivan eri juttu kuin kesäruoka ja syksyn pystyy maistamaan…… Jatka lukemista Syksy keittiössä

Elämä · Ruoka

Kanelipullan päivä

Tänään 4.10. on vietetty kansallista kanelipullan päivää, joten tietysti meilläkin on leivottu herkullisia korvapuusteja. Korvapuusteja olen leiponut ison satsin vuosittain aina kanelipullan päivänä, mutta itse asiassa viime vuonna kanelipullan päivä pääsi unohtumaan, joten sulatimme sitten päivän kunniaksi pakkasesta tavalliset pullat, joista teimme laskiaispullat. Maistuivat nekin taivaallisen hyvälle tuolloin, mutta tänä vuonna virhe on siis korjattu…… Jatka lukemista Kanelipullan päivä

Perhe · Piha ja luonto · Ruoka

Onnea puolivuotiaalle!

Tänään meillä on juhlittu tyttäremme tärkeää merkkipaalua nimittäin sitä, että ikää Alisalle on kertynyt jo kuusi kuukautta. Aika hurjaa, miten aika onkin mennyt niin nopeasti. Tuntuu, että vasta eilenhän jäin äitiyslomalle ja vasta tänä aamunahan tuo pienen pieni lapsonen syntyi tähän maailmaan. Nyt pieni vauvani on jo puolivuotias eikä enää lainkaan niin pieni kuin vastasyntyneenä.…… Jatka lukemista Onnea puolivuotiaalle!

Kauneus ja hyvinvointi · Suomalaisia valintoja

Roosa nauhassa on voimaa ja positiivisuutta

Nyt on minullakin ensimmäinen ihka oma Roosa nauha, joka löysi oman paikkansa laukkuni etumuksesta. Siinä se nyt keikkuu kauniina ja minä kannan sitä ylpeydellä mukanani. Roosa nauhan tie laukkuni etumukseen ei kuitenkaan ollut ihan itsestään selvä. Aiempina vuosina olen syksyisin suosinut kyllä ostovalinnoissani Roosa nauha –kampanjan tuotteita, kuten vaikkapa viime syksynä tuli ostettua Roosa nauha…… Jatka lukemista Roosa nauhassa on voimaa ja positiivisuutta

Piha ja luonto · Ulkoilma

Syksyn värit

Tänään innostuin metsälenkillämme kuvailemaan ihania syksyn värejä valokuviksi niin pihapiirissämme kuin metsässäkin. Syksy on täynnä upeita, hehkuvia värejä ja lenkillä tuntuikin, että koko ajan sai olla kamera kädessä, kun jokaisesta ihanasta ruskan sävyttämästä asiasta olisi voinut napata kuvan. Mietin myös miten luonto osaakin sommitella kaikki värit niin upeasti yhteen, sillä en voisi kuvitella ruskan näyttävän…… Jatka lukemista Syksyn värit

Ruoka

Syksyn sadosta syntyy perinteinen kaalilaatikko

Taas onkin kulunut hetki siitä, kun viimeksi olen julkaissut ihanien perinneruokien reseptejä, mutta nyt siihen tulee muutos, koska syksyn sadon myötä keittiömme tänään valtasi hurmaavat perinteisen kaalilaatikon tuoksut. Kaaliruuat ovat ihania, mutta minulta ne ovat olleet aika pitkään pannassa, koska sekä raskauden että imetyksen aikana välttelin pahimpia ilmavaivojen aiheuttajia, joten muun muassa kaaleja en juurikaan…… Jatka lukemista Syksyn sadosta syntyy perinteinen kaalilaatikko

Piha ja luonto · Ruoka · Ulkoilma

Syksy

Kesä on taittunut jo syksyn puolelle hyvän matkaa, mutta se ei ole minua haitannut. Yksi täällä pohjolassa asumisen parhaista puolista ovat mielestäni vuodenajat. Vaikka kesä on ehdoton suosikkini, niin jokaisella vuodenajalla on paljon annettavaa ja joka vuosi on aivan yhtä ihanaa nauttia eri vuodenaikoihin liittyvistä ominaispiirteistä ja aktiviteeteista. Nyt on siis vuorossa syksy, joka huikaisee…… Jatka lukemista Syksy

Piha ja luonto · Ulkoilma

Lenkkipolulla

Nyt noin viikon verran iso metsäkone on viihtynyt mylläämässä tavanomaisia lenkkipolkujamme. Jyskänvuorella on siis tehty puuston harvennustöitä oikein urakalla ja tietysti tuo kone on parkkeerannut itsensä juuri meidän päivittäisen lenkkipolkumme lähettyville. Nalan kanssa ei siis oikein lenkkeily onnistu niillä poluilla, koska Nala saa sydänkohtauksen joka kerta, kun mänty humahtaa voimalla maahan, vaikka kiertäisimmekin metsäkoneen ja…… Jatka lukemista Lenkkipolulla

Perhe · Piha ja luonto · Ulkoilma

Viimeiset kesäpäivät

Nyt alkaa sitten olla viimeiset kesäpäivät käsillä ennen kuin kesä taittuu syksyyn jo ihan kalenterinkin puolesta. Onneksi tähän ihan kesän loppuun meille on kuitenkin tarjoiltu vielä niitä viimeisiä lämpimiä auringon säteitä ennen kuin syksy vyöryy päälle syysmyrskyineen ja sateineen. Meillä näitä viimeisiä kesän lämpimiä päiviä on eletty kirjaimellisesti kuin viimeistä kesäpäivää, on nimittäin tullut touhuttua…… Jatka lukemista Viimeiset kesäpäivät

Perhe · Sekalaista

Mitä on luvassa vuodelle 2016?

Uusi vuosi pyörähti käyntiin ja tätä tulevaa vuotta odotan kyllä innokkaana ja jännittynein fiiliksin. Luvassa on niin paljon uutta ja ihmeellistä ja kevään aikana elämämme tulee muuttumaan todella paljon. Meistä tulee vanhempia esikoisellemme, eikä pelkästään tuolle rakkaalle karvalapsosellemme. Perheemme pääluvun kasvaminen tuo varmasti suuria muutoksia elämäämme, niin odotettuja kuin odottamattomiakin muutoksia. Tähän suurimpaan odotettavissa olevaan…… Jatka lukemista Mitä on luvassa vuodelle 2016?

Sekalaista

Vuoden 2015 tilinpäätöksen hetki

Viime vuosi on ollut elämässämme todella merkityksellistä aikaa ja se on sisältänyt monia sekä iloisia että surullisia tapahtumia. Nyt kun vuosi 2015 on saatu päätökseensä, niin ajattelin, että on hyvä hetki katsahtaa taakse päin ja miettiä, mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä, nähtyä ja koettua taas kuluneen vuoden aikana. On siispä oman elämäni tilinpäätöksen aika…… Jatka lukemista Vuoden 2015 tilinpäätöksen hetki

Sekalaista

Hetki ystävän kanssa

Ystävyyden merkitys on kyllä ihmeellinen. Vaikka elämään kuuluu perhe, puoliso ja sukulaiset, niin ystävillä on silti aivan oma merkityksellinen paikkansa elämässä. Itse olen kotihiiri, joka viihtyy kotona ja en kaipaa ympärilleni valtavaa kaveriporukkaa, mutta elämääni kuuluvat silti muutamat kultaakin arvokkaammat ystävät. En koe, että muutenkin hektisen elämän sykkeessä, jossa työ ja arkirutiinit vievät suuren osan…… Jatka lukemista Hetki ystävän kanssa