Rannalle!

Juhannusviikonloppuun kaiken grillailun, herkuttelun ja juhannusperinteiden lomaan olin toivonut myös rantapäivää. Juhannussää oli kuitenkin sen verran kolea, että haaveet rantapäivästä saisivat jäädä. Aurinkoisia päiviä hellelukemin varustettuna ei ollut luvassa säätiedotusten mukaan, vaan ainoastaan puolipilvistä tai pilvistä ja koleaa ilmanalaa, sadekuurojakin voisi tulla. Sunnuntaina sää oli epävakainen ja taivas harmaan pilvinen. Olin kuitenkin puhunut Larille Tuomiojärven …

Juhannus Lehtisaaressa

Juhannusaatto meillä aloitettiin kukkien keruulla. Tosin vielä ei kierretty seitsemää niittyä etsien seitsemää erilaista kukkaa, jotka voisi juhannusyöksi laittaa Alisan tyynyn alle, jotta hän uneksisi tulevasta puolisostaan. Sen sijaan kukat kerättiin kauniiseen kukkaseppeleeseen, jonka minä vuosien letitystauon jälkeen letitin seppeleeksi Alisan pieneen päähän. Vaikka viimeksi olen seppeleitä letittänyt joskus itse ollessani vielä pikkutyttö, niin hyvinhän …

Messupäivä

Viikonloppuna minä ja Alisa olemme viettäneet paljon aikaa kaksistaan, sillä Lari oli töissä Jyväskylän Paviljongilla järjestetyillä Viinimessuilla maistattamassa messuvieraille erilaisia viinejä, punaisia ja valkoisia aina Uruguaysta Uuteen-Seelantiin. Me tytöt päätimmekin lähteä messuilemaan myös. Viinimessujen ohessa järjestettiin myös Ruoka- ja Kirjamessut sekä Lemmikkimessut, kaikki näppärästi saman katon alla. Messuilla oli siis meillekin paljon mielenkiintoista koettavaa. Kävimme …

Kahvittelemassa aurinkoisessa Naissaaressa

Tänään päätimme lähteä nauttimaan auringosta Vaajakoskella sijaitsevaan Naissaareen. Ajatuksena oli tehdä pieni kävely saaren ympäri Alisan kanssa, jotta Alisa voi nukahtaa päiväunille vaunuihin ja sen jälkeen suunnata kahville Naissaaren kahvilaan. Siitä onkin jo tovi aikaa, kun viimeksi näissä maisemissa olen aikaani viettänyt ellei lasketa vierailujani Puttipajassa, joka siis myös sijaitsee Naissaaressa. Naissaaren kahvilassa ja Vaajakosken …

Treffeillä

Eilen oli hyvä ilta suunnistaa treffeille Larin kanssa. Eihän tässä tosiaan tiedä, milloin lähtö sairaalaa kohti koittaa, joten päätettiin piristää arkea käymällä ulkona syömässä. Seuraavaan tällaiseen mahdollisuuteen kun voi mennä sitten tovi jos toinenkin, että päästään kahdestaan ulos syömään kaikessa rauhassa vain toistemme seuraan keskittyen. Tänään tuli kalenterissakin 39. raskausviikko täyteen ja huomenna pyörähtää sitten …

Joulumarkkinat

Markkinoilla on aina hyvä tehdä löytöjä uusista huipputuotteista, kun löytyy paljon pienten yrittäjien käsityönä valmistamia ihanuuksia ja varsinkin suomalaisista tuotteista on monesti laaja kattaus. Nythän on vielä todella oiva ajankohtakin suosia suomalaisia tuotteita, koska 4.12. on aiheeseen sopivasti Osta työtä Suomeen –päivä, jolloin tarkoituksena on nimenomaan suosia suomalaisia valintoja ostoksissaan. Vuoden suosikkimarkkinat minulle ovat ehdottomasti …

Varaslähtö jouluun!

Huomenna Jyväskylän Paviljongissa järjestetään perinteiset jokavuotiset joulumarkkinat. Markkinoille ennättää vielä sunnuntainakin. Me olemme suuntaamassa markkinahumun keskelle huomenna ja koska joulumarkkinat ovat aina varma merkki lähestyvästä joulusta, päätimme ottaa varaslähdön jouluun keittiömmekin puolella. Tänään töiden jälkeen päivälliseksi valmistui nimittäin riisipuuroa ja luumusoppaa. Mikäs se jouluisempaa! Nämä jouluherkut ovat myös superedullisia. Riisipuuro neljälle hengelle valmistuu kahdesta desistä …

Mitä vieraiden kanssa Jyväskylässä voi tehdä?

Kesällä mietiskelinkin jo kertaalleen, että mitä tekemistä ja näkemistä Jyväkylästä löytyykään. Meiltä ei löydy takapihoiltamme Colosseumeja ja pyramideja, joten nähtävyydet ja tekeminen tässä pitäjässä eivät ole välttämättä niin ilmeisiä. Vähän joutuu siispä miettimään, että mitä meiltä täältä löytyykään. Kesällä miettimistäni vaihtoehdoista ei nyt kuitenkaan ole kauheasti hyötyä, koska monet noista ajanviettotavoista ovat hyvinkin paljon kytköksissä …

Loiskis! :D

Yksi lempipaikkojani Jyväskylässä on ehdottomasti Laajavuoressa sijaitseva Rantasipi-kylpylä. Rakastan itseni hemmottelua ja rentoutumista porealtaissa lillumalla. Kylpylä on mielestäni juuri sopiva paikka siihen, että voi keskittyä vain siihen yhteen hetkeen, pysähtymiseen ja olemiseen ja samalla voi unohtaa kaikki arkiset jutut, kuten kotona odottavan siivouksen tai työviikon. Kylpylään meidän piti mennä jo viime viikolla, kuten kerroinkin, mutta …

Aurinkoinen sunnuntai

Kyllä tässä auringonpaisteessa kelpasi viettää sunnuntaita ulkoilmassa. Ensin suuntasimme Jyväskylän satamaan, jossa pelattiin tämän vuoden Beach Volleyn SM-finaalit. Lauantaina tiensä finaaliin selvitti Larin kaveri joukkueineen, joten olihan se lähdettävä kannustamaan poikia. En ole ennen käynyt livenä seuraamassa rantalenttistä, mutta kerta se oli ensimmäinenkin ja pakko kyllä todeta, että finaalien ympärille oli rakennettu hieno tapahtuma, jossa …

Rallihumua!

Kuten kaikki varmasti tietävätkin, niin Jyväskylässä eletään tämä viikonloppu rallihumun keskellä. Sinnehän mekin siispä suuntasimme tänään alkuillasta ja monta tuntia hujahti ihan huomaamatta huoltoparkissa. Lari oli onnellinen makkarastaan ja minä jäätelöstäni. Kävimme ihmettelemässä Kanada-maljaa Jypin teltassa ja voitimme lippikset tietovisasta. Sen lisäksi kävimme kannustamassa Jari-Matti Latvalaa, kun hän oli lähdössä Harjun erikoiskokeelle ja saimme nimmarin …

Kesä! Mikä ihana tekosyy…

Tänään meitä on hemmoteltu ihanalla säällä! Aurinkoisen sään johdattelemana päätimmekin suunnata satamaan ravintolalaivalle syömään. Taisi olla itselleni Suomessa muuten tämän kesän terassikauden avaus myös ja kyllä nautin siideristäni auringon paisteessa laivan kannella. Ruoka oli myös herkullista ja grillisapuska sopi kuin nenä päähän tähän ihanan kesäiseen iltapäivään.  

Kesäpäivän viettoa järvimaisemissa

Päästiinhän me sinne Kalasaareen, vaikka Suomen kesä se näytti taas surkuhupaisan humoristista puoltaan tänäänkin! Tänään puolen päivän hujakoilla katsoimme ulos ikkunasta, että onpa kaunis sää, puolipilvistä ja aurinko paistaa. Ilmakin oli lämmin ja järvi tyyni. Sääpalveluissa päiväksi oli povattukin juuri sellaista säätä, sateenuhkaa ei ollut laisinkaan ennusteiden mukaan. Kimpsut ja kampsut kasaan siispä ja naapurimme …

Mitä Jyväskylässä voi tehdä?

Äkkiseltään ajateltuna ei mitään… Jyväskylä on keskellä Suomea kaukana kiehtovasta rannikosta tai pohjoisen eksotiikasta. Meillä ei ole myöskään suuria vesipuistoja, monipuolisia eläinpuistoja tai ihmeellisiä huvipuistoja. Jyväskylässä ei ole myöskään maankuuluja monumentteja, joita tänne olisi pakko päästä ihastelemaan. Jyväskyläläinen kulttuuri on myös hyvin piilotettu, eikä sitä oikeastaan edes ole. Keskellä Suomea sijaitseva pitäjä yliopistokaupunkina on kuin …

%d bloggaajaa tykkää tästä: