Unohdettu syntymäpäivä

Olen maailman huonoin vanhempi tuolle karvapyllylapselleni. Ja jos siis jäi epäselväksi, niin tarkoitin tällä kertaa Nalaa. Juuri, kun kirjoitin tänne blogiinkin postauksen viime aikaisista unohduksistani, niin eikös lista saanut tuntuvasti jatkoa heti toukokuun alusta. Olimme Larin kanssa molemmat tyystin unohtaneet Nalan syntymäpäivän! Miten se on mahdollista, kun Nalan syntymäpäivä, kuten kaikkien muidenkin perheenjäsentemme ja läheistemme …

Vappupäivän brunssi

Vappupäivästä saatiin nauttia varsin erilaisessa säässä kuin vappuaattona. Siinä missä vappuaattona sään puolesta tunnelma oli varsin jouluinen, ei vappupäivänä ollut tietoakaan lumimyrskyistä ja pakkasasteista. Vappupäivä valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Aurinko lämmitti kirkkaan siniseltä taivaalta hohkaen koko päivän ja 8 plusastetta teki ilmanalasta niin lämpöisen tuntuisen, että kodissakin sai ensimmäistä kertaa tänä keväänä avata tuuletusikkunoita ja …

Vapun reseptit

Tänä vuonna vietimme rauhallista vappuviikonloppua kotona oman pienen perheemme kesken ja keittiössämme syntyikin ensimmäistä kertaa omatekoiset vappuherkut. Testasimme itsetehtyjä lihapiirakoita, munkkeja sekä simaa ja kaikissa kokeiluissamme onnistuimme todella hyvin. Voi tehdä omatekoiset herkut ehdottomasti ensi vuonnakin. Tässäpä netistä testatut, omaan makuumme sopivaksi tuunatut reseptit, joilla meidän herkkumme syntyivät.   Sima   4 litraa vettä 250g …

%d bloggaajaa tykkää tästä: