Yhteenveto kuluneesta vuodesta ja katsaus tulevaan

Vuosi on vaihtunut ja katseet on käännetty jo uuteen vuoteen. Mitä jäi käteen vuodesta 2019 ja mitä vuosi 2020 toivon mukaan tuo tullessaan? Minulle vuosi 2019 oli monellakin tapaa ainutlaatuinen ja mieleenpainuva, mutta ennen kaikkea raskas ja stressaava. Yksi suurimmista mieleen painuneista tunteista on kuitenkin kiitollisuus. Omakotitalohaaveet olivat muhineet mielessä jo vuosia siihen mennessä, kun …

Valon kaupunki

Tänä viikonloppuna Jyväskylän valtasivat upeat valotaideteokset. Tapahtuma on valtavan suosittu ja niin myös meidän perhe suuntasi ihailemaan upeita, värikkäitä valoja peräti kahtena iltana. Ensimmäisenä iltana perjantaina kävimme katsomassa sataman ja Kirkkopuiston valoinstallaatioita ja pysähdyimme kuuntelemaan Kirkkopuiston kirkon penkeille Mikko Vaismaan sketsejä. Kirkko oli valaistu upeasti sisältä ja pinkiksi valaistut kattokruunut näyttivät upeilta katon tummansinistä tähtitaivasta …

Valon kaupunki

Viime perjantaina työpäivän päätteeksi suuntasimme koko poppoo ihastelemaan Jyväskylän keskustaa, joka muuttui viikonlopun ajaksi valon kaupungiksi. Perinteinen jokavuotinen tapahtuma valaisee Jyväskylän värikkäisiin valotaideteoksiin juuri tässä pimeyden kynnyksellä, kun kesä on jäänyt taakse ja edessä on pitkä, pimeä syksy sekä talvi. Aikaisempina vuosina en ole syystä tai toisesta koskaan päässyt piipahtamaan Jyväskylän keskustaan ihastelemaan näitä valoteoksia …

%d bloggaajaa tykkää tästä: