Juhlapäivien viettoa Turussa

Viime viikonloppuna juhlimme hääpäiväämme ja Larin syntymäpäivää Turussa. Hotelliksi valikoitui Sokos Hotel Caribia hotellin kylpylän vuoksi. Lähdimme viikonlopun viettoon jo todella aikaisin lauantaiaamuna ja Turussa olimmekin jo kymmenen jälkeen aamupäivällä. Olimme valmistautuneet siihen, että saisimme hotellihuoneemme vasta iltapäivän puolella, mutta yllätykseksemme saimmekin huoneen avaimet käteen heti saapuessamme hotelliin, mikä oli enemmän kuin tervetullut yllätys. Heitettyämme …

Turun linna

Viime postauksessani viikko sitten kerroin, että suuntanamme oli Turku, johon olimme menossa viettämään mukavaa minilomaa hääpäivämme ja Larin syntymäpäivän kunniaksi. Tosiaan tarkoitus oli kyllä laitella kuvia ja matkakertomusta tänne blogiin jo aiemmin, mutta tämä viikko on mennyt niin haipakassa, ettei ole meinannut itsekään pysyä menossa mukana. Viimeinen viikko ennen lomaa tuli puserrettua töissä ja kuluneella …

Tärkeitä päiviä <3

Kesälomaamme on viikko aikaa ja se pitäisi vielä töissä jaksaa joten kuten pinnistää. Sen jälkeen pääsemme kahdeksi viikoksi viettämään ansaittua lomamme toista puoliskoa, nauttimaan Roomasta ja ulkoilemaan Nalan kanssa metsään ja mitäs kaikkea kivaa se loma sitten sisältääkään. Sain työkaveriltani alkuviikosta Rooman matkaoppaan lainaan, jota olenkin lueskellut tällä viikolla mielenkiinnolla. Oppaasta olemme löytäneet monta hyvää …

%d bloggaajaa tykkää tästä: