Polkuja

Koh Rokille suuntautuneen snorklausretken jälkeen seuraava retkemme kuumille lähteille, Emerald poolille sekä Tiikeritemppelille oli myös vähintäänkin mielenkiintoinen ja ennen kaikkea mieleenpainuva. Jälleen lähdimme matkaan hyvissä ajoin aamulla, mutta tämän retken ehdoton plussa edelliseen parin tunnin röykkyyttävään venematkaan verrattuna oli se, että tällä kertaa emme matkanneet veneellä minnekään ja päivän kauimmainenkin retkikohteemme, jonne matkasimme mukavasti ilmastoidussa minibussissa, sijaitsi vain noin tunnin ajomatkan päässä.

Ensimmäisenä ohjelmassa oli vierailu kuumilla lähteillä, joiden vesi on noin 40 asteista, joten se todella tuntuu 30 asteen helteissä lämpimältä ja saa luonnon omassa jacuzzimaisessa altaassa jo lyhyenkin oleskelun jälkeen hikikarpalot kirpoamaan otsalle. Vesi näihin luonnon omiin kuumavesialtaisiin pulppuaa termisistä lähteistä syvällä maan alla sijaitsevista vulkaanisista kammioista. Altaista lasketaan sileiksi hioutuneita kallioita pitkin alas kylmään jokeen, mikä ihanasti virkistää lämpimässä vedessä vietetyn hetken jälkeen. Myös Alisa rakasti näitä altaita ja tuo pieni vesipetomme olisi jäänyt pulikoimaan altaisiin loputtomasti. Myös minä olisin voinut viettää näissä ihanissa mieltä ja kehoa hellivissä mineraalipitoisissa lähteissä vaikka koko päivän.

Kuumilta lähteiltä siirryimme vain noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä sijaitsevalle Emerald poolille (=smaragdiallas). Tässä luonnon omassa uima-altaassa, jonka vesi pulppuaa myös puhtaista lähteistä, vesi hohtaa upeissa turkoosin ja vihreän sävyissä kuin smaragdi. Samalla sademetsäalueella sijaitsevan Blue poolin sen sijaan me jätimme väliin tällä kertaa, sillä lapsen kanssa halusimme vain nauttia Emerald poolissa uimisesta ja välttää ylimääräisen kävelymatkan, sillä Blue poolilla on varmasti upeat puitteet valokuvaukselle, mutta vaarallisten olosuhteiden vuoksi uiminen siellä ei ole sallittua, kuten Emerald poolissa. Emeraldillekin on parkkipaikalta 1,5 kilometrin kävelymatka viidakon läpi ja Blue poolille siihen päälle vielä 600 metriä suuntaansa. Jätimme siispä reilun kilometrin ylimääräisen lenkin väliin ja polskuttelimme Emerald poolissa kaiken käytettävissä olevan ajan.

Emeraldin jälkeen oli vuorossa lounas läheisessä ravintolassa ja perinteisen thailounaan, mikä sisälsi vihreästä currystä tehtyä kanakastiketta, paistettua kanaa, kasviksia tomaattisessa kastikkeessa, katkarapuja kera kasvisten ja pähkinöiden, riisiä sekä jälkiruuaksi tuoretta ananasta, jälkeen vuorossa oli Tiikeritemppeli. Temppelialueen tiikeriluolassa ei tätä nykyä enää tiikereitä asu, kuten muinoin on asunut, mutta tiikereiden muinaisesta läsnäolosta muistuttavat isot patsaat ja tiikereiden sijaan alueella vilistelee vilkas apinayhteisö, joka saa vierailijat vähintään yhtä valppaiksi kuin tiikerit saisivat. Apinat varastavat ihmisten käsistä helposti pikkutavarat, kuten eväät, vesipullot tai miksei vaikka aurinkolasit ja puhelimen. Apinat voivat myös herkästi olla äkäisiä, sillä oppaamme kertoi, että juuri kolme päivää aiemmin apina oli purrut pikkupoikaa, joka oli mennyt liian lähelle, ja tuon pureman seurauksena poika saa seuraavan kuukauden aikana seitsemän eri pistosta apinoiden levittämiä tauteja vastaan. Apinoiden kanssa varovasti siis!

Tiikeritemppeli sijaitsee korkealla vuoren päällä 600 metriä maan pinnan yläpuolella. Temppelille johtavat jylhät kiviportaat, joissa askelmia on vaatimattomat 1237. Portaat eivät todellakaan ole sellaiset, mihin Suomessa olemme tottuneet, sillä ajoittain portaat olivat niin jyrkät, että minun piti kevittää askeliani hilaamalla itseäni ylös päin kaiteista kiinni pitäen. Tokihan me siis huipulle halusimme katsomaan valtavaa kultaista buddhapatsasta sekä henkeäsalpaavan upeita maisemia, joten luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Apinan raivolla mekin kai kapusimme rappusia hitaasti yksi kerrallaan. Alisa matkasi kantorepussa selässäni, joten tämän niin sanotun lämpöpatterin mukana olo aivan kiinni minussa ei juuri helpottanut urakkaa. Kasvoni hehkuivat tulipunaisina kuin kekäleet. Etenimme kuitenkin askel askeleelta ja tasanne tasanteelta kohti huippua toisiamme tsempaten, mielikuvaharjoittelua tehden, kuluttaen litroittain juomavettä, hikoillen vähintään yhtä paljon, välillä kiroillen ja veri sekä oksennus toisinaan suussa maistuen. Aika hurjaa näissä hellelukemissa tuo touhu kieltämättä oli. Keho anoi armoa, ohimoissa tykytti ja sydän takoi kurkunpäästä jo tietään pihalle. Selvisimme huipulle kuitenkin koko porukka, jes, hyvä me!

Alas päin tullessa homma ei ottanut enää pumpun päälle, mutta hyvän reisitreenin portaiden laskeutumisesta sai, sillä päästyämme takaisin alas jalat tärisivät ja vapisivat aivan hulluna. Suoriuduttuamme urakasta ja tavattuamme alhaalla oppaamme uudelleen kertoi opas, ettei ajatellut meidän selviävän huipulle saakka; ainakaan minun, kun kannoin vielä lasta mukanani. Hah, siitäpä sai epäilyineen, sillä niin vain huipulla käytiin!

Reissu ei saanut minua vihaamaan portaita, mutta noustessamme minibussista hotellimme edessä ja miettiessäni edessä olevaa nousua rappusia pitkin mäen päällä sijaitsevalle huoneellemme en laittanut pahakseni, että hotellin avuliastakin avuliaampi aulapoika Nut tarjoutui samantien hymyssä suin kuskaamaan porukkamme huoneellemme golfkärryllään.