Äidin tuntoja esikoisen 1-vuotissynttäreiden kynnyksellä

En voi käsittää, miten vuosi on kulunut näin nopeasti. Koskaan aiemmin elämässäni aika ei ole juossut eteenpäin tällaista kiitolaukkaa. Matka on ollut toisinaan kuoppainen ja olen tuntenut oloni välillä aivan holtittomasti mukana pomppivaksi perunasäkiksi tämän ratsun armottomassa kyydissä, mutta toisinaan taas elämä on sujunut niin pehmeästi ja soljuvasti, että oloni on kuin istuisin rattailla, jotka rullaavat eteenpäin …

Ensitunnelmia

Vauva on nyt viiden päivän ikäinen ja sairaalasta kotiuduimme tiistaina päivällä, joten nyt kolmatta päivää tässä kotosalla vietetään. Olen todella yllättynyt siitä, miten hyvin kaikki on lähtenyt käyntiin. Aivan turhaan etukäteen pelkäsin, että tuntuisiko lapsi heti omalta ja perheemme jäseneltä synnyttyään. Kyllä tuntui! En tosiaan ole aiemmin voinut kuvitellakaan millaiselta pakahduttava äidinrakkaus voikaan tuntua. Miten …

Pieni, rakas tyttäremme syntyi 02.04. <3

Perheemme täydentyi viikonloppuna nelipäiseksi, kun pieni, rakas tyttäremme syntyi. Synnytys jouduttiin käynnistämään, koska lapsivedet alkoivat tihkumaan perjantaina, mutta supistuksia ei lauantaihin mennessä alkanut kuulumaan. Lauantai-aamuna olin vielä aivan varma, ettei lapsi syntyisi ainakaan sinä päivänä ja nähtäväksi jää syntyisikö vielä viikonlopunkaan aikaan. Toisin kuitenkin kävi. Rakas esikoisemme eli oma pieni Prinsessa Ruususemme syntyi lauantaina 02.04. …

%d bloggaajaa tykkää tästä: